maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Konsteja passailla työssä työtä



Joustavuus on keskeinen työelämän käsite. Työministeriön työpoliittisen tuoreen tutkimuksen Tero Mamia, Harri Melin (toim.) ”Kenen ehdoilla työ joustaa” otsikossa tiivistyy se oleellisin. Kyseessä pitäisi olla kahden kauppa. Ideana tehokkuuden haussa ei tulisi olla, että vain toinen – yleensä työntekijä – taipuu, venyy ja joustaa. Ja joskus katkeaa. Äärimmilleen vietynä yksipuolinen jousto tarkoittaa, että ravintolatyöntekijä, useammin nainen kuin mies, kutsutaan työhön kun aurinko paistaa. Palkka ei sadepäivinä juokse.

On-off- palkkaus sään tai työtilanteen mukaan ei ole ainut vaihtoehto. Paluuta melko kauas yksipuoliseen työehdoista määräämisen historiaan se kyllä on. Työsuhteen ehdot ovat järjestettävissä asiallisemminkin, ilman että yritystoiminnan riskit kaadetaan työntekijälle. Esimerkiksi kovien jätkien AKT yhdessä työnantajiensa kanssa on sopinut ihan kohtuulliset odotusajan palkat. Palkka juoksee, vaikka yrittäjä ei jokaiselle päivälle ole bussia saanut täyteen turisteja. Riski keikkojen puuttumisesta ei kuitenkaan ole bussinkuljettajan.

Luottamus on keskeinen käsite työaikajoustoissa. Sen puuttuessa konstit ovat monet. Jostain syytä - liekö työnantajien kovien otteiden motivoimaa - maailmalla leviää yksipuolisiin joustoihin kannustavaa kirjallisuutta. Näissä opaskirjoissa jouston määrittelijä on työntekijä. Kyse on keskiluokan kapinasta (tai napinasta). Suomeksi on käännetty vuonna 2005 ranskalaisen Corinne Maierin "Tervetuloa laiskuus". Amerikkalaista alkuperää ovat Marc Salzmanin "White Collar Slacker´s Handbook" ja Chris Morranin "Hardly Working. The Overachieving Underperformer's Guide to Doing as Little as Possible in the Office". Jälkimmäinen on kääntynyt myös ruotsiksi nimellä "Konsten att inte jobba" . Kirjallisten työn välttämisen kesäharjoitteiden rinnalle voi vielä liittää elävän kuvan, sillä kotimainen esikuva numero yksi työn karttajasta on tietenkin Uuno Turhapuro.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

This site is one of the best I have ever seen, wish I had one like this.
»

Anonyymi kirjoitti...

This site is one of the best I have ever seen, wish I had one like this.
»