Pärjäämisen ajat lähestyy...

Vielä hetki on aikaa ilmoittautua Voionmaan opistolle Pärjäämisen ajat - horjuvat työt -seminaariin. Perinteisen kesäseminaarin järjestää Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura ry.

Seminaarin pohjalta julkaistaan vuoden 2007 aikana kirja sarjassa Väki voimakas. Kirjan toimittavat Anu-Hanna Anttila & Anu Suoranta.

Tunnelman virittelyn voi alkaa Multimediakonsulttien videoilla Kun päättyy työ ja Osa-aikainen.

Konsteja passailla työssä työtä

Joustavuus on keskeinen työelämän käsite. Työministeriön työpoliittisen tuoreen tutkimuksen Tero Mamia, Harri Melin (toim.) ”Kenen ehdoilla työ joustaa” otsikossa tiivistyy se oleellisin. Kyseessä pitäisi olla kahden kauppa. Ideana tehokkuuden haussa ei tulisi olla, että vain toinen – yleensä työntekijä – taipuu, venyy ja joustaa. Ja joskus katkeaa. Äärimmilleen vietynä yksipuolinen jousto tarkoittaa, että ravintolatyöntekijä, useammin nainen kuin mies, kutsutaan työhön kun aurinko paistaa. Palkka ei sadepäivinä juokse.

On-off- palkkaus sään tai työtilanteen mukaan ei ole ainut vaihtoehto. Paluuta melko kauas yksipuoliseen työehdoista määräämisen historiaan se kyllä on. Työsuhteen ehdot ovat järjestettävissä asiallisemminkin, ilman että yritystoiminnan riskit kaadetaan työntekijälle. Esimerkiksi kovien jätkien AKT yhdessä työnantajiensa kanssa on sopinut ihan kohtuulliset odotusajan palkat. Palkka juoksee, vaikka yrittäjä ei jokaiselle päivälle ole bussia saanut täyteen turisteja. Riski keikkojen puuttumisesta ei kuitenkaan ole bussinkuljettajan.

Luottamus on keskeinen käsite työaikajoustoissa. Sen puuttuessa konstit ovat monet. Jostain syytä - liekö työnantajien kovien otteiden motivoimaa - maailmalla leviää yksipuolisiin joustoihin kannustavaa kirjallisuutta. Näissä opaskirjoissa jouston määrittelijä on työntekijä. Kyse on keskiluokan kapinasta (tai napinasta). Suomeksi on käännetty vuonna 2005 ranskalaisen Corinne Maierin "Tervetuloa laiskuus". Amerikkalaista alkuperää ovat Marc Salzmanin "White Collar Slacker´s Handbook" ja Chris Morranin "Hardly Working. The Overachieving Underperformer's Guide to Doing as Little as Possible in the Office". Jälkimmäinen on kääntynyt myös ruotsiksi nimellä "Konsten att inte jobba" . Kirjallisten työn välttämisen kesäharjoitteiden rinnalle voi vielä liittää elävän kuvan, sillä kotimainen esikuva numero yksi työn karttajasta on tietenkin Uuno Turhapuro.

Kerskakulutusta ja vanhentuneita työelämän tuotteita

Bäst före?

Ruotsin Ericsson on reippaasti määrittämässä suhdettaan työntekijöihin. Työntekijän arvo on silkkaa matematiikkaa. Sitä eivät edes kansankodissa enää reunusta ihmisarvoon ja yritysten yhteiskuntavastuuseen kytkeytyvät suureet.

Ericsson on ehdottanut ikääntyneille työntekijöilleen työpaikkansa vapaaehtoista jättämistä. Hyödyttömänä dumppaaminen tulee vastaan jo 35-vuoden iässä. Ei auta, vaikka kuinka olisi trimmannut kuntosalilla. Ajan kuluttava voima on kiihtyvässä kapitalismissa armoton. (Muuten, Ericssonin työntekijöiden ulosheittoiässä entisessä Neuvostoliitossa kuuluttiin vielä nuorisojärjestö Komsomoliin. Kuten laulussa sanotaan: tytöt ja nuorukaiset olivat täynnä voimaa).

Ericssonin ratkaisun taustalta voi ymmärtää perin raadollisen ajatuksen. Työntekijä, tuote on kulutettu loppuun 35-vuoden iässä. Yritys katsoo saaneensa irti kaiken mikä on saatavissa. Jonkin opin mukaan telealalla ihmisen todennäköisyys olla innovatiivinen laskee 35-vuoden iässä.

Samaa opin olivat omaksuneet myös 1930-luvun yrittäjät. Suomalaisen suurteollisuuden, Forssan puuvillatehtaan johtaja Isak Julin määritteli työntekijöiden riski-iäksi vastaavan 35 vuotta. Ikäkatto perustui Julinin laskelmiin, että tuon iän saavutettuaan työntekijän työtahti ei kokemuksen lisääntymisestä huolimatta enää kasva, vaan pikemminkin heikkenee. Työnantajan kannalta ikääntynyt työntekijä oli riskisijoitus, johon liittyi kustannuspaineita. Saman laskelman on tehnyt Ericsson, siksi se tahtoo uutta verta putkeen. Kulutettavaksi ja jälleen vanhentuneena sivuun siirrettäväksi.