Iso joukko ihmisiä joutuu jatkuvasti tekemään työnsä vastentahtoisesti pätkissä, osa-aikaisena tai yrittäjänä. Moni vakituinenkin työntekijä kokee kiireen ja epävarmuuden lisääntyneen työssään. Mitä työlle on tapahtumassa? Miten ammattiyhdistysliike voisi vaikuttaa siihen, että työelämä olisi reilua myös työn tekijöille?
Työelämätutkija Anu Suoranta työskentelee parhaillaan SAK:ssa hankekoordinaattorina kaksivuotisessa ”Työn teettäminen reiluksi – turvaa pätkittyyn työelämään” -hankkeessa.
Hän painottaa, että nimenomaan työn teettämisen tapa näyttää pysyvästi muuttuneen. Merkittävänä muutoksena hän pitää itsensä työllistämisen lisääntymistä.
- Mielestäni kyseessä on vielä isompi työmarkkinamallin muutos kuin 1990-luvulla alkanut pätkätöiden teettäminen.
Teksti ja kuva: Taru Berndtson
perjantaina, tammikuuta 28, 2011
REILUA TYÖTÄ ETSIMÄSSÄ
maanantaina, tammikuuta 17, 2011
LIPEÄÄ, HALVENTUU, KOLHIINTUU..
STTK järjestämässä Muuttuvat työmuodot -keskustelutilaisuudessa 3.2.2011. Muut puhujat Leila Kostiainen, STTK:n pääsihteeri, Heli Ahokas, STTK:n lakimies ja Antti Aarnio, STTK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija.
"Kokoaikaisen, toistaiseksi voimassaolevan työ- ja virkasuhteen ulkopuolella tehtävä työ on lisääntynyt ja saa kaiken aikaa uusia muotoja. Työn muotojen jatkuva muutos haastaa ay-liikkeen. Miten haasteeseen vastataan?"
keskiviikkona, tammikuuta 12, 2011
KETKÄ KUULUU JOUKKOON?
SAK:n Työn teettäminen reiluksi - turvaa pätkittyyn työelämään hankkeen näyttävä ulostulo sunnuntain 9.1.2011 lehdessä pääotsikolla Silputtu työ on tuottanut myös 11.1.2011 pääkirjoituksen "Työn taattava toimeentulo".
Tiedonhallinnan ydin lienee tässä:
"Tilaston avainsana on kokoaikaisuus. Pienten palkkojen ongelma kärjistyisi huomattavasti, jos tarkasteluun otettaisiin mukaan pätkä- ja osa-aikatyöt, määräaikaisuudet, provisiopalkkaiset ja itsensä työllistävät, enemmän tai vähemmän vapaaehtoiset yrittäjät."
sunnuntaina, tammikuuta 09, 2011
TYÖN TEETTÄMISEN MONINAISTUNEET TAVAT JA ANSIOKÖYHYYS
Itsensä työllistäjien määrä kasvaa rajusti
– Nyt yleistyvä työn teettämisen tapa muuttaa työmarkkinoita enemmän kuin pätkätöiden yleistyminen 1990-luvun laman jälkeen, huomauttaa Suoranta.
Lisäksi TS su 9.1.2011 paperilehdessä haastateltavana työn teettämisen moninaistumisesta mm.lakimies Tuuli Vänskä JHL ja sopimussihteeri Saara Aikio PAM.
Turun Sanomat
"Itsensä työllistäjien määrä on kasvamassa kiihtyvää vauhtia. Heitä on Suomessa nyt arviolta 160 000. – Itsensä työllistäjien määrä on kasvanut kahden viime vuoden aikana 20 000:lla eli saman verran kuin sitä edeltävien kymmenen vuoden aikana yhteensä, kertoo tutkija Anu Suoranta, joka työskentelee SAK:ssa hankekoordinaattorina.
Itsensä työllistäjät sijoittuvat palkkasuhteisen työn ja yrittäjyyden välimaastoon.
– Monesti kuvio menee niin, että työnantaja pyytää työntekijää tekemään samaa työtä kuin ennenkin, mutta yrittäjänä. Silloin työnantaja välttää kuluja ja velvoitteita.
Esimerkiksi siivousalalla työnantajat siirtävät kannattamattomia kohteita itsensä työllistäjille. Myös kaupoissa työskentelevistä tuote-esittelijöistä ja myyjistä osa tekee työnsä työsuhteen ulkopuolella.
Palkansaajajärjestöt kritisoivat sitä, että tällainen yrittäjyys tuo vain riskit, mutta ei normaalisti yrittäjyyteen kuuluvaa vaurastumisen mahdollisuutta. Lisäksi itsensä työllistäjät ovat usein täysin riippuvaisia yhdestä toimeksiantajasta.
