perjantaina, kesäkuuta 13, 2008

Apurahalaki eduskunnalle

Se on siellä maanantaina 16.6. Tuolloin eduskunta käsittelee apurahansaajien sosiaaliturvalakia. Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto kertoo blogissaan tyhjentävästi apurahansaajien historiallisesta hetkestä- tai pitäisikö sanoa turvatummista tulevista ajoista.

Minä kiitän kaikkia apurahansaajien sosiaaliturvan ajamiseen vuosien - tai oikeammin vuosikymmenien varrella osallistuneita. Loppumetreillä sotu-taiston vauhti kiihtyi ja erityisen kiitoksen ansaitsee Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmä. Toimin itse siinä pj:nä huhtikuuhun 2008 saakka, sen jälkeen Outi siirtyi työryhmän jäsenyydestä pj:ksi. Kiitos Outi, minä tiedän kuinka paljon ja sitoutuneesti olet hommaa hoitanut. Työryhmän sihteerinä toiminut TTL:n asiamies Tuuli Vänskä on ollut loistava ja innostava tiimin jäsen. Tuulissa on potkua paljon paljon suurempiinkin kehiin. Kiitos Tuuli, soturyhmällämme on syytä paukutella henkseleitä. Kiitos myös työryhmän jäsenenä toimineelle TTL:n toiminnajohtaja Eeva Rantalalle, joka on alusta saakka uskonut ja luottanut sotutiimin asiantuntemukseen ja antanut tilaa monen rintaman yhteiskuntapoliittiselle vaikuttamiselle.

Kiitoksen ansaitsevat myös TATUSOTU -verkosto, SAK:n apulaisjohtaja Kaija Kallinen, Opettajien työttömyyskassan lakimies Marjaana Maisonlahti, TEME:n porukat, "vapaat taiteilijat" ja monet muut. Special thanksit on annettava TEM:n lainsäädäntöjohtaja Pasi Järviselle, virkamiehelle joka ei jättänyt asiaa kuulemisen tasolla, vaan myös kuunteli apurahalla työtä tekevien todellista tilannetta. Pasilla tarkka tuuminta johti myös tiukkaan toimintaan (Nasua mukaillen). Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä kiitän lämpimästi työministeri Tarja Cronbergia, jolla on ollut merkittävä ja aktiivinen rooli apurahansaajien sotu-lain läpiviemisessä.

Edunvavonta on pitkäjänteistä työtä, mutta voin kertoa, että onnistuessaan pistää hymyilyttämään!

torstaina, kesäkuuta 12, 2008

Oikea suunta, mutta vielä on parannettavaa...

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 174/2008, 12.6.2008

Cronberg: Apurahansaajien epäreilu kohtelu päättyy vihdoinkin

Työministeri Tarja Cronberg iloitsee tämänpäiväisestä hallituksen lakiesityksistä apurahansaajien sosiaaliturvan parantamiseksi.

– Apurahansaajien epäreilu kohtelu päättyy vihdoinkin. Apurahansaajat ovat olleet sosiaaliturvamme väliinputoajia. Uudet säädökset muuttavat tilanteen. Vaikka parannettavaa vielä jääkin, hallitus on pitänyt lupauksensa, Cronberg toteaa tänään 12. kesäkuuta.

– Päätös on historiallinen, Cronberg luonnehtii tyytyväisenä

Ministeri Cronberg arvioi, nyt voimassa olevat säädökset eivät tunnista luovan työn luonnetta, vaan tekijä puristetaan joko perinteisen palkansaajan tai yrittäjän muottiin.

– Suomi on siirtymässä luovaan talouteen. Luovien alojen merkitys korostuu globalisaation aikana erityisesti Suomen kaltaisessa pienessä maassa. Jatkamme työ- ja elinkeinoministeriössä luovien alojen kehittämistyötä. Tähän kuuluvat nyt tehtyjen päätösten lisäksi kysymykset tekijänoikeuksista, työn uusista muodoista, luovien alojen yrittäjyyden edistämisestä sekä uusista innovaatioista.

Taiteilijoiden ja tieteentekijöiden asioihin perehtyvien työvoimaneuvojien verkosto käynnisti toimintansa tämän vuoden alussa. Verkostoon kuuluu työvoimaneuvojia keskeistä yliopisto- ja korkeakoulukaupungeista, neljä työvoimaneuvojaa valtakunnallisesta työhallinnon asiakaspalvelupuhelimesta ja Työttömyysturvan puhelinneuvonnasta sekä Uudenmaan ja Pohjois-Pohjanmaan TE-keskusten työttömyysturva-asiamiehet.

Hallitus päätti tänään lakiesityksistään eduskunnalle, jolla apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa selkeytetään. Lakien on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa. Parannuksista sovittiin Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmassa.

Lisätiedot:

erityisavustaja Elina Moisio, TEM, puh. 050 396 0006