YKSIN SOVITTU?

Työmarkkinalogiikka on villissä pyörteessä. Tekeillä on keskustelukirja, joka tulee Vastapainon kustantamana tuutista lokakuussa 2010.

Yksin sovittu. Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka. Vastapaino, 2010.
Anu Suoranta & Anu-Hanna Anttila (toim.):

Yksin sovittu -teos esittelee ajankohtaisia puheenvuoroja työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvallisuuden järjestämiseen. Kirjassa pohditaan tutkijoiden ja työmarkkinatoimijoiden voimin, miten tämä onnistuu tilanteessa, jossa työnantajapuoli pyrkii yksipuolisesti irtautumaan (kolmikantaisista) neuvottelusuhteista ja sanelemaan ehdot paikallisesti ja tapauskohtaisesti. Puheenvuorojen tarkoituksen on ottaa otetta, muodostaa agendaa ja haastaa työmarkkinatoimijoita, ennen muuta ammattiyhdistysliikkeen ajattelu- ja toimintatapoja työn teettämisen ja tekemisen muuttuneella kentällä.

Yksin sovittu -teoksen kirjoittajat ovat: dosentti Tuomo Alasoini, dosentti Anu-Hanna Anttila, edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa, puheenjohtaja Tapio Huttula, dosentti Raija Julkunen, eläke- ja työura-asioiden päällikkö Kaija Kallinen, professori Pauli Kettunen, professori Anne Kovalainen, puheenjohtaja Lauri Lyly, professori Kevät Nousiainen, puheenjohtaja Ann Selin, puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori ja VTT Anu Suoranta. Kirja on suunnattu työmarkkinatoimijoille sekä työmarkkina-, sosiaaliturva-, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotutkijoille.

Mainittakoon, että Yksin sovittu kirja on Anttila-Suoranta produktiossa trilogian kolmas osa. Aiemmat tuotokset ovat Ammattia oppimassa eli A&O 2001, Pärjäämisen ajat - horjuvat työt (PA) 2007.

Tutkijoiden sosiaaliturvan viimeinen taisto?

Eilisessä Apurahansaajien sosiaaliturva - hallitusohjelma todeksi - tilaisuudessa Eduskunnassa tuli koettua kauhua ja iloja.

Kauhua siitä, että tahdon lisäksi on perin epäselvää onko apurahansaajien sosiaaliturvaan tulossa rahaa vai ei. Tahtoa toteuttaa oli sekä rahastojen edustajalla, että sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtajalla.

Halut ovat hieno asia, mutta se ei riitä. Hallituksen kehys, johon rahat on saatava lyödään pöytään ensi viikolla. Nyt tarvitaan reippaita ratkaisijoita. Ratkaisumaalin tekijälle on tarjolla kunniaa, joukkue on luonut tilanteen, eikä enää muuta voi.

Apurahan saajat ovat eri yhteyksissä artikuloineet intrenssinsä ja kirjauskin on hallitusohjelmassa. Eiköhän kahdenkymmenen vuoden sosiaaliturvaton koeaika riitä osoittamaan, että tutkijat ovat ihan kelpo kansalaisia. Mekin ollaan vaan ihan ihmisiä ja tarvitaan sairaus-, tapaturma- ja eläketurvaa.

Kauhun lisäksi iloa aiheutti se, että uusi työministeri vaikutti hiffaavan tutkijoiden työmarkkina-aseman peruskuvion. Katkonainen rahoitus tuottaa ikävä kyllä tilanteita, jolloin tutkija on työtön. Työttömyys on ikävä, huonosti toimivien työmarkkinoiden ilmiö, mutta tutkijoiden työttömyys ei kuitenkaan ole synonyymi yrittäjyydelle, kuten nykyinen hallintokäytäntö yrittää epätoivoisesti väittää.

Edelleen. Työttömyysturva ei ole tutkimusrahoituksen muoto. Mutta tutkijat eivät ole sen kummallisempi ryhmä kuin muutkaan, kun työt loppuvat. Nälkä meillekin tulee. Ratkaisu tutkijoiden työttömyysturvan soveltamisongelmiin on yksinkertainen. Työttömyysturvalain noudattaminen palauttaisi työttömälle tutkijalle normaalin työttömyysturva-aseman. Kun palkkarahoitus loppuu ja tutkija ilmoittaa olevansa työmarkkinoiden käytettävissä, niin uskotaan, eikä epäillä huijariksi.

Apuraha taas on palkansaajuuteen rinnastettava tutkijoiden työlistymisen muoto, joka kestollaan siirtää tutkijan oikeutta työttömyysturvaan. Toivon työministeriltä simppeliä kurinpalautusta yhä uusia temppuja kehittelevälle hallintokoneistolle. Kansalaisilla on oikeus luottaa siihen, että viranomaiset noudattavat, eivätkä säädä tai keksi lakeja..