Talouselämä -lehdessä 24.8.2009 on Taru Taipaleen kirjoittama artikkeli väitöskirjastani Halvennettu työ.
tiistaina, elokuuta 25, 2009
VÄITTEET OVAT KOVIA, MUTTA NIIN ON TODISTUSKIN
Talouselämä -lehdessä 24.8.2009 on Taru Taipaleen kirjoittama artikkeli väitöskirjastani Halvennettu työ.
keskiviikkona, elokuuta 19, 2009
PYÖRÄT NE LAULOIVAT: "KUOPIJOON KÄY TIE!" KISKOTTII KIRSKUVAT: "TERVEHDYKSET VIE!"
Abstraktikutsu:
Sosiaalipolitiikan päivillä Kuopiossa 22.-23.10.2009 kokoontuu työryhmä
Työn, turvan ja turvattoman työn kohtaannot -työryhmä
Työelämä on muuttunut paljon 1990-laman jälkeen. Uudet työnteon ja -teettämisen muodot, kuten pätkä-, silppu-, ja vuokratyöt, ovat yleistyneet. Perinteistä ehjää työuraa pilkkoo myös lisääntyneet siirtymät työmarkkinoiden sisällä sekä niiltä ulos ja sisään. Tänä päivänä työmarkkinoita rei'ittää vielä laman massairtisanomiset ja -lomautukset. Kaikkien aukkojen keskellä työntekijöiden sosiaaliturva on kuitenkin säilynyt pääpiirteissään entisellään.
Tässä työryhmässä tarkastellaan mm. millaisia sosiaalisia riskejä uusiin työnteon ja -teettämisen muotoihin ja työmarkkinatransitioihin sisältyy. Miten työpolitiikan toimijat, kuten ammattiyhdistysliike ja lainsäätäjä, pyrkivät ja pystyvät vastaamaan näihin riskeihin? Millaiset uudet poliittiset ratkaisut voisivat lisätä sosiaalista turvallisuutta?
Työryhmiin tulee ilmoittautua suoraan ryhmän vetäjälle 30. syyskuuta mennessä. Mikäli olet aikeissa pitää esityksen työryhmässä, tiivistelmä (½--1 A4-liuska) tulee toimittaa ryhmän vetäjille 14.09.2009 mennessä.
Ryhmän yhteyshenkilöt ovat:
YTM Tapio Rissanen, tapio.rissanen(at)uta.fi
VTT Anu Suoranta, anu.suoranta(at)helsinki.fi
Sosiaalipolitiikan päivät: http://www.uku.fi/ssf/sospol/sospol_paivat/
sunnuntaina, elokuuta 09, 2009
sunnuntaina, elokuuta 02, 2009
UUSI TYÖ 6
Tuire Santamäki-Vuoren kirjoitus Sosiaaliturvamme on päivitettävä Helsingin Sanomien Uusi työ sarjassa (no. 6).
keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009
perjantaina, heinäkuuta 17, 2009
HESARIN VIERASKYNÄ UUSI TYÖ 2
Jussi Vähämäen vieraskynäartikkeli Työntekijällä ei ole enää vapaa-aikaa on päivän Hesarissa.
Artikkelin lisämausteena suosittelen luettavaksi taannoista Yhteiskuntapolitiikan kirja-arvosteluani "Herroja on aina ollut - niin myös orjia", jossa kritisoin Vähämäen paikkasidonnaisuuden katoamisen ylikorostuneisuutta. Uusi työ ei vaan syrjäytä vanhaa, vaan vanhassakin työssä ja paikassa - niin Cittareissa kun metallipajoissa - uuden työn teettämisen tapa on pelottavan tehokkaalla tavalla läsnä.
Artikkelin lisämausteena suosittelen luettavaksi taannoista Yhteiskuntapolitiikan kirja-arvosteluani "Herroja on aina ollut - niin myös orjia", jossa kritisoin Vähämäen paikkasidonnaisuuden katoamisen ylikorostuneisuutta. Uusi työ ei vaan syrjäytä vanhaa, vaan vanhassakin työssä ja paikassa - niin Cittareissa kun metallipajoissa - uuden työn teettämisen tapa on pelottavan tehokkaalla tavalla läsnä.
keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009
VIERASKYNÄN UUSI TYÖ 1
Hesarin sarja Uusi työ -vieraskynässä alkoi. Pelin avaa Kimmo Kevätsalon kirjoitus "Ammattiliittojen fuusiohankkeet pohjautuvat vanhoihin mielkuviin".
torstaina, heinäkuuta 02, 2009
PUHUTAAN ASKAA ELOKUUSSA
Työväenliikkeen kirjaston puhujaseurassa
maanantaina 31.8.2009 klo 18.00 – 20.00
Miika Saukkonen ja Jukka Peltokoski
keskustelevat kirjoista
”Paskaduunista barrikadille” ja
”Halvennettu työ”
Keskustelun vetää VTT Anu Suoranta
Tervetuloa!
