sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Kovaa ja tuottavaa tiedettä pankkiin....


Markus Jäntti enteilee melkoista uusjakoa yliopistoissa uuden yliopistolain myötä. Ks. Turun Sanomat "Akateeminen vapaus joutuu ahtaalle".

Vastaavissa hyvästijätön tunnelmissa on Kari Uusikylä KU Viikkolehden haaastattelussa "Luottamus ja rauha katosivat yliopistosta".

Itse käväisin viikolla Lapin yliopistossa puhumassa seminaarissa "Uusi yliopisto ja muuttuvat urat". Se mikä Helsingin itseriittoisessa yliopistoelitismissä minua tökkii veti Lapin yliopistossa puoleensa. Väittäkää toisin, mutta maakuntayliopiston ja yhteiskunnan suhde on aivan eri tasolla. Ja mielestäni tuolla Lapissa ratkaisevasti terveemmällä. Sen vaan jollain lailla aistii! Eikä pelkästään aisti, vaan oli itsestäänselvää, että yliopistossa ollaan joko työ- tai virkasuhteessa tai sitten sinnitellään apurahoilla. Itseäni Helsingin yliopistossa hämmentänyt ilman tutkimusrahoitusta (toim.huom. pappa betalar -pohjainen tutkijaksivalikoituminen) tapahtuva muuten vaan tutkimustyön teeskentely loisti pohjoisen työpaikalla poissaolollaan. Ja helvetin hyvä niin.

Kari Uusikylä tiivistää haastattelussa nykymenon "- Maakuntien yliopistoilla on valtava itsenäinen sivistystehtävänsä. Eikö se riitä? Miksi niiden pitää pelleillä, että ne olisivat jossain Shanghain listalla kärjessä?". Tähän lisään, että olisiko pikkaisen mennyt kansallista kilpailukykyä kohottavalta tämän maan hallitukselta sekaisin mittatikut ja sekin ketä sen tieteen olikaan tarkoitus palvella....

Ei kommentteja: