sunnuntaina, toukokuuta 30, 2010

PÄTKÄTYÖSSÄ OPAS


TJS Opintokeskus on julkaissut Sikke Leinikin tekemän Pätkätyöoppaan.

"Pätkätöitä tekeville ja heidän työpanostaan ostaville on julkaistu uusi opas. "Pätkätyössä! Selviytymisen opas" tarjoaa keinoja helpottaa pätkätöitä tekevän jaksamista, urahallintaa ja työyhteisöjen toimintaa. Kirjassa käsitellään myös pätkätyön verotusta sekä pätkätyöläisen perehdyttämistä eri osapuolten kannalta."


Koko lehdistötiedote tästä

perjantaina, toukokuuta 28, 2010

UUSI KULMA! SAK:N TUTKIMUSTIIMIN BLOGI AVATTU


SAK:n tutkimustiimin blogi Uusi kulma näki tänään päivävalon.

Tervetuloa Juhan vetokulman, Anun suorakulman, Even rajakulman, Linnean tutkivan basistin, Tapion ajan voiman, Tarjan tehokulman, Tytin tilastokulman ja Christinan tietokulman lukijaksi ja keskustelijaksi.

torstaina, toukokuuta 27, 2010

YKSIN SOVITTU?


Työmarkkinalogiikka on villissä pyörteessä. Tekeillä on keskustelukirja, joka tulee Vastapainon kustantamana tuutista lokakuussa 2010.

Yksin sovittu. Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka. Vastapaino, 2010.
Anu Suoranta & Anu-Hanna Anttila (toim.):

Yksin sovittu -teos esittelee ajankohtaisia puheenvuoroja työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvallisuuden järjestämiseen. Kirjassa pohditaan tutkijoiden ja työmarkkinatoimijoiden voimin, miten tämä onnistuu tilanteessa, jossa työnantajapuoli pyrkii yksipuolisesti irtautumaan (kolmikantaisista) neuvottelusuhteista ja sanelemaan ehdot paikallisesti ja tapauskohtaisesti. Puheenvuorojen tarkoituksen on ottaa otetta, muodostaa agendaa ja haastaa työmarkkinatoimijoita, ennen muuta ammattiyhdistysliikkeen ajattelu- ja toimintatapoja työn teettämisen ja tekemisen muuttuneella kentällä.

Yksin sovittu -teoksen kirjoittajat ovat: dosentti Tuomo Alasoini, dosentti Anu-Hanna Anttila, edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa, puheenjohtaja Tapio Huttula, dosentti Raija Julkunen, eläke- ja työura-asioiden päällikkö Kaija Kallinen, professori Pauli Kettunen, professori Anne Kovalainen, puheenjohtaja Lauri Lyly, professori Kevät Nousiainen, puheenjohtaja Ann Selin, puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori ja VTT Anu Suoranta. Kirja on suunnattu työmarkkinatoimijoille sekä työmarkkina-, sosiaaliturva-, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotutkijoille.

Mainittakoon, että Yksin sovittu kirja on Anttila-Suoranta produktiossa trilogian kolmas osa. Aiemmat tuotokset ovat Ammattia oppimassa eli A&O 2001, Pärjäämisen ajat - horjuvat työt (PA) 2007.

maanantaina, toukokuuta 24, 2010

TUIRE SANTAMÄKI-VUORI: TYÖN TEETTÄMISTAPOJEN MUUTOS LÄPÄISEE TYÖMARKKINAT


SAK:n valtuuston pj. Tuire Santamäki-Vuori SAK:n valtuuston avajaispuheessa 20.5.2010

Ay-liike epävakaita töitä tekevien asialle

Työvoiman käyttö- ja hankintatavat muuttuvat. On pätkä-, silppu- ja vuokratyötä, on itsensä työllistämistä yrittäjänä tai vain työkorvauksen saajana - eri työn tekemisen tapoja peräkkäin tai rinnakkain. Tämä suunta näyttää olevan vain vahvistumassa. Monet tahot ovat pontevasti tuomassa Suomeen niin sanotun yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallia. Isossa-Britanniassa se on merkinnyt julkisen sektorin työntekijöiden liukumista itsensä työllistäjiksi, joilta julkinen sektori sitoutuu hankkimaan palveluja muutaman vuoden määräajan. Työn teettämistapojen muutos läpäisee koko työmarkkinat.

Ay-liikkeen saavutukset työntekijöiden turvaksi eivät tarjoa enää riittävää eivätkä tasapuolista suojaa kaikkein epävakaimmassa asemassa työtään tekeville ihmisille. Sääntely, työelämän oikeudet ja sosiaaliturva on rakennettu toisenlaisiin olosuhteisiin. Työn tekemisen vähimmäisehtojen turvaaminen ja yhdenvertainen kohtelu on ulotettava myös palkkatyön harmaille reunoille ja siitä ulos - itsensä työllistämiseen. Uudistuvana liikkeenä meidän on mukautettava edunvalvonnan sisältöä ja piiriä niin, että kykenemme yhdessä löytämään ratkaisuja uusiin haasteisiin. SAK onkin yhdessä JHL:n, PAMin ja muutaman muun pienemmän ammattiliiton kanssa käynnistänyt hankkeen "Työn teettäminen reiluksi - turvaa pätkittyyn työelämään" koordinaattorinaan VTT Anu Suoranta.

Hanke tarjoaa työlle asiantuntemusta sekä alustan innostavalle yhteiselle pohdinnalle ja verkottumiselle. Korjaavien toimenpiteiden taustaksi on kartoitettava lakien ja työehtosopimusten puutteet ja tehtävä ne näkyviksi. Yhtä lailla kuin lakien ja työehtosopimusten sukupuolivaikutuksia on määrä arvioida (suvaus), vastaavaa arviota on käynnistettävä siitä, miten normit tunnistavat ja kohtelevat erilaisia työn suorittajia. Tässä meillä ay-liikkeenä on yhteisen tekemisen paikka sekä sopimuksia tekevinä järjestöinä että yhteiskuntavaikuttajina.

Koko puhe tästä

LYYTIUUTISOINTI

Uutisointeja Vuoden Lyyti palkinnosta.

