torstaina, joulukuuta 30, 2010

PUHETTA YKSIN SOVITUSTA


Yksin sovittu YLE:n ykkösen viikon tietokirjana pyörähtää tästä.

Viikon tietokirja. Yksin sovittu. Valtiotieteen tohtoreitten Anu Suorannan ja Anu-Hanna Anttilan kokoomateosta aikamme työmarkkinoista arvioivat Suomen historian professori Kari Teräs sekä toimittaja Jukka Arvassalo.

keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

SOKERIT POHJALLA

Sokerit pohjalla. Yksin sovittu on YLE ykkösen vuoden 2010 viimeinen viikon tietokirja. Ohjelma eetterissä to 30.12. klo 11.15 ja la 1.1. 2011 klo 15.40



"Työmarkkinahistoriamme on pyörähtänyt takaisin vanhaan ja etsii uutta. Jopa sadan vuoden liikettä taakse päin on väläytelty tosiasiaksi tai vähintään vertailtu nykyaikaa 1930-lukuun. Ainakin 1960-luvulla syntyneen keskitetyn tulopolitiikan kausi on Suomessa ohi.

Yhteistä hyvää hakevista sopimuksista on siirrytty kohti yksilön työvoiman väliaikaista ostoa ja myyntiä. Eriytyvistä työmarkkinoista kertoo valtiotieteen tohtoreitten Anu Suorannan ja Anu-Hanna Anttilan kokoomateos "Yksin sovittu". Heidän mielestään työmarkkinoilla eletään nyt sopimattomassa tilassa. Teos on vuoden viimeinen Viikon tietokirja. Samoissa kansissa julkistavat käsityksiään tästä ajasta sekä huippututkijat että korkeimmat ay-johtajat. Kirjasta keskustelevat Suomen historian professori Kari Teräs Turun yliopistosta ja toimittaja Jukka Arvassalo."

torstaina, joulukuuta 02, 2010

SOPIJAN ROOLIA TÄHYÄMÄÄN....

Kirjoitan Puuliiton uusimmassa Särmä -lehdessä 14/2010 otsikolla "Ei ole kaikki miltä näyttää". (Kuvaa klikkaamalla suurenee luettavaksi)


"Kun yhä useammin palkkatyö itsessään korvautuu liikesuhteilla ja lipeää työehtosopimisen piiristä, on ensiarvoisen tärkeää nähdä vaihtoehtoisia suuntia miten tämä vaikuttaa ammattiyhdistysliikkeen edunvalvontaan ja yhteiskuntapoliittisiin valintoihin. On selvää, että moninaistuneiden työn tekijöiden etuja voi valvoa vain ajanmukaisin toimin. Uusien työn teettämisen tapojen ryhmien tunnistamisesta on edettävä ryhmien yhdenvertaistamiseen. Ensi silmäyksellä erilaisilta näyttäytyvien - kuten vaikkapa toimeksiannossa työtään tekevien - kollektiivisen turvan ja neuvotteluoikeuden tarpeet eivät poikkea palkkatyösuhteessa työskentelevistä. Muuttuneen työn teettämisen kentällä ensimmäinen askel kohti uutta työn tekijöiden turvausjärjestelmää olisi palkansaajien työttömyyskassojen jäsenyyden avaaminen itsensä työllistäjille. Seuraavana askeleena ammattiyhdistysliikkeen on lähdettävä tähyämään sopijan roolia myös toimeksiannoissa työskenteleville."

sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010

EI OLE OLEMASSA YHTÄ TAPAA TEHDÄ TÖITÄ



SEL:n jäsenlehdessä Elintae 10/2010 on haastatteluni otsikolla Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät toteudu työelämässä -Työn teettämisen moninaistuminen haastaa työntekijöiden edunvalvonnan.

torstaina, marraskuuta 18, 2010

EI MIKÄÄN MARGINAALI-ILMIÖ!


SAK:n valtuuston pj:n Tuire Santamäki-Vuoren puhe SAK:n valtuuston kokouksessa 18.11.2010

"Ammattiyhdistysliikkeen on oltava valppaana tunnistamaan myös ne edunvalvontatarpeet, joita moninaistuneet työn teettämis- ja hankintatavat synnyttävät. Pätkä-, silppu-, vuokra- ja osa-aikatyössä tai erilaisina itsensä työllistäjinä työskentelee jo noin 700 000 ihmistä – ei mikään marginaali-ilmiö, vaan mittava ja jatkuvasti kasvava joukko nykyisiä tai potentiaalisia ammattiliittojen jäseniä. Nykyinen sääntely, työelämän oikeudet ja sosiaaliturva on pääosin rakennettu toisenlaisiin olosuhteisiin. Palkkatyön ja yrittäjyyden välinen harmaa alue on kamppailujen kenttä, jolla määritellään tulevaisuuden työelämän sääntöjä.

