Tekstini "Vuokratyössä viidakon lait" on julkaistu Palkkatyöläisessä no 7/2006
Vuokratyön epävarmuus ei ole uusi ilmiö, totesi Turun yliopiston sosiologian laitoksen tutkija Liisa Lähteenmäki Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran elokuisessa seminaarissa Pärjäämisen ajat – horjuvat työt.
Lähteenmäki rinnastaa vuokratyöläisten tilanteen Mauno Koiviston väitöskirjassaan vuonna 1956 kuvaileman ahtaajien aamutyönjakoon. Satamassa työnjohtaja heitteli työhön oikeuttavia tililappuja ilmaan huudellen ”pulu, pulu, pulu..”. Ne, jotka nappasivat ryntäyksessä lapun kiinni, saivat työkeikan. Vuokratyössä lappujen heittely on vaihtunut puhelinsoitoksi. Soitto saattaa tulla aamukahdeksalta: voitko tulla töihin yhdeksältä? Se joka ottaa soitosta kiinni, on aina valmiudessa, saa oikeuden työskennellä – ainakin sinä päivänä.
Epävarmuus ja pelko ovat vuokratyöläisen pysyvä olotila, toteaa Lähteenmäki. Vuokratyöntekijöistä valtaosa on naisia. Vuokratyöntekijät haaveilevat vakituisesta työstä ja tekevät vuokratyötä pakon edessä, koska eivät ole muuta työtä saaneet. Vuokratyötä tekevät eivät ole hiihto- tai surffipummeja, jotka työskentelevät silloin kuin hiihtelyltään ehtivät. Lähteenmäki korostaa, että mikään ei puhu sen puolesta, että halu tehdä pätkä- tai vuokratyötä olisi elämäntapavalinta.
Lähteenmäen mukaan vuokratyöntekijät kokevat itsensä petetyiksi. Heiltä on riistetty normaali elämänkulku, johon kuuluvat paitsi mahdollisuus suunnitella elämää, myös vuotuinen loma-aika, työuran mukaan karttuvat ikälisät ja oma työyhteisö
Yhdysvaltalaisia vuokratyöläisiä tutkittaessa on havaittu laaja kirjo toivon ja uskon sekä toisaalta raivon ja pettymyksen tunteita. Työntekijöissä elää toivo, että kovalla yrittämisellä työnantaja jonain päivänä huomaisi juuri minut ja vakinaistasi työsuhteeni. Toisaalta ne vuokratyöläiset, jotka jäävät valitsematta, tulematta amerikkalaisen unelman ilmentymiksi, eivät koskaan saa tietää miksi he epäonnistuivat. He tuntevat itsensä petetyiksi. Työntekijöiden kilpailuttaminen on myös johtanut keskinäiseen solidaarisuuden puutteeseen, sillä vuokratyöntekijät ovat itse ryhtyneet tekemään eroja hyvän ja huonon työntekijän välille – aina se toinen on työmoraaliltaan löyhä, laiska ja epärehellinen.
Vuokratöissä pätevät viidakon lait. Tutkija tekee eron kotimaisen vuokratyöläislainsäädännön kohennuksen ja vuokratyöläisen arjen välille, sillä lain ja työehtosopimusten määräykset eivät realisoidu todellisuudeksi itsestään. Vuokratyöntekijä joutuu monasti tyytymään vakituisessa työsuhteessa olevia heikompaan palkkaan, jää ilman irtisanomissuojaa, työterveyshuoltoa, sairauslomaa ja lomakorvauksia.
Vuokratyöntekijälle työsuhteen ehtojen kyseenalaistaminen on mahdottomuus. Eri tutkimuksissa haastatellut vuokratyöntekijät pelkäävät, että oikeuksien perääminen tulkitaan rettelöinniksi ja tätä kautta työ loppuu. Vuokratyöntekijöiden määrä on tuplaantunut viidessä vuodessa. Vuonna 2005 tilastoitiin jo 65 000 vuokratyöläistä. Työministeriön arvion mukaan keskimääräisen vuokratyösuhteen pituus on 64 päivää. Kasvavalle joukolle vuokratyöläisiä eivät kuitenkaan käyttäjäyrityksen luottamusmiespalvelut kuulu, hämmästeli Lähteenmäki.
Tutkijan mukaan vuokratyöläisten kohdalla kyse on myös oikeutetusta sukupolvikokemuksesta, jopa petoksesta. Koulutus ei olekaan pääsylippu, vaan ajoittain jopa rasite. Ammattitutkinto ei automaattisesti takaakaan vakituista työpaikkaa. Vaikka vuokra- tai pätkätöiden kantamuoto kuinka polveutuisi jo antiikin Kreikasta, niin nykyiset kolmikymppiset vertaavat omaa työllistymistään vanhempiinsa tiivistää Lähteenmäki. Keväiseen paskaduunikeskusteluun viitaten Lähteenmäki heittää ilmaan kysymyksen mistä ja kenen paskuudesta oikeastaan on kysymys, kun työnantaja voitontavoittelussaan luo epävarmoja työpaikkoja työtehtäviin, jotka ovat luonteeltaan pysyviä.
Kuluneella viikolla julkaistiin akavalaisten alipalkkaliikkeen vauhdittajaksi Vesa Syrjän raportti: Koulutusko kannattaa aina? – Eräiden korkeastikoulutettujen ammattinimikkeiden ansiokehitys 1995–2004. Palkansaajien tutkimuslaitoksen raportteja 7; Helsinki 2006. Raportti on julkaistu kokonaisuudessaan osoitteessa www.reilupalkka.fi.