YLE http://www.blogger.com/img/blank.gifyöelämätutkija sai tunnustuksen tasa-arvotyöstä
SAK SAK:n hankekoordinaattori Anu Suoranta palkittiin vuoden Lyytinä,
Vastapaino VUODEN LYYTI ANU SUORANNALLE ,
Kansan Uutiset Anu Suoranta on Vuoden Lyyti,
Naisasialiitto Unioni Vuoden Lyyti Anu Suorannalle
Tasa-arvoklinikka Vuoden Lyyti Anu Suorannalle
Tasa-arvotiedon keskus Minna.fi Palkintoja tasa-arvon edistäjille
Tulva Huomio pätkätyöläisiin

VUODEN LYYTI -PALKINTO

Naisunioni 23.5.2010
Vuoden Lyyti Anu Suorannalle

Julkaisuvapaa 23.5.2010

Naisasialiitto Unioni ry nimitti Lyydian päivänä 23.5.2010 Vuoden Lyytiksi VTT Anu Suorannan, joka on väsymättömästi puolustanut epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien oikeuksia ja kehittänyt ratkaisumalleja sääntelyn, työelämän oikeuksien ja sosiaaliturvan yhdenvertaistamiseksi. Lyyti-arvonimi myönnetään vuosittain tunnustukseksi ansiokkaasta tasa-arvotyöstä.

Tutkija Anu Suoranta on toiminut Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtajana sekä tehnyt pitkäjänteistä yhteiskuntapoliittista vaikuttamista mm. apurahalla työskentelevien tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaali- ja eläketurvan parantamiseksi. Apurahalla työskentelevien sosiaaliturvan takaava laki astui voimaan vuoden 2009 alusta.

2000-luvulla moninaistuneet ´epätyypillisen´ työn teettämisen tavat ovat vakiintuneet osaksi työmarkkinoita. Määräaikaiset työsuhteet ja osa-aikatyö kasaantuvat erityisesti naisille ja niillä on pitkäaikaisia, vahingollisia vaikutuksia naisten taloudelliseen asemaan. Työn teettämisen tapa pätkittäin tai vajaana läpäisee työmarkkinakentän kaupan myyjästä tutkijaan. Suoranta on esittänyt pätkätyön vaikutusten arvioinnin - "pävauksen" - käyttöönottoa työehtosopimuksissa sekä työ- ja sosiaalilainsäädännössä. Yhtä lailla kuin lakien sukupuolivaikutuksia on määrä arvioida (suvaus), vastaava arviointi on käynnistettävä siitä, miten normit tunnistavat ja kohtelevat erilaisia työn suorittajia.

Suoranta on väitöskirjassaan (Halvennettu työ, Vastapaino 2009) tuonut esille, että epävarmat työsuhteet eivät ole sattumaa, eivätkä edes uusi ilmiö. Työn pätkiminen on seurausta työnantajapoliittisista valinnoista. Palkkatyö ei aina ole toimeentulon synonyymi, vaan säännöllisen epäsäännöllisesti teetetty työ tuottaa taloudellista ja sosiaalista turvattomuutta. Koska naiset edelleen kantavat pääasiallisen vastuun hoivatyöstä ja erityisesti pienten lasten kotona hoitamisen aiheuttamat taloudelliset menetykset kasaantuvat heille, silpputyö ja siihen usein liittyvä heikko sosiaaliturva on erityisen sukupuolittunut ongelma. Työn teettäminen pätkittäin johtaa yhä useammin tilanteisiin, jossa lapsen saannin jälkeen työmarkkinoille palaavilla äideillä ei ole työsuhdetta johon palata. Vuonna 2007 paluutyösuhde puuttui yli puolelta vanhempainrahaa saavista ja yli puolelta kotihoidontukea saavista.

Naisasialiitto Unioni nimittää Vuoden Lyytin Unionin edesmenneen aktiivin ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pitkäaikaisen pääsihteerin Eeva-Liisa Tuomisen eli Lyytin muistoksi. Arvonimen saaja palkitaan kuvanveistäjä Virpi Kannon veistoksella Naisasialiitto Unionin perinteisissä Hattujuhlissa Villa Salinissa Lauttasaaressa kesäkuun alussa. Lyyti nimettiin nyt kahdennentoista kerran.

Tällä hetkellä VTT Anu Suoranta työskentelee hankekoordinaattorina Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:ssa määräaikaisessa työsuhteessa hankkeessa "Työn teettäminen reiluksi - turvaa pätkittyyn työelämään".

Lisätietoja:

Johanna Pakkanen, vs. pääsihteeri , p. 09 643 158, gsm. 040 773 9632 , paasihteeri@naisunioni.fi

Anu Suoranta, p. 040-1809 110 anu.suoranta@sak.fi (to-pe 20.-21.5 tavoittaa parhaiten jättämällä s-postiin soittopyynnön)

Lisätietoa naisten vanhempainvapailta työelämään paluun esteistä, ks. myös: Haataja Anita, selvitys vähimmäismääräisen vanhempainrahan kehityksestä sekä työsuhteen yleisyydestä vanhempainrahan ja kotihoidontuensaajilla, Kela 2008

torstaina, toukokuuta 13, 2010

SOVITAANKO VAI MÄÄRÄTÄÄNKÖ? VOIMA FIFI AUDIO FÖRBOMIN PUHEOHJELMA RAUHATTOMASTA TYÖSTÄ


Voima fifi audio Förbomin puheohjelma: Lakkomeininkiä! (eli rauhaton työ) kuunneltavissa tästä linkistä Studiossa Fazerin tehtaan luottamusmies Anne Wassholm ja SAK:n hankekoordinaattori, työelämän tutkija Anu Suoranta.

torstaina, huhtikuuta 29, 2010

TYÖN HALVENTAMINEN JA TYÖPERÄINEN MAAHANMUUTTO


Näinä tes-shoppailun ja työn halventamisen hetkinä. Lue halpakaupan työvoiman logiikasta linkin Wal Mart kirja-arvosteluni (Yhteiskuntapolitiikka) Amerikan eilispäivän globaali tulevaisuus. Wal Martin tilalle voi mielikuvitella esim Helsingin Bussiliikenne OY:n, erilaisia elintarvikefirmoja, kaupan alan työnantajia jne.