Työväenliikkeen kirjasto
Paasivuorenkatu 5 B, 2.krs
00530 Helsinki
Lisätietoja:
Lisätietoja: kirjastonjohtaja Kirsti Lumiala puh. 09 750 429,
e-mail kirsti.lumiala@tyovaenperinne.fi
Työväenliikkeen kirjaston puhujaseurassa keskustellaan ajankohtaisista historia-, politiikka-, kaunokirjallisuus- ja runoteoksista.
tiistaina, kesäkuuta 23, 2009
TYÖN, TURVAN JA TURVATTOMAN TYÖN KOHTAANNOT KUOPIOSSA
Vedän lokakussa yhdessä Tapio Rissasen kanssa Sosiaalipolitiikan päivillä Kuopiosssa työryhmää Työn, turvan ja turvattoman työn kohtaannot. Tervetuloa, työpapapereita ja ennen muuta työn ja elämän maailmaa kehittelemään :)
Ryhmän esittely:
Työn, turvan ja turvattoman työn kohtaannot
Työelämä on muuttunut paljon 1990-laman jälkeen. Uudet työnteon ja -teettämisen muodot, kuten pätkä-, silppu-, ja vuokratyöt, ovat yleistyneet. Perinteistä ehjää työuraa pilkkoo myös lisääntyneet siirtymät työmarkkinoiden sisällä ja niiltä ulos ja sisään. Tänä päivänä työmarkkinoita rei'ittää vielä laman massairtisanomiset ja -lomautukset. Kaikkien aukkojen keskellä työntekijöiden sosiaaliturva on kuitenkin säilynyt pääpiirteissään entisellään.
Tässä työryhmässä tarkastellaan mm. millaisia sosiaalisia riskejä uusiin työnteon ja -teettämisen muotoihin ja työmarkkinatransitioihin sisältyy? Miten työpolitiikan toimijat, kuten ammattiyhdistysliike ja lainsäätäjä, pyrkivät ja pystyvät vastaamaan näihin riskeihin? Millaiset uudet poliittiset ratkaisut voisivat lisätä sosiaalista turvallisuutta?
Ryhmän yhteyshenkilöt ovat:
YTM Tapio Rissanen, tapio.rissanen(at)uta.fi
VTT Anu Suoranta, anu.suoranta(at)helsinki.fi
maanantaina, kesäkuuta 15, 2009
TYÖN TEETTÄMISEN SARJARIKOLLISET
Lauantain Vapaus valita tosin foorumi 4:n Demokratin kriisistä aitoon vaikuttamiseen/ ay-liike ja demokratia -prekarisaation ja osallistumisen haasteet päätäni kolahduttavin muotoilu tuli JHL:n pj. Tuire Santamäki-Vuorelta, joka formuloi laittomia määraikaisuuksia esim. julkisella sektorilla teettävien työnantajien toimia sarjarikollisiksi!
Itse pyrin samassa logiikassa suuren salin loppukeskustelussa(kin) positioimaan foorumin teesien kärjen ensin perusteettoman, jopa laitoman työn teettäjään, siihen sarjarikolliseen. Ja vasta sitten pikkurikolliseen so. ammattiyhdistysliikkeeseen, joka toki ei ole ottanut koko sitä potentiaalia ja voimaa käyttöön, joka sillä voisi moninaistuneessa työelämän todellisuudessa kaikenlaisen sekalaisen prekariaatinkin turvaajana olla.
perjantaina, kesäkuuta 12, 2009
TREFFAILLAAN! MONINAISTUVA EDUNVALVONTA RAITEILLEEN
Tänään 12.6. ilmestyneessä PAM -lehdessä 10/2009 otetaan uteliaan kiinnostuneita askelia kohti sitä vielä vähän vierasta, mutta samalla hurjan kiinnostavaa toista kohden. Sini Saaristan tekemässä Juttua tupaan jutussa Paskaduunista barrikaadeille kirjan kirjoittaja Miika Saukkonen, Halvennettu työ teoksella helmikussa väitellyt tutkija Anu Suoranta ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly tapailevat yhteisen sävellajin tunnistamista pätkä- ja silpputyöntekijöiden työelämän hyventämiseksi! Bändi ei ole paskempi, vääntämistä varmaan riittää, mutta treenaaminen saattaa tehdä menestyvän orkesterin. Ja (handsfree) ensitreffien jälkeen jää tunne, että sitä jotenkin janoaa syvempää suhdetta..