– Nyt yleistyvä työn teettämisen tapa muuttaa työmarkkinoita enemmän kuin pätkätöiden yleistyminen 1990-luvun laman jälkeen, huomauttaa Suoranta.
Tilastokeskuksen vuoden 2008 tilaston mukaan 17 prosentilla yksinyrittäjistä tulot jäivät alle köyhyysrajan. Palkansaajien kohdalla luku on kolme prosenttia.
Viime marraskuun tilaston mukaan Turussa toimeentulotuen hakijoista noin kahdeksan prosenttia oli palkkatyössä tai yrittäjiä. Yhden kuukauden aikana toimeentulotukea haki 320 turkulaista palkansaajaa ja yrittäjää."
LUE LISÄÄ SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA
torstaina, joulukuuta 30, 2010
PUHETTA YKSIN SOVITUSTA
Yksin sovittu YLE:n ykkösen viikon tietokirjana pyörähtää tästä.
Viikon tietokirja. Yksin sovittu. Valtiotieteen tohtoreitten Anu Suorannan ja Anu-Hanna Anttilan kokoomateosta aikamme työmarkkinoista arvioivat Suomen historian professori Kari Teräs sekä toimittaja Jukka Arvassalo.
keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010
SOKERIT POHJALLA
Sokerit pohjalla. Yksin sovittu on YLE ykkösen vuoden 2010 viimeinen viikon tietokirja. Ohjelma eetterissä to 30.12. klo 11.15 ja la 1.1. 2011 klo 15.40

"Työmarkkinahistoriamme on pyörähtänyt takaisin vanhaan ja etsii uutta. Jopa sadan vuoden liikettä taakse päin on väläytelty tosiasiaksi tai vähintään vertailtu nykyaikaa 1930-lukuun. Ainakin 1960-luvulla syntyneen keskitetyn tulopolitiikan kausi on Suomessa ohi.
Yhteistä hyvää hakevista sopimuksista on siirrytty kohti yksilön työvoiman väliaikaista ostoa ja myyntiä. Eriytyvistä työmarkkinoista kertoo valtiotieteen tohtoreitten Anu Suorannan ja Anu-Hanna Anttilan kokoomateos "Yksin sovittu". Heidän mielestään työmarkkinoilla eletään nyt sopimattomassa tilassa. Teos on vuoden viimeinen Viikon tietokirja. Samoissa kansissa julkistavat käsityksiään tästä ajasta sekä huippututkijat että korkeimmat ay-johtajat. Kirjasta keskustelevat Suomen historian professori Kari Teräs Turun yliopistosta ja toimittaja Jukka Arvassalo."
torstaina, joulukuuta 02, 2010
SOPIJAN ROOLIA TÄHYÄMÄÄN....
Kirjoitan Puuliiton uusimmassa Särmä -lehdessä 14/2010 otsikolla "Ei ole kaikki miltä näyttää". (Kuvaa klikkaamalla suurenee luettavaksi)


"Kun yhä useammin palkkatyö itsessään korvautuu liikesuhteilla ja lipeää työehtosopimisen piiristä, on ensiarvoisen tärkeää nähdä vaihtoehtoisia suuntia miten tämä vaikuttaa ammattiyhdistysliikkeen edunvalvontaan ja yhteiskuntapoliittisiin valintoihin. On selvää, että moninaistuneiden työn tekijöiden etuja voi valvoa vain ajanmukaisin toimin. Uusien työn teettämisen tapojen ryhmien tunnistamisesta on edettävä ryhmien yhdenvertaistamiseen. Ensi silmäyksellä erilaisilta näyttäytyvien - kuten vaikkapa toimeksiannossa työtään tekevien - kollektiivisen turvan ja neuvotteluoikeuden tarpeet eivät poikkea palkkatyösuhteessa työskentelevistä. Muuttuneen työn teettämisen kentällä ensimmäinen askel kohti uutta työn tekijöiden turvausjärjestelmää olisi palkansaajien työttömyyskassojen jäsenyyden avaaminen itsensä työllistäjille. Seuraavana askeleena ammattiyhdistysliikkeen on lähdettävä tähyämään sopijan roolia myös toimeksiannoissa työskenteleville."
sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010
EI OLE OLEMASSA YHTÄ TAPAA TEHDÄ TÖITÄ

SEL:n jäsenlehdessä Elintae 10/2010 on haastatteluni otsikolla Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät toteudu työelämässä -Työn teettämisen moninaistuminen haastaa työntekijöiden edunvalvonnan.
torstaina, marraskuuta 18, 2010
EI MIKÄÄN MARGINAALI-ILMIÖ!
