torstaina, toukokuuta 29, 2008
Vetoomus ministeri Hyssälälle
Tämä alle 4 kk pätkäapurahojen rajaaminen uudistuksen ulkopuolelle on vastakkainen pätkätyöyhteiskunnan lääkkeeksi tarkoitettujen muiden toimien kanssa. Muussa lainsäädännössä on jo pidempään ollut pyrkimyksenä saattaa kaikki - työsuhteen pituudesta riippumatta - yhdenvertaisten oikeuksien piiriin.
Vetoomus on luettavissa Teatteri- ja mediatyöntekijöiden sivuilta. Vetoomuksen oli luovutushetkellä allekirjoittanut n. 800 kulttuurialan toimijaa ja lukuisia alan järjestöjä. Sen jälkeen nimiä on tulvinut. Adressin luovuttajat ilmaisivat vetoomuksen vastaanottaneelle valtiosihteeri Terttu Savolaiselle malttinsa odottaa uudistusta sen verran, että eläkelaitoksen tietotekniset ongelmat saadaan ratkaistua ja sosiaaliturva ulotettavaksi kaikille apurahan saajille. SAK:n ja järjestöjen edustus on korostanut uudistuksen tasapuolista toteutumista koko valmisteluprosessin ajan.
Ministeri Hyssälä ei tilaisuuteen vetoomusta vastaanottamaan ehtinyt. Mutta pallo on siitä huolimatta nyt poliittisella päättäjällä. Tämäkin ratkaisu on ennen muuta tahdon asia.
Voit allekirjoittaa vetoomuksen vielä 10.6. asti (ammattinimike, nimi) savel@teme.fi
sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008
Keitä ovat tämän päivän työläiset?
Keskustelutilaisuus eduskunnan Kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3) tiistaina 13.5. klo 17.30-19.
"Vasemmisto etsii työtä" -kirjan tuottanut General Intellect -osuuskunta haastaa poliitikkoja ja ammattiyhdistysliikettä vastaamaan työn ja tuotannon muutoksiin.
Vastaajina tilaisuudessa mm. kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas), kaupunginvaltuutettu Elina Moisio (vihr) ja ekonomisti Erkki Laukkanen, SAK. Keskustelua vetää Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja Ruurik Holm.
Tilaisuuden järjestää Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä yhdessä Vasemmistofoorumin ja Vasemmistolinkki ry:n kanssa.
torstaina, toukokuuta 08, 2008
V-kirja matkaa Rovaniemelle ja Turkuun
HELSINGIN YLIOPISTO ESITTELYLISTA 5/2008
VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA
TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS
Aika: keskiviikko 14.5.2008 klo 9.30 –
21 §
(Terhi Kulonpalo 191 24805)
Esitarkastajien määrääminen VTM Anu Suorannan väitöskirjakäsikirjoitukselle
Väitöskirjatutkimus: “Halvennettu työ: pätkätyö ja sukupuoli sopimusyhteiskuntaa edeltävissä työmarkkinakäytännöissä” (poliittinen historia) - ohjaajat professori Pauli Kettunen ja professori JormaKalela (Turun yliopisto)
Esitys: pyydetään esitarkastajiksi professori Merja Kinnunen (Lapin yliopisto) ja dosentti Kari Teräs (Turun yliopisto).
Päätös:
sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008
Oli(ko) Viljasen hymyssä jotakin.....
Työpaikat omien alta. Kenen pussiin Akavan pj. Matti Viljanen pelaa?
Asiasta uutsoi mm. YLE Akavan Viljaselle kovaa kritiikkiä http://www.yle.fi/uutiset/24h/id89170.html
JULKILAUSUMA 26.4.2008
HETI JULKAISTAVISSA
Professoriliiton valtuusto ja Tieteentekijöiden liittokokous eivät luota Akavan puheenjohtajaan
Professoriliiton valtuusto ja Tieteentekijöiden liiton liittokokous paheksuvat Akavan puheenjohtaja Matti Viljasen tapaa hoitaa jäsenistönsä asioita. Liittojen ylimmät päättävät elimet olivat koolla lauantaina.
Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen esitti Suomen Kuvalehden haastattelussa 18. huhtikuuta voimakasta suomalaisen korkeakouluverkoston alasajoa. Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto tuomitsivat välittömästi Viljasen kannanotot. Myös Akavan hallitus irtisanoutui puheenjohtajansa lausunnoista 22. huhtikuuta.
Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton mielestä on ennenkuulumatonta, että ammattijärjestön puheenjohtaja esittää oman jäsenistönsä työpaikkojen lakkauttamista. Vastaavia lausuntoja ei voisi kuvitella muiden keskusjärjestöjen nokkamiesten suusta.
Liittojen mielestä Akavan puheenjohtajan lausunnot osoittivat suurta asiantuntemattomuutta yliopistoväen edunvalvonnasta ja yliopistojen nykytilanteesta. Suomen yliopistolaitos on suurten muutosten keskellä. Puheenjohtaja Viljasen näkemykset murentavat luottamusta Akavan kykyyn valvoa yliopistojen henkilökunnan etuja.
Tieteentekijöiden liittokokouksen ja Professoriliiton valtuuston mielestä korkeasti koulutettujen keskusjärjestö tarvitsee jäsenistönsä etuja ajavan ja heidän toimintaympäristönsä tuntevan puheenjohtajan.
LISÄTIETOJA:
Professoriliiton valtuuston puheenjohtaja Terttu Katila, 040 514 2956;
Tieteentekijöiden liittokokouksen puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi, 0400 289 942;
Professoriliiton puheenjohtaja
keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008
Edistystä, mutta työttömyyslaastari ei paranna tutkijoiden ammattitautia
Kirjeessä on selväsanaiset ilmaisut muun muassa apurahakauden keston mittaamisesta, tutkimusrahoituksen hakemisen vertautumisesta työnhakuun, väitöskirjan esitarkastukseen jättämisen merkityksestä, tutkijakoulutettavien palkansaaja-asemasta jne.
Yhtä kaikki TEM on nyt rastinsa ohjeistuksen osalta hoitanut. Lainsäädäntömuutokset ovat prosessissa. Seuraavaksi valtionhallinnon aloista OPM voisi pohtia miten ihmeessä tutkijoiden työttömyys on tutkijoiden arkea. Se, että laastaria nyt saa, ei paranna itse tautia. Aivan terveen suunnittelun tulos ei ole sellainen työelämä, jossa vuositasolla yli 10 % ammattikunnasta kohtaa työttömyyden, vallankin kun kyseinen ammattiryhmä on poikkeuksellisen koulutettua. So. maistereita ja tohtoreita vilisee silmissä.
Tutkijoiden työttömyyden spesiaalipiirteenä on vielä se, että työttömyys osuu solidaarisesti, niin hyviin kuin vähemmän hyviin ammattikunnan edustajiin. Huippututkijasta on yllättävän lyhyt matka työhallinnon kurssitukseen. Joku sanoisi, että kansantaloudellisesti systeemi lähentelee tuhlausta, yksilötasolla koulutuspetosta.
************************************************************
TYÖTTÖMYYSTURVALAIN SOVELTAMINEN TIETEEN JA TAITEEN TEKIJÖIHIN ERÄISSÄ TILANTEISSA
Nykyisen hallituksen ohjelma painottaa voimakkaasti luovan talouden ja luovan työn merkitystä Suomelle. Ohjelmansa mukaan hallituksen tavoitteena on luoda innovaatiotoiminnalle maailman paras toimintaympäristö. Tavoitteena on myös, että työnteko ja yrittäminen ovat aina kannattavia.
Luovan talouden ja luovan työn edistäminen on uuden työ- ja elinkeinoministeriön keskeisiä strategisia hankkeita. Jotta luova työ olisi houkutteleva vaihtoehto hankkia elantonsa ja tarjota omaa osaamistaan, myös sosiaaliturvan tarjoaman turvaverkon tulee olla riittävä, ja sosiaalietuuksien ehtojen olla läpinäkyviä. Luovassa työssä työnteon muodot poikkeavat perinteisestä palkkatyöstä ja yritystoiminnasta varsinkin tutkijan ja taiteilijan ammateissa. Siksi on erityisen tärkeää, ettei erilaisia työskentelymuotoja aseteta sosiaaliturvan soveltamisessa keskenään eri asemaan enempää kuin on perusteltua.