.. "ole hyvä nyt, mulle hyvä nyt, eka kertaa oon tässä tilanteessa, ole hyvä nyt ja anna mun koskettaa..."
lauantaina, kesäkuuta 06, 2009
MIKSEIVÄT TYÖNANTAJAT HALUA OLLA SOPIMUSOSAPUOLIA
Pauli Kettusen perusteluja ja analyyseja tästä linkistä mm. siitä miksi työnantajat eivät enää halua olla sopimusosapuolia. Haastattelun lopussa myös pohdintaa ay-liikkeen normaalityön katseen kantavuudesta ja ay-liikkeen tulevaisuuden suhteesta.
Pauli Kettunen toimii Helsingin yliopistolla poliittisen historian professorina. Hänen tutkimuksensa ovat käsitelleet laaja-alaisesti ammattiyhdistys- ja työväenliikkeen historiaa. Viime vuosina Kettunen on keskittynyt pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja työelämän suhteiden tutkimukseen. Häneltä on julkaistu muun muassa teokset: Työjärjestys: Tutkielmia työn ja tiedon poliittisesta historiasta (Tutkijaliitto 1997), Kansallinen työ: Suomalaisen suorituskyvyn vaalimisesta (Yliopistopaino 2001) sekä viime vuonna ilmestynyt Globalisaatio ja kansallinen me. Tässä haastattelussa Kettunen käsittelee sekä ay-liikkeen aatehistoriallista taustaa että tulevaisuuden haasteita.
Pauli Kettunen toimii Helsingin yliopistolla poliittisen historian professorina. Hänen tutkimuksensa ovat käsitelleet laaja-alaisesti ammattiyhdistys- ja työväenliikkeen historiaa. Viime vuosina Kettunen on keskittynyt pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja työelämän suhteiden tutkimukseen. Häneltä on julkaistu muun muassa teokset: Työjärjestys: Tutkielmia työn ja tiedon poliittisesta historiasta (Tutkijaliitto 1997), Kansallinen työ: Suomalaisen suorituskyvyn vaalimisesta (Yliopistopaino 2001) sekä viime vuonna ilmestynyt Globalisaatio ja kansallinen me. Tässä haastattelussa Kettunen käsittelee sekä ay-liikkeen aatehistoriallista taustaa että tulevaisuuden haasteita.
perjantaina, kesäkuuta 05, 2009
PAM:n EDUSTAJISTO TUKEE!
PAM:n edustajisto tukee päätöslauselmassaan puheenjohtaja Ann Selinin esitystä, että SAK ryhtyy voimallisesti ja ripeästi tutkija Anu Suorannan esittämän pätkätyöläisten sosiaaliturvan ja ansiokehityksen kaksiraidemallin ajatuksen pohjalta toimenpiteisiin. "Sivuraiteelta pääradalle- työryhmä on nimettävä mahdollisimman pian, jotta työ voi alkaa täysipainoisesti syksyllä. Tämä vastaisi hyvin myös SAK:n edustajakokouksen asettamiin tavoitteisiin pätkätyöläisten aseman parantamiseksi", sanoi PAMin edustajisto päätöslausumassaan.
keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009
SIVURAITEELTA PÄÄRAITEELLE
Helsingin Sanomat 3.6.2009:
Silppu- ja pätkätyöläisten asema pitää saada kuntoon, vaatii Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin.
Yksi tapa tarttua asiaan on Selinin mukaan tutkija Anu Suorannan kehittämän ansiokehityksen ja sosiaaliturvan kaksiraidemalli, joista toinen raide vastaa perinteisen, vakituisen ja kokoaikaisen työuran tarpeisiin. Toinen raide huomioi ihmiset, joiden työura kulkee pätkissä.
Selin otti kaksiraidemallin esiin PAMin edustajiston kokouksessa Helsingissä keskiviikkona.