Työn, maahanmuuton ja integraation keskusteluihin puolestaan vauhtia voi hakea kirja-arvostelustani (Yhteiskuntapolitiikka) Kansankotiin maastoutuneet

tiistaina, huhtikuuta 13, 2010

ITSENSÄ TYÖLLISTÄJÄT TURVAAN

Suomen sosiaalifoorumissa SAK järjestää seminaarin itsensä työllistäjistä

Saturday, 24 April 2010
14:00 - 15:45
Suomen sosiaalifoorumi, Helsingin ruotsinkielinen työväenopisto Arbis
Dagmarinkatu 3

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n järjestämässä seminaarissa Kampaaja, kirvesmies, kuorma-autonkuljettaja, kuvataiteilija, kodinhoitaja –Muuttumaton työ, muuttuuko turva? keskustellaan itsensä työllistämisestä.

Keskustelijoina:
SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto
Suomen Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen
JHL:n lakimies Tuuli Vänskä

Tilaisuuden juontaa SAK:n hankekoordinaattori Anu Suoranta.

Yhä useampi tekee työtä muussa kuin työsuhteessa. Monilla on työ- ja toimeksiantosuhteita, sekä itsensä työllistämistä. Itsensä työllistäjä kantaa markkinariskit suoraan ilman, että riskin vastapainona olisi aitoa mahdollisuutta yrittäjän voittoon. Työajat venyvät, mutta keskiansiot saattavat jäädä palkkatyötä pienemmäksi.

Yksin neuvotellessaan ihmiset alihinnoittelevat työtään. He kantavat itse taloudelliset menetykset. Alihinnoittelu ja palkkatyösuhteista heikompi sosiaaliturva vaikuttavat koko alan työpaikkoihin ja työehtoihin.

Seminaarissa pohditaan miten työn teettämisen ja työn hankinnan muuttuvat tavat haastavat laajentamaan edunvalvonnan ja sosiaaliturvan piiriä ja miten taataan työtä tekevien vähimmäisehtojen yhdenvertainen sääntely työn tekemisen tavasta riippumatta.

maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

MERKITYKSELLISEKSI TULLEET KÄYTÄNNÖT OULUSSA

Pidän Oulun kaupunginkirjastossa (järj. Oulun yliopisto) tiistaina 6.4.2010 klo 18-20 esitelmän Halvennettu työ - jousto, pätkätyö ja sukupuoli.

Esitelmän ideana on osoittaa, että analogioilla argumentointi – perspektiiviä laajentavat sammakonloikat aikakausista toiseen – rikkovat lähtökohtaisen ajattelun historian jatkuvasta kehityksestä. Perspektiiviä laajentavien analogioiden käytön kaikkein todennäköisin uhri on käsitys uudesta. (Ks. John Tosh, In defence of applied history, 2006). Tuhannen taalan kysymys on. Mitä tästä seuraa työelämän käytännöille, ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnalle, työ- ja sosiaalilainsäädännölle?

perjantaina, huhtikuuta 02, 2010

PÄTKÄTYÖNTEKIJÖILLÄ TAHMEAA


JHL:n pj. Tuire Santamäki Vuori arvioi uusimmassa Motiivi -lehdessä sopimuskierrosta mm. seuraavasti:

Pettymystä puheenjohtaja on kokenut myös pätkätyöntekijöitä koskevissa kysymyksissä. Eteneminen on ollut vähintäänkin tahmeata.

– Pätkätyöntekijöiden palvelusuhteiden ehtoja on parannettava tai sitten olisi tehokkaammin päästävä puuttumaan perusteettomiin määräaikaisuuksiin.

Lääkkeeksi pätkätyöntekijöiden työehtojen parantamiseen Santamäki-Vuori tarjoaa paineita politiikkojen suuntaan jo ensi neuvottelukierroksella.

– Työnantajapuolen taustalla vaikuttavat poliitikot. Myös työntekijäosapuolten on luotava paineita voimakkaammin politiikkojen suuntaan, jotta se tahtotila, jonka eduskunta on säätänyt työsopimuslakia tehdessään, toteutuu, Santamäki-Vuori painottaa

Hänen mielestään ei pitäisi olla valtavan vastustuksen kohteena se, että myös työnantaja noudattaa lakia.

perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

REILUSTI TURVAAN POINTEILLA

Työn teettäminen reiluksi - turvaa pätkittyyn työelämään SAK:n hankeavauksessa medialle 18.3.2010 esittämäni pp-show löytyy täältä.

keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010

TYÖN TEETTÄMINEN REILUKSI - TURVAA PÄTKITTYYN TYÖELÄMÄÄN


Koordinoimani SAK:n hanke on nimeltään: Työn teettäminen reiluksi – turvaa pätkittyyn työelämään. Tällä mennään!

Ja Kansan Uutisten uutisointi 18.3.2010 SAK ajaa uudella hankkeellaan turvaa pätkätyötä tekeville

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2010

RAIJA JULKUNEN: VÄITÖSKIRJASSAKIN HÄNTÄ MOTIVOI TUTKIMUKSEN JA VAIKUTTAMISEN YHDISTÄMINEN


Tuoreessa Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä 1/2010 on väitöskirjastani Halvennettu työ Raija Julkusen arvio "Tulevaisuus ennen meitä".

Myös uudessa Ympäristöasiantuntija -lehdessä 1/2010 (s. 24 ja 25) on Laura Koskisen kirja-arvio
"Epätyypilliset työsuhteet sittenkin tyypillisiä".

tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

lauantaina, helmikuuta 27, 2010

HAKANIEMEN RANTAAN


On siis kevät kuljen Hakaniemen rantaan. Aloitan työt hankekoordinaattorina/tutkijana 1.3.2010 SAK:ssa Työelämän kehittämisen linjalla.


"...On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
kevät - Pystynkö mitään enää antaan,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa,
kevät - Kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa,
kevät - Tosiaan ihmistä pelkään

Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän."


Tavaramarkkinat, Kevät.

keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010

YDINLIIKETOIMINTA , TYÖN HINTA JA ARVOSTUS?