Moninaistuneen työn teettämisen seurauksista työtä tekevien toimeentuloon kertovat karua kieltä köyhyystilastot. Kun kaikista palkansaajista kolme prosenttia on suhteellisella köyhyysmittarilla köyhiä, on osuus määräaikaisilla palkansaajilla 10 prosenttia ja itsensä työllistäjillä 17 prosenttia. Vähimmäisturvan parantaminen ja muun muassa perhevapaiden kehittäminen niin, että erilaisissa elämäntilanteissa olevien vanhempien mahdollisuudet vapaiden käyttöön paranevat, ovat ajankohtaisia tavoitteita, joita ei julkisia menoja karsimalla voida ratkaista.

Työn tekemisen vähimmäisehtojen turvaaminen ja yhdenvertainen kohtelu on ulotettava kaikkeen palkkatyöhön sekä palkkatyöhön rinnastuvaan itsensä työllistämiseen. Tähän tavoitteeseen tulisi myös uuden hallituksen ohjelmassa sitoutua. Nyt ei tarvita löyhiä lupauksia, vaan elävää elämää kestäviä ratkaisuja."

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2010

maanantaina, marraskuuta 08, 2010

JÄRJETÖNTÄ VAJAAN TYÖPÄIVÄN TEETÄNTÄÄ




Vastaukseni Vihreän Langan Vastaa heti -palstalla 5.11.2010 "Kuka pitäisi palkita ja miksi?" Palstalla haastateltiin tänä vuonna palkittuja.

perjantaina, marraskuuta 05, 2010

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010

..OSAPUOLET MUUTTUNEET, TUPOT HAUDATTU JA ILMASSSA ON RAUHATTOMUUDEN TUNTUA...


Uusi kirja ruotii työmarkkinalogiikkaa

Suomalaisten työmarkkinoiden sopijaosapuolet ovat muuttuneet, tupot haudattu ja ilmassa on rauhattomuuden tuntua. Keskinäinen luottamus on koetuksella ja työmarkkinalogiikka murroksessa. Työelämän ja sosiaaliturvan sääntöjä ja merkityksiä määritellään uusiksi. Lisähaasteen yhtälöön tuo globalisaatio.

Anu Suorannan ja Anu-Hanna Anttilan toimittamassa Yksin sovittu. Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka -kirjassa (Vastapaino 2010) tutkijat ja työmarkkinavaikuttajat punnitsevat työmarkkinajärjestelmän, osapuolien ja työntekijöiden roolia sekä työn teettämisen ja tekemisen muuttuneita tapoja.

Teoksen toimittajien mukaan suomalaisilla työmarkkinoilla vallitsevaa tilannetta voi kuvata sanalla ”sopimaton” – työtaisteluaseilla uhkaillaan, työntekijät ovat jatkuvassa epävarmuuden tilassa eikä kaikkien työn tekemisen tapa tunnu edes istuvan nykyiseen sopimisen ja sosiaaliturvan järjestelmään.

Kirjan avauksissa hahmotellaan Suomeen uutta, toimivampaa työn ja turvan suojaa.

Yksin sovittu -kirja on saatavilla kirjakaupoissa ja tilattavissa Vastapainosta

Kansan Uutisten juttu Työnteon uudet tavat järisyttävät

YLE:n uutiosinti Ajantasa: YLE Radiouutiset 03.11.2010 14.03

maanantaina, marraskuuta 01, 2010


Bloggaukseni "Ihmisten käsissä" SAK:n tutkimustiimin Uusi kulma -blogissa.

"Suunta voisi olla se, että yrityksille määritellään osa-aikatyöntekijöiden osuuden käytön katto. Kutsuttakoon sitä yritysten yhteiskuntavastuun kantamiseksi"
.

sunnuntaina, lokakuuta 31, 2010

JUOSTAISKO SUOJATTOMAN TYÖN OHI?


Linkistä Pamplus 6/2010 lehden haastatteluuni Työsuhde pakenee
"Saat tehdä työsi, mutta et enää työsuhteessa, vaan itsenäisenä ammatinharjoittajana. Yhä useampi palvelualoilla, mutta myös muilla aloilla, ulkoistetaan itsensä työllistäjäksi. Samaan aikaan määräaikaisuuksia muutetaan vuokratyöksi. Luottamusmiehillä on avainrooli tunnistaa työpaikkansa työn teettämisen kirjo ja välittää tietoa liittoon, sanoo hankekoordinaattori Anu Suoranta SAK:sta".

perjantaina, lokakuuta 29, 2010

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

YKSIN SOVITTU - TÄÄLLÄ TÄNÄÄN?


Yksin sovittu
Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka. Vastapaino 2010.
Toimittaneet: Suoranta Anu & Anttila Anu-Hanna

Tutkijat ja kokeneet työmarkkinatoimijat esittävät ajankohtaisia puheenvuoroja työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvallisuuden järjestämisestä tilanteessa, jossa tulopoliittinen sopiminen on liukumassa menneisyyteen. Työmarkkinoiden osapuolet ovat ottaneet mittaa toisistaan viime vuosikymmenet globalisoituneessa ympäristössä. Tästä kamppailusta johtuvien, uudenlaisten työelämää ja sosiaaliturvaa koskevien ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan paitsi tutkittua tietoa ja työelämän tietotaitoa, myös vankkaa tahtoa.