"Silpputyöläisten asemaa pitää parantaa, ja se edellyttää nopeita toimenpiteitä. Keinoina voisivat olla uudet elementit verotuksessa, työttömyysturvassa ja työehtosopimuksissa", Selin sanoi.
Selin ehdotti, että SAK ryhtyisi nopeasti toimiin kaksiraidemallin pohjalta.
Hänen mielestään sivuraiteelta pääradalle -työryhmä pitäisi nimetä mahdollisimman pian, jotta työ voisi alkaa syksyllä.
Selinin koko puhe PAM:n sivuilla pdf:nä
Ja Turun Sanomat kiskoilla myös :)
tiistaina, kesäkuuta 02, 2009
TULEVAISUUS OLI ENNEN MEITÄ?
Pätkätyöt olivat naisten arkea jo 1920-luvulla
: Kaapin paikka
Keskiviikkona 3.6.2009 klo 12.15 - 12.35, toinen lähetys lauantaina 6.6. klo 17.40
Säännöllisen epäsäännöllinen vajaa katkotyö. Tämä on tutkija Anu Suorannan määritelmä naisten tehdastyöstä 1920- ja -30 -lukujen Suomessa. Suoranta on tutkinut Littoisten verkatehtaan naistyöntekijöiden työtä ja toteaa, että tehtaalla vain neljäsosalla naisista oli vakituinen työ, loput tekivät töitä pätkissä.
Kaapin paikka -ohjelmassa tarkastellaan pätkätöiden Suomea ja käännetään katse menneisyyden toimijoihin. Naisten ja miesten pätkätöiden historiaa on kirjoitettu vasta vähän, mutta historian valossa 2000-luvun pätkätyösuhteiden yleisyys ei ole mikään uusi ilmiö. Anu Suorannan keskustelukumppanina on toimittaja Emilia Cronvall.
Ylläolevasta Ylen esittelytekstistä poiketen väitän kyllä, että katse ei käänny hetkeksikään menneisyyden toimijoihin. Hakee ehkä argumentteja sieltä, mutta zoomina oli ja on tulevaisuus. Menneisyys meni jo. Tulevaisuudesta on syytä kamppailla.
maanantaina, kesäkuuta 01, 2009
AY-LIIKE EI OLE VAKUUTUSLAITOS - VAAN JOTAIN ENEMMÄN


Varsinaissuomalaisessa VasenSuunta lehdessä 1/2009 (pdf -linkistä ja s. 12) on julkaistu haastatteluni "Ay-liike ei ole mikään vakuutuslaitos". Pohdittavan jutussa ovat mm. säännöllisen epäsäännöllistä työtä tekevien edunvalvonnan konkreettiset askeleet ja se, onko prekariaatti yhteiskunnallinen luokka. Toimittajana oli Markku Hongisto.
Vasemmistonaisten Pippuri -lehden 2/2009 kirjakatselmuksessa puolestaan on Riikka Korpinurmen esittely Halvennetusta työstä.
(Myös kuvaa klikkaamalla pääsee tavaamaan tekstiä)
tiistaina, toukokuuta 26, 2009
YTIMEN TYÖKIRJAT
Uusimmassa Ydin -lehdessä 2/2009 Eila Salomaa esittelee väitöskirjani "Halvennettu työ" otsikolla Pumpuliflikoista määräaikaismaistereihin. Kirjaesittelyt on myös pamfletista Paskaduuista barrikaadeille - Prekariaatin julistus ja Hoivaajien kapina - Tutkimusmatkoja prekaarisuuteen.
perjantaina, toukokuuta 22, 2009
NELJÄ POINTTIA AY-LIIKKEEN JA PREKAARIAATIN KOMMUNIKAATIOON

SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen 14.5. valtuuston puheenvuoronsa siivittämänä(ja JHL:n) pj. Tuire Santamäki-Vuori avaa keskusteluyhteyksiä prekaarin työnteon maailmaan mm. HS mielipidekirjoituksessa 19.5. ja Motiivi -lehden 6/2009 kirjoituksessa. Santamäki-Vuori tuo reilusti esiin ay-liikkeen aiemman liiallisen keskittymisen VAIN vakinaisten ja kokoaikaisten työpaikkojen edistämiseen ja tästä samasta näkökulmasta kummunneen pätkä- ja silpputyön sääntelyn. Valtuuston pj. korostaa edunvalvonnan toisen raiteen avaamista, sen kehittämistä mm. sosiaaliturvan keinoin.