Tasan vuosi sitten (17.2.2009) PAM:n pj. Ann Selin kirjoitti väitöskirjastani kolumnin Demariin otsikolla "Mitä ammattitaito on". Nyt sopimuskierroksen käydessä kuumimmillaan voi väittää, että samapalkkaisuuteen pureutuva kirjoitus ei ainakaan ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Pikemminkin päinvastoin.

maanantaina, helmikuuta 15, 2010

TYÖN TEETTÄMISEN MONINAISTUVAT TAVAT

Työn teettämisen uudet tavat koettelevat yhdenvertaisuutta. Kansan Uutisten juttu SAK:n tasa-arvoviikonlopusta Jyväskylästä. Klikkaa tästä juttuun.

LUOTETAAN(KO) JA SOVITAAN(KO) JATKOSSAKIN





Metelin 1/2010 kolumnini Suu kiinni ja syntyvyyys laskuun pureutuu luottamusmiesjärjestelmän ja pätkätyön teettämisen kohtaamisen ongelmiin...

maanantaina, helmikuuta 01, 2010

ITSENSÄTYÖLLISTÄJÄT, OSA-AIKAISET JA YHDENVERTAISUUS

Työelämän yhdenvertaisuus ja työn teettämisen ja tekemisen muuttuneet tavat ovat pohdittavina SAK:n tasa-arvoviikonlopussa Jyväskylässä 13.-14.2.2010.

Alustukseni lisäksi vedän debatin, johon muuttuneen työelämän työpaikkojen asiantuntemusta tuovat Citymarketin pamilainen pääluottamusmies Leila Tilvis ja itsensätyöllistäjä, äänisuunnittelija TeMe:läinen Kyösti Väntänen.

torstaina, tammikuuta 28, 2010

JHL: SYRJIVÄT ELEMENTIT POIS PÄTKÄTYÖNTEKIJÖIDEN LOMISTA

Kunta-alan sopimusneuvottelut ovat käynnissä. Palikkoja on neuvottelupöydissä paljon, mutta niiden joukossa on pätkätyöntekijöiden lomapalikka! Palkansaajapuoli haluaa syrjivät elementit pois pätkätyöntekijöiden lomista. Tuunatuilla työkaluilla parantamaan 2010 -luvun työn teettämisen tavan työntekijöiden maailmaa. Go JHL go!

JHL:n pj. Tuire Santamäki-Vuoren neuvottelublogiin tästä


maanantaina, tammikuuta 18, 2010

ALLE 4 KK APURAHATYÖSKENTELIJÄT SOSIAALITURVAAN!

Kysely lyhyiden apurahajaksojen vakuuttamisesta

Taidetta ja tiedettä apurahan turvin tekevät ovat olleet oikeutettuja lakisääteiseen eläke- ja tapaturmavakuutukseen vuoden 2009 alusta lukien. Vakuuttamista hoitaa Mela. Lain mukaan vakuuttamisvelvollisuus ratkaistaan aina apurahakohtaisesti ja vakuuttamisen edellytyksenä on vähintään neljän kuukauden yhtäjaksoinen työskentely.

Tieteen ja taiteen alan ammattiliitot toteuttavat yhdessä Melan kanssa kyselyn, jolla pyritään kartoittamaan kuinka paljon apurahalla tehtävää työtä jää lakisääteisen vakuuttamisen ulkopuolelle laissa olevan neljän kuukauden työskentelyehdon takia. Kyselyn tulosten perusteella tavoitteena on kehittää apurahansaajien sosiaaliturvaa edelleen.

Kysely löytyy osoitteesta www.webropol.com/apurahansaaja.net ja siihen pääsee kirjautumaan salasanalla "vakuutus".

Kysely on avoinna helmikuun loppuun asti. Vastaaminen vie noin viisi minuuttia ja vastaukset käsitellään anonyymisti.

torstaina, tammikuuta 14, 2010

PÄVATAAN VALTION VIRKA- JA TYÖEHDOT

JHL:n pj. Tuire Santamäki-Vuori ´pävaamassa´ ja ´suvaamassa´ (arvioimassa ja korjaamassa pätkätyö- ja sukupuolivaikutuksia): "Meidän on tarkasteltava virka- ja työehtosopimusmääräysten syrjimättömyyttä niin sukupuolten kuin työsuhteen keston osalta ja ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin". Tuire rock!

Ks. ´pävauksesta´ taannoinen Tulvan kolumnini:
"SEURAAVAKSI päväys olisi syytä ulottaa työehtosopimuksiin. Ne edustavat työntekijöiden keskeisintä turvaa. Juuri siksi pätkätyöneutraaliuden kysely tekee kipeää. Kysyjälle tulee taatusti tunne, että on tullut nk. normaalityöntekijöiden hiekkalaatikolle leikkimään ja vielä omilla leluilla. Modernin ammattiyhdistysliikkeen kehittymisen ehtona on kuitenkin se, että ollaan reiluja ja otetaan leikkiin mukaan myös ne uudemmat pätkätyökaverit."
Rock!

PASKADUUNIANKKURI

Päivän työmarkkinatermin "paskaduuniankkuri" lanseeraa pääluottamusmies Pekka Kähkönen. (HS C5, 14.1.2010). Ytimeen. Työntekijöiden näkökulmasta Finnairin toimintojen ulkoistamisessa vuokrafirmalle on kyse työsuhteen ehtojen tietoisesta heikentämisestä.

Asioista on hyvä puhua oikeilla nimillä. Asioiden käsittämisen käsittämisen avain ovat käsitteet. Palkka-ankkurien lisäksi ammattiyhdistysliikkeen 2000-luvun edunvalvonnassa kyse on työelämän ja työsuhteiden perustavanlaatuisesta laatuasioiden vaadinnassa - tai nyt jo puolustamisessa. Paskaduuniankkuri on heitetty, jottei idea hyvästästä työelämästä päädy ristille ja kuole pois.

Työnantajaospuolen itsensähajauttamistendenssiä, sopimusyhteiskuntaa ja pelisääntöjen analyysiä tarjolla seminaarissa 26.10.2010 SOVITAAN(KO). Onnistuuko työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvan
järjestäminen ilman osapuolia?

lauantaina, tammikuuta 02, 2010

HYYTÄVÄN HIENO ARVIO



Sosiologia 4/2009 lehdessä on Merja Kinnusen hyytävän hieno arvio "Mennyt tulevaisuus" v-kirjastani.