Hallituksen ohjelmaan onkin kirjattu nimenomainen lupaus, että apurahansaajien sosiaaliturvaa parannetaan vuoden 2009 alusta niin, että apurahansaajille turvataan työskentelyyn myönnettyjen apurahojen perusteella eläke-, sairausvakuutus-, työtapaturma- ja työttömyysturva. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan, että tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvaa parannetaan lainsäädäntöä täsmentämällä. Parannusten toteuttamiseksi tarvittavan hallituksen esityksen valmistelu on meneillään. Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle jo sen kevätistuntokauden aikana. Tieteen ja taiteen tekijöiden osalta työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan samassa aikataulussa asetusehdotukset sekä tarvittavat ohjeet uuden lain soveltamisesta. Ohjeissa otetaan riittävällä tavalla huomioon sekä tieteen tekemiseen että vapaisiin ja ns. työsuhteisiin taiteilijoihin liittyvät erityispiirteet.
Työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 4 §:n 1 momentin ja työ- ja elinkeinoministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1024/2007) 1 §:n mukaan työttömyysturvan toimeenpanoa johtaa, ohjaa ja kehittää työvoimapoliittisten asioiden osalta työ- ja elinkeinoministeriö. Nykyisen lain soveltamisesta ministeriö ei enää anna kattavia soveltamisohjeita. Työttömyysturvalain säännösten soveltamisesta tutkijoihin ja taiteilijoihin on viime aikoina liittynyt joitakin väärinkäsityksiä. Tämän vuoksi ministeriö toteaa käsityksenään työttömyysturvan saamisen edellytyksistä eräissä tilanteissa ja niiden tutkimiseen liittyvistä menettelyistä seuraavan:
Työttömyysturvajärjestelmän tavoitteena on turvata työttömän työnhakijan toimeentulo sinä aikana, kun hän aktiivisesti hakee työtä tai yrittää päästä työllistymistään edistäviin toimenpiteisiin. Työttömyysturva on työstä saatavaan toimeentuloon nähden aina toissijainen. Työttömyysturvalaissa ei ole erityisiä vain luovan työn tekijöitä koskevia säännöksiä. Taitelijoiden ja tutkijoiden työn ominaispiirteistä johtuu, ettei työttömyysturvalain soveltaminen heidän kohdallaan ole aina ongelmatonta.
1. Työllistymisen päättymisen arvioinnista
Aiemmin taiteilijan- tai tutkijantyössään päätoimisesti työllistyneen työnhakijan on ollut vaikea päästä työttömyysturvajärjestelmän piiriin. Päätoimisen työllistymisen katsotaan jatkuvan siihen asti, kunnes toiminta on todisteellisesti lopetettu tai se on ollut yhdenjaksoisesti keskeytyneenä neljän kuukauden ajan. Käytännössä erityisen ongelmallisia ovat tilanteet, joissa taiteilijalla tai tutkijalla ei ole esittää mitään näyttöä omasta työllistymisestään tai siinä tapahtuneista muutoksista. Toiminnan lopettamis- ja keskeyttämistilanteissa työvoimapoliittista lausuntoa annettaessa siirrytään etukäteisvalvonnasta jälkikäteen tapahtuvaan valvontaan. Tällöin päätös asiassa perustetaan jatkossa hakijan omaan ilmoitukseen toiminnan laajuudesta ja sitovuudesta. Lisäksi on huomioitava, että tutkijalla tai taiteilijalla ei pääsääntöisesti ole sellaista vaihto- tai käyttöomaisuutta, josta luopumalla voisi osoittaa toiminnan päättyneen. Taiteilijan ei tarvitse luopua työssään tarvitsemista tarvikkeista, välineistä tai tavanomaisesta teosvarastosta. Toisin sanoen neljän kuukauden todisteellista keskeytysaikaa ei enää edellytetä.
Jos etuuden hakija vetoaa toiminnan päättymiseen tai keskeytymiseen eikä ole olemassa tapaa, jolla hän voisi näyttää asian kohtuudella toteen, annetaan hänelle jatkossa esteetön työvoimapoliittinen lausunto ehdollisena ja määräaikaisena työnhakijaksi ilmoittautumisesta lukien. Lausunto (0M1) annetaan enintään neljän kuukauden ajaksi. Lausunnon perusteluista tulee ilmetä, että se perustuu hakijan omaan ilmoitukseen. Hakijalle tulee myös kertoa hänen velvollisuudestaan ilmoittaa tilanteessa tapahtuvista muutoksista. Työhuoneesta luopuminen ei ole edellytys esteettömän työvoimapoliittisen lausunnon antamiselle silloin, kun etuuden hakija vetoaa toiminnan keskeytymiseen tai muuttumiseen sivutoimiseksi.