SAK:n valtuuston pj:n Tuire Santamäki-Vuoren puhe SAK:n valtuuston kokouksessa 18.11.2010
"Ammattiyhdistysliikkeen on oltava valppaana tunnistamaan myös ne edunvalvontatarpeet, joita moninaistuneet työn teettämis- ja hankintatavat synnyttävät. Pätkä-, silppu-, vuokra- ja osa-aikatyössä tai erilaisina itsensä työllistäjinä työskentelee jo noin 700 000 ihmistä – ei mikään marginaali-ilmiö, vaan mittava ja jatkuvasti kasvava joukko nykyisiä tai potentiaalisia ammattiliittojen jäseniä. Nykyinen sääntely, työelämän oikeudet ja sosiaaliturva on pääosin rakennettu toisenlaisiin olosuhteisiin. Palkkatyön ja yrittäjyyden välinen harmaa alue on kamppailujen kenttä, jolla määritellään tulevaisuuden työelämän sääntöjä.
Moninaistuneen työn teettämisen seurauksista työtä tekevien toimeentuloon kertovat karua kieltä köyhyystilastot. Kun kaikista palkansaajista kolme prosenttia on suhteellisella köyhyysmittarilla köyhiä, on osuus määräaikaisilla palkansaajilla 10 prosenttia ja itsensä työllistäjillä 17 prosenttia. Vähimmäisturvan parantaminen ja muun muassa perhevapaiden kehittäminen niin, että erilaisissa elämäntilanteissa olevien vanhempien mahdollisuudet vapaiden käyttöön paranevat, ovat ajankohtaisia tavoitteita, joita ei julkisia menoja karsimalla voida ratkaista.
Työn tekemisen vähimmäisehtojen turvaaminen ja yhdenvertainen kohtelu on ulotettava kaikkeen palkkatyöhön sekä palkkatyöhön rinnastuvaan itsensä työllistämiseen. Tähän tavoitteeseen tulisi myös uuden hallituksen ohjelmassa sitoutua. Nyt ei tarvita löyhiä lupauksia, vaan elävää elämää kestäviä ratkaisuja."
keskiviikkona, marraskuuta 17, 2010
13 MINUUTIN PÄTKÄ. VIDEO
PAM ja SAK:n hankekoordinaattori Suoranta ylpeänä esittävät videon pätkätyöelämästä! Linkistä pyörähtää 13 minuuttia.
keskiviikkona, marraskuuta 10, 2010
TÄTÄ MIELTÄ. JA ÄÄNEKKÄÄSTI.
Palkkatyöläinen no 9/2010 Tätä mieltä -palstalla Anu Suoranta: Itsensä työllistäminen on pätkätyötä suurempi murros, koska..
maanantaina, marraskuuta 08, 2010
JÄRJETÖNTÄ VAJAAN TYÖPÄIVÄN TEETÄNTÄÄ

Vastaukseni Vihreän Langan Vastaa heti -palstalla 5.11.2010 "Kuka pitäisi palkita ja miksi?" Palstalla haastateltiin tänä vuonna palkittuja.
perjantaina, marraskuuta 05, 2010
SANAT JOILLA MAAILMASTA SAA OTTEEN..
Myös UP uutispalvelun uutisointi Lyly: Työmarkkinoilla tarvittaisiin työmarkkinaneuvostoa luettavissa mm. 5.11.2010 Demarissa ja Uusi Aika -lehdessä.
keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010
..OSAPUOLET MUUTTUNEET, TUPOT HAUDATTU JA ILMASSSA ON RAUHATTOMUUDEN TUNTUA...
Uusi kirja ruotii työmarkkinalogiikkaa
Suomalaisten työmarkkinoiden sopijaosapuolet ovat muuttuneet, tupot haudattu ja ilmassa on rauhattomuuden tuntua. Keskinäinen luottamus on koetuksella ja työmarkkinalogiikka murroksessa. Työelämän ja sosiaaliturvan sääntöjä ja merkityksiä määritellään uusiksi. Lisähaasteen yhtälöön tuo globalisaatio.Yksin sovittu -kirja on saatavilla kirjakaupoissa ja tilattavissa Vastapainosta
Anu Suorannan ja Anu-Hanna Anttilan toimittamassa Yksin sovittu. Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka -kirjassa (Vastapaino 2010) tutkijat ja työmarkkinavaikuttajat punnitsevat työmarkkinajärjestelmän, osapuolien ja työntekijöiden roolia sekä työn teettämisen ja tekemisen muuttuneita tapoja.
