lauantaina, heinäkuuta 01, 2006

Kerskakulutusta ja vanhentuneita työelämän tuotteita



Bäst före?

Ruotsin Ericsson on reippaasti määrittämässä suhdettaan työntekijöihin. Työntekijän arvo on silkkaa matematiikkaa. Sitä eivät edes kansankodissa enää reunusta ihmisarvoon ja yritysten yhteiskuntavastuuseen kytkeytyvät suureet.

Ericsson on ehdottanut ikääntyneille työntekijöilleen työpaikkansa vapaaehtoista jättämistä. Hyödyttömänä dumppaaminen tulee vastaan jo 35-vuoden iässä. Ei auta, vaikka kuinka olisi trimmannut kuntosalilla. Ajan kuluttava voima on kiihtyvässä kapitalismissa armoton. (Muuten, Ericssonin työntekijöiden ulosheittoiässä entisessä Neuvostoliitossa kuuluttiin vielä nuorisojärjestö Komsomoliin. Kuten laulussa sanotaan: tytöt ja nuorukaiset olivat täynnä voimaa).

Ericssonin ratkaisun taustalta voi ymmärtää perin raadollisen ajatuksen. Työntekijä, tuote on kulutettu loppuun 35-vuoden iässä. Yritys katsoo saaneensa irti kaiken mikä on saatavissa. Jonkin opin mukaan telealalla ihmisen todennäköisyys olla innovatiivinen laskee 35-vuoden iässä.

Samaa opin olivat omaksuneet myös 1930-luvun yrittäjät. Suomalaisen suurteollisuuden, Forssan puuvillatehtaan johtaja Isak Julin määritteli työntekijöiden riski-iäksi vastaavan 35 vuotta. Ikäkatto perustui Julinin laskelmiin, että tuon iän saavutettuaan työntekijän työtahti ei kokemuksen lisääntymisestä huolimatta enää kasva, vaan pikemminkin heikkenee. Työnantajan kannalta ikääntynyt työntekijä oli riskisijoitus, johon liittyi kustannuspaineita. Saman laskelman on tehnyt Ericsson, siksi se tahtoo uutta verta putkeen. Kulutettavaksi ja jälleen vanhentuneena sivuun siirrettäväksi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eka vilkasulla tuosta ANUSUORA:sta iskee silmään ANUS ja ORA... hetken jo ajattelin MIKÄ IHME tämä on ;) homoyhteisön kotisivu...

Anu Suoranta kirjoitti...

Lukeminen kannattaa aina. Ja eritoten luetun ymmärtäminen.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, mutta ensivaikutelmat on ensivaikutelmia :). Onneksi et ole se kuuluisa Anu Saukko...

Anonyymi kirjoitti...

Your website has a useful information for beginners like me.
»