Määräajan päätyttyä asia käsitellään uudelleen hakijan, etuuden maksajan tai työvoimatoimiston aloitteesta. Työvoimatoimisto pyytää työnhakijalta selvityksen toiminnasta ajalta, jota määräaikainen lausunto on koskenut. Tarvittaessa voidaan antaa aikaisemman määräaikaisen esteettömän lausunnon estämättä uusi esteellinen lausunto takautuvasti siitä päivästä lukien, jolloin hakijan katsotaan päätoimisesti työllistyneen taiteilijan- tai tutkijantyössään. Jos uutta selvitystä työllistymisestä päätoimisesti ei ilmene, annetaan hakijalle toistaiseksi voimassa oleva uusi esteetön lausunto.
2. Apurahoista
Apurahojen merkitys arvioitaessa päätoimista tutkijan- tai taitelijantyössä työllistymistä tai sen päättymistä on osoittautunut käytännössä vaikeaksi. Pääsääntöisesti vain työskentelyapurahoilla on merkitystä arvioitaessa apurahansaajan työllistymistä. Jos apurahapäätöksestä ei ilmene kausi, jonka toimeentuloksi apuraha on tarkoitettu, myönnetty apuraha jaetaan verottoman apurahan kuukausittaisella euromäärällä (v. 2008 1.320 e/kk), ja apurahakauden katsotaan kestävän tämän laskennallisen ajan. Kustannuskorvauksiksi tarkoitetut apurahat eivät osoita päätoimista työllistymistä.
Väitöskirjan jättäminen esitarkastukseen on osoitus päätoimisen työskentelyn päättymisestä. Tutkimustyö voi keskeytyä myös kesken väitöskirjan teon esimerkiksi apurahakauden päättyessä.
Apurahoja hakemalla tutkija tai taiteilija osoittaa aktiivisesti pyrkivänsä työllistymään. Työtä hakevan tutkijan tai taiteilijan apurahahakemuksia ei voida pitää näyttönä siitä, että apurahan hakija työllistyy toiminnassa päätoimisesti.
Kun apurahaa saanut apurahakauden päättymisen jälkeen ilmoittautuu työnhakijaksi, häneen sovelletaan kohdassa 1 kuvattua jälkikäteisvalvontaa: ehdollinen ja määräaikainen esteetön lausunto annetaan työnhakijaksi ilmoittautumisesta lukien, ja lausunnon oikeellisuus tarkistetaan kuvatulla tavalla jälkikäteen. Jälkikäteisessä tarkistamisessa on otettava huomioon se, että apurahojen hakeminen määräaikaisen lausunnon aikana ei osoita päätoimista työllistymistä. Myöskään jo ennen työnhakijaksi ilmoittautumista valmistuneiden kirjallisten töiden ja artikkeleiden julkaisu tai teosten esittäminen määräaikaisen lausunnon aikana ei osoita toimintaa päätoimiseksi.
3. Tutkijakoulutus, määräaikaiset tutkimusvirat ja –tehtävät
Tutkijakoulujärjestelmällä on pyritty saamaan yhä useampi tohtorintutkintoa suorittava työ- tai virkasuhteeseen. Nimikkeet vaihtelevat mm. tutkijakoulutettavasta tutkijaan tai projektitutkijaan. Työnantajana on yliopisto taikka tutkimuslaitos ja rahoitus voi olla tutkijakoulurahoitusta tai projektirahoitusta. Tutkijakoulutettavan työ on nimikkeestä riippumatta normaalia palkkatyötä ja sitä arvioidaan samoin perustein kuin muutakin työsuhteessa tehtyä määräaikaista työtä. Tutkijakoulutuksesta työttömäksi joutuva on oikeutettu työttömyysturvaan samoilla ehdoilla ja edellytyksillä kuin muutkin palkkatyön tekijät.
Tässä kirjeessä kuvatut menettelyt otetaan käyttöön välittömästi.