Teoksen toimittajien mukaan suomalaisilla työmarkkinoilla vallitsevaa tilannetta voi kuvata sanalla ”sopimaton” – työtaisteluaseilla uhkaillaan, työntekijät ovat jatkuvassa epävarmuuden tilassa eikä kaikkien työn tekemisen tapa tunnu edes istuvan nykyiseen sopimisen ja sosiaaliturvan järjestelmään.
Kirjan avauksissa hahmotellaan Suomeen uutta, toimivampaa työn ja turvan suojaa.
Kansan Uutisten juttu Työnteon uudet tavat järisyttävät
YLE:n uutiosinti Ajantasa: YLE Radiouutiset 03.11.2010 14.03
maanantaina, marraskuuta 01, 2010
Bloggaukseni "Ihmisten käsissä" SAK:n tutkimustiimin Uusi kulma -blogissa.
.
"Suunta voisi olla se, että yrityksille määritellään osa-aikatyöntekijöiden osuuden käytön katto. Kutsuttakoon sitä yritysten yhteiskuntavastuun kantamiseksi"
sunnuntaina, lokakuuta 31, 2010
JUOSTAISKO SUOJATTOMAN TYÖN OHI?
Linkistä Pamplus 6/2010 lehden haastatteluuni Työsuhde pakenee
"Saat tehdä työsi, mutta et enää työsuhteessa, vaan itsenäisenä ammatinharjoittajana. Yhä useampi palvelualoilla, mutta myös muilla aloilla, ulkoistetaan itsensä työllistäjäksi. Samaan aikaan määräaikaisuuksia muutetaan vuokratyöksi. Luottamusmiehillä on avainrooli tunnistaa työpaikkansa työn teettämisen kirjo ja välittää tietoa liittoon, sanoo hankekoordinaattori Anu Suoranta SAK:sta".
perjantaina, lokakuuta 29, 2010
keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010
YKSIN SOVITTU - TÄÄLLÄ TÄNÄÄN?
Yksin sovittu
Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka. Vastapaino 2010.
Toimittaneet: Suoranta Anu & Anttila Anu-Hanna
Tutkijat ja kokeneet työmarkkinatoimijat esittävät ajankohtaisia puheenvuoroja työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvallisuuden järjestämisestä tilanteessa, jossa tulopoliittinen sopiminen on liukumassa menneisyyteen. Työmarkkinoiden osapuolet ovat ottaneet mittaa toisistaan viime vuosikymmenet globalisoituneessa ympäristössä. Tästä kamppailusta johtuvien, uudenlaisten työelämää ja sosiaaliturvaa koskevien ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan paitsi tutkittua tietoa ja työelämän tietotaitoa, myös vankkaa tahtoa.
Millä keinoilla voitaisiin rakentaa yhdenvertainen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja turvallinen työelämä tässä tulopoliittisen sopimisen jälkeisessä tilanteessa? Kirjoittajat kartoittavat uudistuneita työn teettämisen ja tekemisen tapoja sekä määrittelevät uudelleen ammattiyhdistysliikkeen edustajien ja työnantajien vakiintuneita käytäntöjä.
perjantaina, lokakuuta 22, 2010
25 VASTAUSTA REILUN TYÖN PUOLESTA TEHY -LEHDEN HAASTATTELUSSA
tiistaina, lokakuuta 19, 2010
IHMISBISNESTÄ VAI REILUA KAUPPAA?
YLE TV2 18.10.2010 Silminäkijässä Kahden työn loukussa on kyse osa-aikatyön teettämisestä - hillon ja reilujen työehtojen kohtaamisesta. Tai sanotaanko kohtaamattomuudesta.."Osa-aikatyön lisääntymistä esimerkiksi kaupan alalla perustellaan pidentyneillä aukioloilla ja työvoiman kysynnän suurilla vaihteluilla. Joustavuus toteutuu sopimalla viikkotunnit vajaiksi, jolloin toimeentulon pakko tekee työntekijän hyppyherkäksi. Tuottavuus lisääntyy ja työntekijät tinkivät omista ja perheidensä tarpeista.
- Samaa työtä voisi tehdä yksi kokoaikaisena, mutta se halkaistaan kahtia. Silloin on kaksi, jotka tulevat huonosti toimeen työllään, sanoo SAK:n hankekoordinaattori Anu Suoranta.
Työntekijä on muuttunut tuntisuunnittelussa käsipariksi. Aina valmiin käsiparin saa esimerkiksi työsopimuksella, jossa ennakkoon luvattu viikkotyömäärä on tasan nolla tuntia. Onko tämä reilua kauppaa, kysytään Silminnäkijässä."
toimittaja Jari Hakkarainen
tuottaja Hannele Valkeeniemi
tuotanto Yle Ajankohtaisjournalismi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