Lievää kremlologiaa harrastaen on syytä ymmärtää vähintäänkin neljä ulottuvuutta Santamäki-Vuoren kirjoituksista.
- Ensinnäkin kirjoituksessa ei moralisoida paskatöitä ja prekariaatin työhaluttomuutta. Tässä uudessa ajattelussa on vettä virrannut paljon, ja ay-liike ei ole astumassa samaan virtaan ja argumentaatioon kuin vielä muutama vuosi sitten.
- Toiseksi, kun maan suurimman palkasaajaliiton pj. asettuu tasavertaisesti neuvottelu- ja yhteistyöasetelmaan prekariaatian kanssa, niin se ei ole sattumaa. On ymmärrettävä se, että edunvalvontaliikkeellä on halua kuulla, kuunnella ja pohtia ja tehdä yhdessä ja eri näkökulmista ratkaisuja työn ja toimeentulon kysymyksiin.
- Kolmanneksi Santamäki-Vuori avaa sovitellun päivärahan jatkokehittelyllä vajaatyöllisyydestä aiheutuville tulonmenetyksille tuloturvaa. Olen ymmärtänyt hänen tarkoittavan pysyvää tulotukea. Perustuloa janoavien joukoissa kannattaa ehkä sittenkin katsoa tämä kortti, ennen kuin huudetaan päivän HS mielipideosaston Tuomo Lindholmin kirjoituksen "Ay-liike ei ymmärrä prekariaattia" tapaan kovin kovaan ääneen, että prekariaatin tarpeissa ei ole kyse sosiaaliturvasta. Kertarysäyksenomaista vallankumousta odotellessa maailmaa kannattaa parantaa realistisen reformipolitiikan keinoin.
- Neljänneksi on hyvä ymmärtää, että pooleja ja haluja on tässä(kin) maassa enemään kuin kaksi. Prekariaatti itsessäänkään ei ole kovin yhtenäinen, vaan maailma ja sen mahdollisuudet saattavat näyttää samanaikaisesti sekä samalta ja eriltä, kun sitä katselee ikääntyvän +50 vuotiaan koko ikänsä siivoustyötä tehneen naisammattilaisen tai toisaalta alle kolmekymppisen korkeastikoulutetun tietotyöläisen vinkkelistä. Siitä prekariaatti, kaikkine moninaisuuksineen, voi kuitenkin olla varma, että kiilan lyöminen ammattiyhdistysliikkeen ja prekaarin orastavalle yhteistyölle pelaa loputtomia joustoja ja voittoja janoavan kolmannen, sen työnantajaosapuolen, pussiin.
Pessimisti ei voi pettyä, mutta optimisti voi rakentaa perusturvallista työn ja vapaa-ajan maailmaa, monessa mixedissä. Siksipä myöskään prekaarin edustajien, tai sen äänekkäämmäksi osaksi asettuneen osan, ei kannata maalata itseään - ja siinä samassa muita -nurkkaan patronage -asenteella, kertomalla ykskantaan mitä prekariaatti ja sen asema yhteiskunnassa on ja mitä se ei ole. Itse ajattelen, että prekaarius on vielä paljon monimutkaisempaa asemaa ja argumentaatiota, vailla lukkoonlyötyä muotoa. Ja juuri tässä on hyvän (työ)elämän rakentamisen mahdollisuus.
MOTIIVIN A-KIRJANA
sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009
PAKKORUOTSIA PARHAIMMILLAAN!

Hufvudstadbaldetin 14.5.2009 haastattelussa "Facket måste bry sig om korta jobb" esitän "Ett nytt uppdrag för den fackliga rörelsen blir att få i gång en diskussion över förbundsgränserna om hur man skall hitta lösningar som förbättrar de tillfällig anställdas situation." (Perin) vapaalla käännöksellä. On syytä kokoontua pyöreän pöydän ääreen yli keskusjärjestörajojen ja tehdä ay-liikkeelle itselleen selväksi mikä ja miten on ay-liike muuttuneessa työelämässä.
PAM:n pj. Ann Selin muotoilee haastattelussa saman asian puolestaan näin "Vi måste se hur man bättre kan samarbeta kring de här frågorna. Snuttjobben är inte längre bara en fråga som berör den kvinnliga servicesektorn, påpekar hon". Vapaasti tulkaten :) Työelämän moninaistuminen koskee koko työelämän kenttää kiihtyvällä tahdilla. Vanhojen työkalujen rinnalle on syytä miettiä uudet.
Just do it!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