Tarja Cronberg
Työministeri
Pasi Järvinen
Lainsäädäntöjohtaja
perjantaina, huhtikuuta 04, 2008
Kevät Hakaniemessä
On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
kevät - Pystynkö mitään enää antaan,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa,
kevät - Kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa,
kevät - Pystynkö mitään antaan?
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
On siis kevät
Uskoin vakavaan valaan,
No pojat on poikia ne lupaa muttei palaa
kevät - Kaiketi taivas vielä kestää,
pilvet jo luin, ei sadetta voi estää
kevät - Sinua ihmistä pelkään
minä oli hölmö, otin turpiin sekä selkään,
kevät - Tosiaan ihmistä pelkään
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
kevät - Pystynkö mitään enää antaan,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa,
kevät - Kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa,
kevät - Tosiaan ihmistä pelkään
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
perjantaina, maaliskuuta 14, 2008
Kafkamaisuuden loppu!

Vihreä lanka kirjoittaa tänään apurahansaajien sosiaaliturvasta. Haastateltavana jutussa on mm. TEM:n lainsäädäntöjohtaja Pasi Järvinen, joka ykskantaan toteaa, että apurahan päättyminen tekee ihmisestä työttömän. Ja tokaisee myös "Jotkut päätökset ovat olleet kafkamaisia". Ytimeen virkamies :)
Se on siinä. Kafkamaisuus tuli tiensä päähän. Kafkaa lainaten "suotte minulle kunnian kehottaessanne minua kirjoittamaan aikaisemmasta apinanelämästäni". Enää ei tarvitse.
Tätäpä tässä on väännetty(kin). Helsingin Sanomien sunnuntaidebatin artikkelissani "Tutkijoista tehdään pakolla yrittäjiä" (1 vuosi, 2kk, 7 pv sitten) kirjoitin mm. "Apurahakauden päättyessä tutkija on työmarkkinoiden käytettävissä. Viranomaiset eivät kuitenkaan näytä ymmärtävän, että kun rahoitus loppuu, myös projektit keskeytyvät. Kun rahoitusta ei ole, tutkija on työtön."
Ps. tapaturmavakuutuslaitoksen virkailija, lakitieteen tohtori Franz Kafkan kokoelma "Nälkätaitelija" sisältää mm. novellin "Selonteko Akatemialle", josta yo. lainaus.
maanantaina, maaliskuuta 10, 2008
Vihdoin viimein
TIEDOTE 10.3.2008
HETI JULKAISTAVISSA
Tieteentekijöiden liitto:
Apurahansaajille sosiaaliturva – viimeinkin
Tieteentekijöiden liitto pitää sosiaalipoliittisen ministerityöryhmän päätöstä apurahansaajien eläketurvan, tapaturmavakuutusturvan ja sairausvakuutusturvan järjestämisestä erittäin merkittävänä parannuksena nykyiseen tilanteeseen. Hallitus päättää asian vaatimasta budjettirahoituksesta tiistain kehysriihessä.
- Apurahatutkijat ovat maamme koulutetuinta köyhälistöä. Tämän joukon sosiaaliturvan järjestäminen on ollut häpeällisen kauan järjestämättä, vaikka apurahojen turvin tehdään merkittävä osa suomalaisesta tieteestä. Asian kuntoon saattamisen ei edes pitäisi olla rahasta kiinni, huomauttaa Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala.
Tieteentekijöiden liitto on koko ajan korostanut, että vuoden 2009 alusta toteutettava uudistus ei saa merkitä käteen jäävän apurahan määrän pienentymistä. Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä esitti viime torstaina, että verottoman apurahan vuosittainen yläraja nostettaisiin nykyisestä noin 15 848 eurosta 18 300 euroon. Korotus kattaisi vakuutusmaksut.
- Tämä merkitsee, että käteen jäävä osuus pysyy samana kuin nyt. Jatkossa toivomme, että apurahansaajien työtä arvostettaisiin niin paljon, että käteen jäävä osuus nousisi, Rantala edellyttää.
