Eilisessä tutkijanuraseminaarissa tuli selväksi, että yritysmaailma ei ikäloppuja tohtoreita kaipaa. Björn Wahlroos muotoili paneelissa "sori vaan, 34 -vuotias ja neljässä vuodessa putkesta ulostullut tohtori ei ole mikään tehokkuuden osoitus". Selväksi kävi, että ei sellaisella ole mitään arvoa. 2000 -luvun yritysmaailmalla jylläävät kovemman luokan arvot. Siinä rumbassa työntekijä, olkoon tohtori tai ei, on kertakäyttötavaraa. Ihmisyys ja ammattilaisuus on jotain, jolla ei ole mitään sijaa tuossa kulutusruletissa.
Yritysmaailman hard core ei yllätä. Huolestuttavampaa sen sijaan on, että OPM ja Helsingin yliopiston edustajien puheenvuoroissa oli wahlroosimainen kaiku. Idea tuntui olevan, että perkeleesti tuotetaan jotain, mutta mitään väliä ei ole mitä tuutista tulee ja miksi. Puhumattakaan siitä, että tuottava instituutio olisi jotenkin kiinnostunut siitä mihin fordistisen tehtaan tuotanto "loppusijoittuu", kuten termi seminaarissa kuului.
Helsingin yliopiston henkilöstöpäälikön määrittelyssä tutkijakoulutuksessa, siis palvelussuhteessa yliopistoon olevat lensivät myös huoletta pois tutkijoiden kategoriasta. Henkilöstöpäällikkö levitti puheellaan verraten vahvaa signaalia siitä, että väitöskirjaansa tekevät ihmisinä ja ammattilaisina ovat arvontonta kissankultaa. Lopputuote kelpaa kyllä, mutta siitä eteenpäin sä oot ihan mattinykäsmäisesti upyours. Kertakäyttökamaa, joka hetken palveltuaan voi mennä. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus, josta voi saada lopputuotteen hyödyt firmalle. Se on ihan fifty-sixty käykö sille ihmiselle huonosti.
1 kommentti:
Totta puhut. Kiinnostavaa on, että jo ennen sitä lopputuotettakin voit olla "upyours", ohjauksen puutteellisuuden ja ongelmien takia. Tutkimuksen sisällön kehittämiseen tähtääviä ehdotuksia ei välttämättä hyvällä katsota, jos vähänkin näyttää siltä, että ne saattaisivat tutkimuksen valmistumista viivästyttää. "Tärkeintä on, että saisit sen nyt vain tehtyä mahdollisimman nopeasti valmiiksi". Lue: "tärkeintä nyt vaan olisi nopeasti saada tulosta". Yritysmaailman mielipiteet toki tiedetään, mutta surullista tosiaan, jos konemainen ja äärimmäistä tehokkuutta ihannoiva liukuhihnamentaliteetti valtaa alaa myös yliopistolla. Mutta se lienee ajan henki eikä meidän auta kuin alistua, vai?
Lähetä kommentti