NAISTUTKIMUKSEN ARVIO

Naistutkimus 4/2009 on Katri Otonkorpi-Lehtorannan ja Hanna Ylöstalon arvio (ss. 80-82) "Sukupuolen mukaan hinnoiteltu työ" väitöskirjastani.


torstaina, joulukuuta 17, 2009

SOVITAAN(KO) SEMINAARI 26.2.2010

SOVITAAN(KO)
Onnistuuko työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvan
järjestäminen ilman osapuolia?


Hyvinvointivaltiota tutkiva pohjoismainen huippuyksikkö NordWel (Helsingin yliopisto) järjestää yhteistyössä SAK:n kanssa perjantaina 26.2.2010 klo 12.15–16.30 seminaarin Helsingin yliopistossa, osoitteessa Siltavuorenpenger 10 – Auditorio 1. 2krs.

Ilmoittautumiset 12.2.2010 mennessä oheisella verkkolomakkeella. Tervetuloa!

12.15
Tilaisuuden avaus

12.25
Professori Pauli Kettunen, Helsingin yliopisto:
Kun työnantajaosapuoli hajauttaa itsensä

Kommentti: Puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori, JHL:
Mitä hajauttamisesta aiheutuu palkansaajaliikkeelle

13.30
Dosentti Raija Julkunen, Jyväskylän yliopisto:
Sosiaalisen turvan institutionaalinen nujerrus

Kommentti: Puheenjohtaja Lauri Lyly, SAK:
Ammattiyhdistysliikkeen työkalut

14.35 Kahvitarjoilu

15.00
Työn hankintaympäristön ja hankintatavan muutos
-paneelikeskustelu

* Teknologiajohtaja Tuomo Alasoini, TEKES
* Puheenjohtaja Tapio Huttula, ERTO
* Professori Kevät Nousiainen, Turun yliopisto
* Puheenjohtaja Ann Selin, PAM

* Keskustelun vetää tutkijatohtori Anu Suoranta, Helsingin yliopisto

16.30
Seminaarin päätös

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

VEDÄ VIELÄ KERRAN HENKEE


Uusimmassa Hiidenkivi -lehdessä 6/2009 on Kirsi-Maria Hytösen arvostelu "Työmarkkinasuhteiden historiaa" v-kirjastani Halvennettu työ. (Arvostelun tekstistä poiketen en kyllä missään nimessä puhu työväestä. Käsitteellinen, ja perin tietoinen valinta, oli työntekijä(t)).

Hytönen on vähän sitä mieltä, että Suoranta olisi voinut antaa lukijalle välillä hengähdystauon tiiviistä yhteiskuntahistoriallisesta vyörytyksestä. Olisi se voinut, mutta tehdäänkö niin, että huudatetaan tää biisi ja vedetään vielä kerran henkee ja mennään taas!

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

HORJUVAT TYÖT JA KATKOJEN HALLINTA


Kuuntele radio-ohjelma, jossa JHL:n pj Tuire Santamäki-Vuori pätkätyöntekijöiden puolella. Ay-liikkeen keinoina Santamäki-Vuori kehittelee mm. 1. Pätkätyösuhteiden sääntelyn parantaminen 2. Katkojen hallinta ja niiden aikaisen toimeentulon parannus 3. Etujen kertymisen tasa-arvoistaminen (esim. vuosilomakertymä) 4. Työmarkkinakelpoisuuden ylläpito, esim pätkätyöntekijöiden oikeus koulutukseen.

torstaina, joulukuuta 10, 2009

PITKÄÄ TIKKUA. PANOKSENA (TYÖ)ELÄMÄ.

Työeläke -lehdessä 5/2009 olen haastateltavana Pelurit -sarjassa yhdessä SAK:n pj. Lauri Lylyn kanssa otsikolla Pätkä- ja silpputyön karu kuva työelämästä.

"Työeläke-lehti pureutuu pätkä- ja silpputyön ytimeen

Alkavat työsuhteet ovat usein määräaikaisia ja lyhytkestoisia. Tällaista työtä luonnehditaan pätkä- tai silpputyöksi. Joulukuun Työeläke-lehdessä ay-liikkeen syväosaajat SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ja työelämän tutkijatohtori Anu Suoranta toteavat, että epätyypillisestä työn teettämisen muodosta on tullut tyypillinen.

keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

ITSE TES:N RINNALLE!



TeMe:n Meteli -lehdessä 6/2009 kolumnini "Suuri harppaus".

"Kekseliäisyyttä tarvitaan, jotta ammattiyhdistysliike kykenee suojaamaan itsensä työllistäviä oman työn alihinnoittelun kaltaisilta heräteostoksilta."

MOTIIVI: AY-LIIKE ON KUULLUT PREKARIAAATIN HUUDON



JHL:n Motiivi -lehti 13/2009 jatkaa ammattiyhdistysliikkeen, pätkätyön, itsensätyöllistäjien, prekarin työn näkökulmien analyysiä lukuisien artikkelien volyymilla. Juttu myös otsikolla Vihreiden Jyrki Kasvi ja ammattiyhdistysliike: Me tullaan. Koko Motiivia lukemaan kilkkaamalla tästä.

"Samaan aikaan JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuoren huolena on epävarmimpien työn teettämistapojen lisääntyminen. Siksi hän marraskuun SAK:n valtuustopuhessaan halusi laajentaa pätkätyöpohdintaa ITSE-tekijöihin. Itsensä työllistäjät tai yksin yrittävät alkavat olla kaikista epävakaisimmassa työmarkkina-asemassa ja monet vastentahtoisesti. Kun työnantajat muuttavat työn hankinnan tapoja ja siirtävät riskiä yksittäiselle työntekijälle, on ay-liikkeen vastattava muutokseen.