Hallitusohjelmassa luvataan myös parantaa apurahansaajien työttömyysturvaa. Siihen liittyvät ratkaisut ovat kuitenkin vielä auki. Tieteentekijöiden liitto kummeksuu sosiaalipoliittisessa ministeriryhmässä ollutta esitystä, jonka mukaan ilman työhistoriaa olevat apurahansaajat saisivat työmarkkinatukea ilman tarveharkintaa vain, jos heillä olisi kahden vuoden apurahakausi työttömyyttä edeltävien neljän vuoden aikana.
- Kahden vuoden apurahakausivaatimus on aivan liian tiukka. Mielestämme tähän pitäisi riittää 10 kuukauden mittainen rahoituskausi. Silloin se vastaisi normaalia työssäoloehtoa, Rantala toteaa.
* * *
LISÄTIETOJA:
toiminnanjohtaja Eeva Rantala, 040 7508 284
sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008
Lainsuojattomista kansalaisiksi

Outi Alanko-Kahiluodon kirjoitus Apurahansaajille sosiaaliturva - vihdoin! kuvastaa myös minun tunnetilaani. Vihdoin!Pitkällisen sosiaaliturvavääntämisen kuluessa on juolahtanut kaikenlaista mieleen. Toistuvasti olen tullut pohtineeksi erään kolleegani tiivistystä "Oikeastaan pitäisi tutkia miten Suomi toimii". Sosiaali- ja työttömyysturvan edunvalvotataipaletta tarvottuani väittäsin, että voisi toimia paremmin. Paljonkin paremmin.
Valtiovalta voisi aloittaa paranemisensa siitä, että pakottaa hallinnonalansa kommunikoimaan keskenään. Yhteistyöharjoitetteita voisi prosessoida OPM:n ja TEM:n, STM:n ja TEM:n ja kuinka ollakaan OPM:n ja STM:n välillä. Saattaisi kansalaisilla olla vähemmän ongelmia, jos virkamiehet ja poliittiset päättäjät käyttäisivät toimivia kommunikaatiokanavia. Pikkasen on tullut mieleen, että kyseessä olisi tahdon asia.
torstaina, maaliskuuta 06, 2008
Apurahansaajien sosiaaliturvamallista päätöksiä
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä esittää, että verottoman apurahan yläraja nostettaisiin nykyisestä noin 15 848 eurosta 18 300 euroon. Korotus kattaisi vakuutusmaksut, jolloin käteen jäävän apurahan määrä ei pienenisi nykyisestä sosiaalivakuutusmaksujen vuoksi.
Suomella menee hyvin. Kyllä sieltä valtion kassasta olisi rohkeampaankin verovapaan nostoon varaa. Käteen jäävä tulo, se tonnikolmesataa siis, ei laske. Hienoa. Mutta uutinen olisi, että valtiovalta ei aliarvostaisi tutkimusta ja verovapaan raja nousisi reippaasti, mielellään myös jatkossa seuraisi muuta ansiokehitystä. Eiköhän ministeri Hyssälä lasketa vielä kerran numeroita....
perjantaina, helmikuuta 29, 2008
Luokasta saa puhua!
Kansan Uutisissa on loistava juttu Työväen tyttärestä akateemiseen köyhälistöön.
Haastateltavana on Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa teoksen tekijä Katriina Järvinen.
lauantaina, helmikuuta 23, 2008
"Me olemme luoneet hienot systeemit, niin mitä te tulette tänne narisemaan."
Rahkosen ja Puhakan debatissa tunnistuu ongelmia, syitä ja selityksiä vasemmiston hämmennykseen. Susanna Rahkonen mm tokaisee työelämän muutokseen liittyen: "He ehkä kokivat, että se on kiittämätöntä puhetta. Me olemme luoneet hienot systeemit, niin mitä te tulette tänne narisemaan. Vähän tällaista henkeä oli, kun alkoi nostaa esiin uusia ongelmia, jotka liittyivät työelämän muutokseen ja kansainvälistymisen tuomiin uhkiin. Omien käsien luoma rakennelma koettiin niin rakkaaksi, ettei haluttu nähdä uusia haasteita".
Hämmennys vasemmistossa on aito ja ilmeinen, mutta tiet ulos jäävät tässäkin debatissa hämäriksi. Ehkä vasemmiston on kilpailukyvyn turvaamisen ja vastakkainasettelun väistämisen -logiikasta palattava punkyhtye Tinnerin tiivistykseen. Tinnerin biisin ydin on, että yhteiskunnan perustavimmista arvoista kaikki eivät ihan oikeasti ole samaa mieltä:
sun on oltava puolesta tai vastaan,
sun pitää sanoo, se on joko tai.
Onks se muka jotain hauskaa vai?"
torstaina, helmikuuta 14, 2008
Työttömyysturvasta työllisyysturvaan
Veikkaan, että TEM- ajattelussa järjestelmävirheen ratkaisumallia etsitään aktivoivasta työllisyyspolitiikasta. Työnvälitys on toki hyvä sinänsä, kunhan pidetään mielesssä, että ratkaisu on laadukas ja ammattitaitoa vastaava työpaikka, eikä mikä tahansa keikka-, pätkä-, osa-aika, vuokra- tai muuten vaan provisiopalkkainen huonolaatunen sijoituspaikka.
keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008
Pasi Järvisen paluu tutkijoiden työttömyysturvakehiin
TEM tiedote 13.2. 2008
Tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvan parantaminen etenee
- Järjestelmämme ei vastaa riittävästi luovissa ammateissa toimivien sosiaali- ja työllisyysturvaongelmiin. Pidän tärkeänä, että asiaan saadaan korjaus mahdollisemman pian. Kaikki keskeiset tahot tulevat kuulluksi ennen ohjeistuksen valmistumista, työministeri
Neuvontaverkosto käynnisti toimintansa
Taiteilijoiden ja tieteentekijöiden asioihin perehtyvien työvoimaneuvojien verkosto käynnisti toimintansa helmikuussa 2008 kolmella alueellisella koulutustilaisuudella. Koulutuksen tavoitteena on lisätä työvoimaneuvojien asiantuntemusta erityisesti taiteilijoiden ja tieteentekijöiden työllistymisen ja työllistymismahdollisuuksien osalta. Koulutustilaisuuksiin osallistuu yhteensä noin 60 työhallinnon edustajaa.
ylitarkastaja
lauantaina, helmikuuta 09, 2008
Politiikattomuus yhteiskunnallisten arvovalintojen kätkentänä
maanantaina, helmikuuta 04, 2008
Kenen joukoissa seisot?

Vihreän langan päätoimittaja Elina Grundströmin kulma taitelijoiden ja tutkijoiden viimeviikkoiseen ulosmarssiin TEMmistä ei avaudu. Olen toki samaa mieltä päätoimittajan kanssa, että lainsäädännön rukkaaminen on se tie, jolla hommaan saadaan tolkullinen roti. Mutta samalla en alkuunkaan ymmärrä Grundströmin argumenttia siitä, että nyt laadinnassa oleva työttömyysturvaohjeistus olisi vain pikalaastaria.
Ensinnäkin nyt valmistelussa olevan ohjeistuksen kautta määräytyy kenties hyvinkin pitkään ihan oikeiden ihmisten kohtalo työttömyysturvatilanteessa. Saadako vai eikö saada. On selvää, että kaikille työttömyysturva ei automaattisesti kuulu, mutta koko homman idea onkin turvata työttömyystilanteen turva niille, joille se kuuluu. Toiseksi on naivia kuvitella, että nyt valmistelussa oleva ohjeistus häviää historian hämärään lainmuutosten myötä. Niin se vaan hallintokulttuurissa on, että uutta rakennetaan vanhan pohjalle.
Grundström kehuu Cronbergin toiminnan hiljaisen akateemisen köyhälistön asioiden ryhdikkäästä hoitamisesta. - No jaa...Sanotaan niin, että vielä on suoritus ministeriltä kesken - ilmalento näyttää pitkältä, mutta lopullisia telemarkkeja odotellaan. Joten en kävisi vielä hurraamaan suoritukselle.