– Miten suojaamme heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevia siitäkin huolimatta, että he työskentelevät erilaisissa toimeksiantosuhteissa perinteisen työsuhteen sijaan, Tuire Santamäki-Vuori esittää. Hänestä ammattiyhdistysliikkeen pitäisi suhtautua tähän työn teettämistapojen ja työntekijän aseman muuttumiseen yhtä kauaskantoisesti kuin aikanaan vaatimukseen valtakunnallisista neuvotteluoikeuksista."

maanantaina, marraskuuta 30, 2009

TASA-ARVOA AY-LIIKKEESSÄ


Tasa-arvo lehdessä 4/2009 on artikkeli otsikolla "Tasa-arvoa ay-liikkeessä". Jutussa ovat haastateltavina SAK:n kehittämispäällikkö Marja Erkkilä, Citymarketin pääluottamusmies Leila Tilvis, Toimihenkilöunionin johtaja Tuovi Orpana ja tutkija Anu Suoranta.

perjantaina, marraskuuta 20, 2009

LAIVA KÄÄNTYY?

Kansan Uutisten pääkirjoitus : SAK:ssa merkittävä avaus.

Suurinta palkansaajajärjestöä SAK:ta on aivan viime vuosinakin syytetty kyvyttömyydestä ymmärtää työelämässä tapahtunutta suurta muutosta. SAK:n on sanottu elävän ajassa, jolloin työsuhteet olivat kokoaikaisia ja usein elinikäisiäkin, ja mitoittaneen edunvalvontansa sen mukaan.
....

Eilen SAK:n valtuuston puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori teki merkittävän avauksen toisen työelämässä nykyisin heikoimmalla olevan ryhmän suuntaan. Palkansaajakeskusjärjestö puhuu nyt myös pienimpien yrittäjien puolesta.

torstaina, marraskuuta 19, 2009

HAPERTUVA PALKKATYÖ, ITSENSÄ TYÖLLISTÄVÄT EDUNVALVONNAN PIIRIIN!

SAK:n valtuuston avajaispuheessa "Vähimmäisehdot turvattava myös perinteisen palkkatyön harmailla reunoilla" tänään 19.11.2009 valtuuston pj. Tuire Santamäki-Vuori nosti voimakkaasti esiin muuttuneen työn teettämisen tavan ja "itsensä työllistävät" (ammatinharjoittajat, freet, toimeksiannot) ja ay-liikkeen roolin heidän etujensa valvojana. Kyse on sekä työn ehtojen (kuten esim. hintajulkisuuden), että sosiaaliturvan ehtojen vaatimusten uudelleen muotoilusta.

Santamäki-Vuori viittaa kehitelmääni, että TES- järjestelmän rinnalle on rakennettava muuttunutta työn teettämisen ja hankinnan tapaa turvaava järjestelmä Itsensä Työllistävien Suojaamisen Ehdoiksi, ITSE.


Santamäki-Vuoren puhe on luettavissa SAK:n sivuilta.

Uutisointeja
Kansan Uutiset: SAK mikroyrittäjien asialle. (Kommentoin kyllä, että mikroyrittäjä -termi ei ole hyvä, turha konnontaatio yrittäjyyteen, kun tulonhankkimistapa lähentelee palkansaajuutta)

Työtä journalisteille asiallisin ehdoin -sivusto TJAT

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

TYÖN MONET MOTIIVIT

JHL:n Motiivi -lehti jatkaa tänään ilmestyneessä numerossaan 12/2009 monimuotoistuneiden työn teettämisen tapojen ja hankinnan erittelyä.

Juttuja on otsikoilla "Vuokratyön riistoa ja vapautta", "Silpputyön uraputkessa voi pärjätä". Itse ehdottelen otsikolla "Ongelmia kerrakseen" "pävausta" eli pätkätyövaikutusten arviointia työ- ja sosiaalilainsäädäntöön sekä työehtosopimuksiin.

Jo Motiivissa no 11/2009 pureuduttiin prekaarin työn teettämisen tapoihin usealla tulokulmalla.

sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

VIHREÄN LANGAN PÄÄTOIMITTAJA JA RUKAN HENKI...


Vihreän langan päätoimittajalla ei ole oikein tiedot kohdallaan suomalaisesta työmarkkinamallista. Langan pääkirjoituksen päätteeksi Elina Grundström paikantaa työmarkkinajärjestöjen paikaksi palkkasovinnan: "Miksi työmarkkinajärjestöt nuhjaavat kabineteissa päättämässä asioista, jotka eivät niille kuulu? Miksi ne eivät hoida omia hommiaan: sovi keskenään tulokehyksistä ja rauhoita työmarkkinoita?" . Ks. Vihreä lanka.

Ne mitkä päätoimittajan mukaan eivät kuulu työmarkkinaosapuolille ovat eläke- ja sosiaaliturva-asiat. Noin lyhyesti työelämän ja sitä ympäröivän elämän laatuasiat. Jos pohjoismaisen sopimusyhteiskunnan läksyt olisi luettu tai edes olisi lievää tuntemusta nykyisyyden järjestelmien syntyprosessista, niin Langassakin tiedettäisiin, että vaikkapa työtapaturmavakuutuksen synty, lapsilisälaki, eläkelait, vuosilomalaki, työajan lyhennykset, yhdenvertaisuuslaki jne. ovat keskeistä työmarkkinaosapuolten sopimisen savottaa. Ja muistutettakoon perusasioista, että työanantajaosapuolen ja työntekijäosapuolen (so. ammattiyhdistysliikkeen) välillä haetaan juuri sopimisella kompromisseja, jotta konflikteilta, jossa kaikki häviävät vältyttäisiin.

On sekä historiatiedotonta että pelottavaa tulevaisuushazardia vaatia työmarkkinaosapuolia pois näistä pöydistä. Vanhasen hallitukselleko päätoimittaja Grundström on nämä ratkaisut kolmikannan sijaan antamassa? Rukan hangilla on onneksi juuri nyt hiihtäminen estetty, jotta tuutista ei ihan heti tule Matin seuravaa hallitsematonta eläkeiän nostoaatosta...

Ps. Työelämän laatuasioista (!) hiihtokeskuksissa on käsittääkseni päästy jo aiemmin työmarkkinaosapuolten välillä sopuun, palkka-asia on se, josta on kiistaa...

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

EHJÄTÄÄN SÄRKYNYT!

Kirjoitan TeMe:n Meteli -lehden 5/2009 kolumnissa työurista otsikolla "Ehjätään särkynyt työura". Luettavuus lisääntyy klikkaamalla kuvaa.


IÄTÖN UHKA



JHL:n Motiivi -lehdessä no 11/2009 on asiaa pätkistä ja katkoista. Haastatteluni otiskolla Silppu- ja pätkätyö uhkaa myös ikääntyvää. Ja tietoloota otsikolla Suutarinlapsella on kengät (oikeasti olen kyllä puusepän ja tullivirkailijan tytär, toim.huom).

Lue myös Pitkä ja pätkä samanarvoisiksi työrupeamiksi ja Työpaikan turistit.

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

HALPAA JA KILTTIÄ

Klikkailemalla kuvia pääsee lukemaan Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutelan arvioita "Palkkatyön epävarmuus on vanhaa perua" väitöskirjastani Halvennettu työ ja myös Sutelan arviota "Pätkätyöläisen hauras ammatti-identiteetti" Sikke Leinikin väitöskirjasta Pelon ja toivon välissä. Molemmat on julkaistu Hyvinvointikatsaus 3/2009.


PALKKATASA-ARVOA EI SAAVUTETA LAJIN VAIHDOLLA


JHL:n pj. Tuire Santamäki-Vuori: Ratkaisu on naisalojen töiden paremmassa arvostamisessa. Ja Suoranta lisää: stoppi halvennetulle työlle. Lisätietoja Halvennettu työ, Vastapaino 2009, 311 s.

lauantaina, lokakuuta 24, 2009

MÄÄRÄAIKAINEN TYÖ PÄÄTTYY


Asia selvä. Työttömyyden kasvusta vain pieni osa syntyy vakituisten irtisanomisista. Miksi? Enemmistöllä kortistoon päätyvistä on pätkätyö loppunut. Tästä lisää PAM -lehden artikkelissa Määräaikaiset jäävät työttömiksi 16/09.

Ja samassa lehdessä PAM:n pj. Ann Selinin avoin kirje Työttömyysturvan pikauudistus heikentäisi tasa-arvoa perustuslakivaliokunnan pj. Kimmo Sasille.

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

AY-LIIKE TUU IKKUNAAN!




Uusimmassa Kulttuurivihkot 5/2009 on Marjaliisa Siiran tekemä haastatteluni "Ay-liike tuu ikkunaan, täällä huutaa prekariaatti" (s.33-36).

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

VALITSE OIKEIN, OLE LUOVA



SAK:n seminaarin uutisointia KU Viikkolehdessä 9.10.2009 Prekariaatin etujen ajaminen vaatii ay-liikkeeltä todellista uudistumista. Ja Pätkätyötutkija viesti ay-liikkeelle: Valitse oikein, ole luova. Ja Pätkätyöläisten lomapankki saa kannatusta.

torstaina, lokakuuta 08, 2009

PÄTKÄT PRAMILLA


Prekariaatin ja ay-liikkeen yhteistyötä viriteltiin eilen 7.10.2009 seminaarissa. Tilaisuuden uutisointeja SAK, Kansan uutiset, Radio Vega

Esitelmäni Edunvalvonnan haasteet pp-show muodossa tästä linkistä.

Palkkatyöläisessä 8/2009 Jukka Peltokosken ja Ann Selinin haastattelu "Pätkätyö hiertää"

Palkkatyöläisessä 8/2009 uutisointi Ongelmana pätkätyöttömyys myös taannoisesta selvityksestäni Työtön, työssä missä, 2008.

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

HELSINGIN KIRJAMESSUILLA HARAKAN PÖYDÄSSÄ: TYÖ

23.10.2009 Harakan pöydässä: Työ klo 15.00 - 16.00

klo 15:00
Suoranta Anu
Halvennettu työ
Pätkätyöt eivät ole uusi ilmiö! Analyysi työehtosopimuksettoman työnteon sääntelystä ja hallinnasta, jossa asetetaan nykyiset työelämän kehitystrendit ja historiallis-empiirinen aineisto vuoropuheluun keskenään. Halvennettu työ antaa hyviä välineitä ymmärtää tämän päivän työmarkkinasuhteiden logiikkaa.
Vastapaino

klo 15:30
Kylliäinen Antti
Armoa työhön
Ajan hermoon osuva pamfletti etsii tietä ulos työelämän helveteistä kohti inhimillisempiä toimintatapoja.
Otava

"SUORANTA OSALLISTUU VÄKEVÄSTI "

Uusimmassa Historiallisessa Aikakauskirjassa 3/2009 on vastaväittäjäni Kari Teräksen kirja-arvostelu "Naisten työn halventaminen" (ss. 364-366) väitöskirjastani Halvennettu työ.

Teräs jakaa tasapuolisesti risuja ja ruusuja ja päättää arvionsa: "Suoranta on tehnyt metodisesti innovatiivisen tutkimuksen, jonka sivuilla näkyy vahva tutkijaeetos ja ennakkoluuloton tutkijaote. Hän onnistuu analogisen lähestymistavan avulla ensinnäkin nostamaan nykyajasta tärkeitä tutkimuskysymyksiä ja näkökulmia sopimusyhteiskuntaa edeltäviin työsuhteisiin. Toiseksi hän tuo nykykeskusteluun perspektiiviä ja murentaa stereotyyppisiä käsityksiä ns. tyypillisten työsuhteiden historiasta. Ennen muuta Suoranta tuo sukupuolen lähtemättömästi sotien välisen ajan työmarkkinahistorian tutkimukseen". Suoranta pokkaa.

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

maanantaina, syyskuuta 21, 2009

YLIOPISTOJEN OMIA TYÖSOPIMUSMALLEJA EI PIDÄ ALLEKIRJOITTAA

Tieteentekijäiden liitto tiedottaa

21.9.2009 Yliopistojen omia työsopimusmalleja ei pidä allekirjoittaa


Neuvottelut uudesta yliopistojen työehtosopimuksesta on aloitettu Yksityisen Opetusalan Liiton YOL:n ja palkansaajajärjestöjen välillä. Neuvotteluihin osallistuu YOL:n lisäksi Suomen yliopistojen työnantajayhdistys SYTY ry. Osapuolten tavoitteena on saada aikaan uusi yliopistojen työehtosopimus joulukuun loppuun mennessä.