Sokerina pohjalla olen hämmästynyt, kenties jopa järkyttynyt Vihreän langan päätoimittajan vastakkainasettelusta. Se, että "koko muu Suomi keskittyy vaatimaan paperityöläisille juuri samanlaisia vakitöitä kuin heillä on ennenkin ollut" ei mielestäni ole milliäkään pois taiteilijoiden ja tutkijoiden työttömyysturvakamppailusta. Melkein väittäisin, että pikemminkin olemme perin samassa veneessä kemijärveläisten kanssa. Demarivihan keskellä olisi langassakin syytä pysähtyä miettimään ja tunnistamaan mikä taho niitä työsuhteiden ja sosiaaliturvan pelisääntöjä oikeastaan pyrkii alas ajamaan.
keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008
Kabinetista kadulle
tiistaina, tammikuuta 29, 2008
Työministeri pelaa joukkuepeliä
Tiedotteen jälken poliittista tahtoa edustava työministeri Tarja Cronberg on lausunut sekä YLE pääuutislähetyksessä että Helsingin Sanomille, että työttömyysturvaohjeiden valmistelu palautetaan siihen yhteenpuhaltamisen henkeen, jossa oltiin syksyllä 2007 Pasi Järvisen raportin tultua. Hallitusohjelmakirjaus edellyttää, että tutkijoiden ja taiteilijoiden työttömyysturvan saannin edellytyksiä parannetaan. Näillä palikoilla mennään. Tutkija-, taiteilija- ja journalistikenttä yhteistyössä poliittisen tahdon kanssa ei alistu virkamiesvalmistelun mielettömyyteen.
Ulosmarssi työministeriöstä. Pallo on nyt työministerillä.
TIEDOTE 29.1.2008
VAPAA JULKAISTAVAKSI
Taiteilijoiden ja tutkijoiden edustajat marssivat ulos TEM:n tilaisuudesta
Joukko keskeisten taiteilija- ja tutkijajärjestöjen edustajia marssi ulos työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) järjestämästä kuulemistilaisuudesta tiistaina.
TEM on joulukuusta 2007 valmistellut taiteilijoiden ja tutkijoiden työttömyysturvan saantiedellytyksiä koskevaa ohjeistusta. Ohjeistuksen tulisi hallitusohjelman mukaan parantaa taiteilijoiden ja tutkijoiden mahdollisuuksia saada työttömyysturvaa.
Näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa. Järjestöt katsovat, että ohjeistuksen avulla pyritään pikemminkin vakiinnuttamaan työhallinnon tämänhetkiset, ongelmalliset käytännöt.
Lisäksi ohjeistuksessa puututaan perusoikeuksien toteutumisen kannalta kyseenalaisiin asioihin. Työttömyysturvan saamisen saattaa estää esimerkiksi taide- tai tiedealan koulutus, ammattiliiton tai yleishyödyllisen yhdistyksen jäsenyys, työskentelyrahoituksen hakeminen tai työvälineiden kuten pensseleiden hallussapito.
Järjestöjen mielestä TEM:n tulee aloittaa ohjeistuksen valmistelu uudelleen siten, että hallitusohjelman kirjauksia noudatetaan. Asiantuntemuksen takaamiseksi ministeriön tulee ottaa mukaan valmisteluun taiteilijoiden ja tutkijoiden edustajat.
Järjestöt pitävät hyvin valitettavana, että vielä viime syksynä lupaavalta näyttänyt yhteistyö työhallinnon tietämyksen ja ymmärryksen lisäämiseksi taiteilijoita ja tutkijoita koskevissa asioissa ei näytä johtavan toivottuun tulokseen. Taiteilijoiden ja tutkijoiden edustajat vetoavat työministeri Tarja Cronbergiin, jotta ohjeistuksen valmistelu palautetaan hallitusohjelman linjoille. Ohjeistuksen tulee parantaa, ei heikentää taiteilijoiden ja tutkijoiden työttömyysturvaa.
Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Petra Havu, Suomen Taiteilijaseura, puh. 040 775 2715 Toiminnanjohtaja Eeva Rantala, Tieteentekijöiden liitto, puh. 040 750 8284
Mukana olevat järjestöt:
Suomen Taiteilijaseura
Suomen Kirjailijaliitto
Suomen Säveltäjät
Suomen Näytelmäkirjailijaliitto
Finlands Svenska Författareförening
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto
Tieteentekijöiden liitto
TATUSOTU-työryhmä
Suomen Journalistiliitto
Suomen freelance-journalistit
Teatteri- ja Mediatyöntekijät
Suomen Muusikkojen liitto
Suomen Näyttelijäliitto
Dokumenttikilta
Suomen Elokuva- ja Videotyöntekijäin Liitto
Suomen Elokuvaohjaajaliitto
Suomen arvostelijain liitto