SYTY ja YOL valmistelevat työsopimusmallia, joka otetaan käyttöön kaikissa yliopistoissa. Palkansaajajärjestöt saavat työsopimusmallin kommentoitavaksi syyskuun lopussa ja sitä käsitellään lokakuun alun neuvotteluissa. Osapuolten yhteisen näkemyksen mukaan kenenkään ei tarvitse eikä tule allekirjoittaa mahdollisesti eri yliopistojen esittämiä omien työsopimusmallien mukaisia työsopimuksia. Työsopimukset tehdään yhteistä mallia käyttäen.
Tämä ohje koskee virkasuhteesta työsuhteeseen vuoden vaihteessa siirtyviä. Tämän vuoden puolella rekrytoitavien ja vakinaistettavien osalta noudatetaan nykyisiä valtion työsopimusmalleja.

JUKO ry, YHL ry ja JHL ry

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

NUORET, NÖYRÄT, JÄRJESTÄYTYMÄTTÖMÄT JA EPÄPOLIITTISET IHANNETYÖLÄISET



Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning -lehti Numero 2/2009, 7. vsk. on ilmestynyt.

Lehdessä on
- Juha Siltalan kirja-arvio väitöskirjastani "Naisten halvennettu pätkätyö sotienvälisen Suomen talouskasvun vauhdittajana" (s. 156-157).
- Lektioni "Halvennettu työ -pätkätyö ja sukupuoli sopimusyhteiskuntaa edeltävissä työmarkkinakäytännöissä" (s. 147-149).

tiistaina, syyskuuta 15, 2009

SEMINAARI: PREKARIAATTI JA AY-LIIKE


Prekariaatin ja ay-liikkeen yhteistyö - mahdoton yhtälö?

SAK - 15.09.2009 - 09:50

Toimintaympäristön voimakkaan murroksen ja muutoksen myötä suomalainen työelämä on jatkuvassa ja yhä kiihtyvässä murroksessa. Perinteinen, kokoaikainen ja elämänmittainen työsuhde on saanut rinnalleen pirstaloituneet työsuhteet ja kasvavan pätkätyöläisten, prekariaatin joukon. Miten suomalainen ay-liike voi vaikuttaa heidän työsuhde- ja sosiaaliturvaansa? Miten prekariaattien sopimusturvaa voidaan kehittää? Millaisia yhteisiä haasteita ja yhteistyön muotoja on löydettävissä, vai ovatko ay-liikkeen ja prekariaatin unelmat ja tavoitteet liian kaukana toisistaan?

SAK:n Tulevaisuushanke järjestää prekariaatin ja ay-liikkeen välisen yhteistyön mahdollisuuksia, tavoitteiden ja haasteiden yhtenäisyyden sekä työsuhde-, sosiaali- ja sopimusturvan kehittämisen haasteita pohtivan seminaarin

Keskiviikkona 7.10.2009 kello 9.00-12.00
Helsinki Congress Paasitornissa (sali Karl Lindahl)

Aamiaistarjoilu Paasiravintolassa kello 8.00 alkaen. Seminaarin päätteeksi tarjotaan lounas.

Ilmoittautumiset 1.10.2009 mennessä alla olevalla lomakkeella.

Ilmoittautumislomake

Lämpimästi tervetuloa!
Ohjelma

8.00
Aamiainen

9.00
Tilaisuuden avaus
Kehittämisjohtaja Eija Hietanen, SAK

9.15
Prekariaatti ja perinteinen duunari
Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto

9.30
Yhteiset tavoitteet - onko niitä?
Pamfletisti Jukka Peltokoski
Puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori, JHL
Yhteiskuntasuhteiden sihteeri Hanna Kuntsi, PAM

10.30
Edunvalvonnan haasteet
Tutkijatohtori Anu Suoranta, Helsingin yliopisto

10.45
Onko työsuhteen muodolla tai koulutustasolla väliä?
Puheenjohtaja Tapio Huttula, ERTO
Edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa, SAK
Teatteriohjaaja Saana Lavaste, TeMe
Työehtosihteeri Jouni Miettinen, Metallityöväen Liitto

11.45
Yhteenveto ja tilaisuuden päätös
Kehittämisjohtaja Eija Hietanen, SAK

12.00
Lounas

maanantaina, syyskuuta 14, 2009

YLIOPISTOTYÖNTEKIJÄT JA SOPIMUKSET


Uuden yksityisen yliopistotyönantajan eetokseen voi tutustua kirjasesta "Kasvun kirja. Nöyryys ja intohimo". Historiaan jääneitä ovat sen mukaan mm. sitovat työehtosopimusmääräykset (s.8). Tulevaisuutta edustaa joustava työehtosopimuskulttuuri. Voi vaan arvata mikä ja kuka joustaa...

tiistaina, syyskuuta 08, 2009

LOMAPANKKIA KEHIIN!

Tekstiä klikkamalla Meteli 4/2009 julkaistuun kolumniini "En ole eläessäni viettänyt palkallista lomaa".

SATAKOMITEA JA RAIDERATKAISUT


Olen 23.9 kommentoimassa SATA -komitean linjauksia Sosiaalipoliittisen yhdistyksen Sosiaaliturvan hyvinvointikäsitykset puntarissa pohtivassa seminaarissa. Tilattu tulokulmani on pätkä-työ-elämä. Tapailemistani suunnista ks. esim.
- HS vieraskynäkirjoitukseni Sumeaa logiikkaa työelämään
- ja PAM:n pj Ann Selinin ehdotus silpputyöntekijöiden aseman parantamiseksi nimettävästä palkansaajaliikkeen "sivuraiteelta pääradalle -työryhmästä".

Seminaari ohjelma:

13.00
Avaus
Yhdistyksen esimies Sakari Kainulainen

Riskien korvaamisesta elämänhallintaan
Valtiotieteiden tohtori Markku Lehto

Kommenttipuheenvuorot
Asiantuntija Vesa Rantahalvari, EK
Apulaisjohtaja Kaija Kallinen, SAK
Tutkijatohtori Anu Suoranta, Pohjoismaisen hyvinvointiuniversalismin rajat -hanke, HY

Yleisökeskustelu

14.40-15.00 Kahvitauko

Kommenttipuheenvuorot jatkuvat:
Tutkimusprofessori Olli Kangas, Kela
Toiminnanjohtaja Riitta Särkelä, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto
Professori Esa Kirkkopelto, Teatterikorkeakoulu

Yleisökeskustelu