Millä keinoilla voitaisiin rakentaa yhdenvertainen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja turvallinen työelämä tässä tulopoliittisen sopimisen jälkeisessä tilanteessa? Kirjoittajat kartoittavat uudistuneita työn teettämisen ja tekemisen tapoja sekä määrittelevät uudelleen ammattiyhdistysliikkeen edustajien ja työnantajien vakiintuneita käytäntöjä.

perjantaina, lokakuuta 22, 2010

25 VASTAUSTA REILUN TYÖN PUOLESTA TEHY -LEHDEN HAASTATTELUSSA

TEHY -lehdessä 13/2010 äänessä otsikolla "Reilun työn puolesta". Haastattelusarjassa tavataan ajankohtaisia henkilöitä ja esitetään heille 25 kysymystä.


tiistaina, lokakuuta 19, 2010

IHMISBISNESTÄ VAI REILUA KAUPPAA?

YLE TV2 18.10.2010 Silminäkijässä Kahden työn loukussa on kyse osa-aikatyön teettämisestä - hillon ja reilujen työehtojen kohtaamisesta. Tai sanotaanko kohtaamattomuudesta..

"Osa-aikatyön lisääntymistä esimerkiksi kaupan alalla perustellaan pidentyneillä aukioloilla ja työvoiman kysynnän suurilla vaihteluilla. Joustavuus toteutuu sopimalla viikkotunnit vajaiksi, jolloin toimeentulon pakko tekee työntekijän hyppyherkäksi. Tuottavuus lisääntyy ja työntekijät tinkivät omista ja perheidensä tarpeista.

- Samaa työtä voisi tehdä yksi kokoaikaisena, mutta se halkaistaan kahtia. Silloin on kaksi, jotka tulevat huonosti toimeen työllään, sanoo SAK:n hankekoordinaattori Anu Suoranta.

Työntekijä on muuttunut tuntisuunnittelussa käsipariksi. Aina valmiin käsiparin saa esimerkiksi työsopimuksella, jossa ennakkoon luvattu viikkotyömäärä on tasan nolla tuntia. Onko tämä reilua kauppaa, kysytään Silminnäkijässä."

toimittaja Jari Hakkarainen
tuottaja Hannele Valkeeniemi
tuotanto Yle Ajankohtaisjournalismi

perjantaina, lokakuuta 08, 2010

KYSE ON KEKSELIÄÄSTÄ TAVASTA TYÖLLISTÄÄ HALVEMMALLA.


Porilaisen Uusi Aika -lehden uutinen 8.10.2010 Pätkätöiden käyttö ostopalveluyrityksissä tarkkaan tutkintaan

JHL::n puheenjohtaja "Santamäki-Vuori korosti Porissa myös sitä, että työn teettäminen on saatettava reilulle perustalle onpa kyse työsuhteesta tai siihen rinnastuvasta toimeksiantosuhteesta. Samaa mieltä oli seminaarin toinen puhuja, SAK:n hankekoordinaattori Anu Suoranta. Molemmat toivoivat, että työ- ja sosiaalilainsäädännön eriarvoistavia säännöksiä alettaisiin järjestelmällisesti kartoittaa ja korjata.
- Palkansaajista köyhiä on 3 prosenttia, työntekijäasemassa olevista 5 prosenttia, määräaikaisissa työsuhteissa olevista 10 prosenttia ja itsensä työllistäjistä 17 prosenttia. Itsensä työllistäjät ovat väliinputoajia, joiden aseman parantaminen on haaste ay-liikkeelle, Santamäki-Vuori tiivisti."

sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

YKSIN SOVITTU TULEE KAAPISTA

Se on valmis! Tilata saa jo nyt Vastapainosta, sisällysluetteloon tästä.

Yksin sovittu
Osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka (Vastapaino, 2010)
Toimittaneet
Suoranta Anu & Anttila Anu-Hanna

Tutkijat ja kokeneet työmarkkinatoimijat esittävät ajankohtaisia puheenvuoroja työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvallisuuden järjestämisestä tilanteessa, jossa tulopoliittinen sopiminen on liukumassa menneisyyteen. Työmarkkinoiden osapuolet ovat ottaneet mittaa toisistaan viime vuosikymmenet globalisoituneessa ympäristössä. Tästä kamppailusta johtuvien, uudenlaisten työelämää ja sosiaaliturvaa koskevien ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan paitsi tutkittua tietoa ja työelämän tietotaitoa, myös vankkaa tahtoa.

Millä keinoilla voitaisiin rakentaa yhdenvertainen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja turvallinen työelämä tässä tulopoliittisen sopimisen jälkeisessä tilanteessa? Kirjoittajat kartoittavat uudistuneita työn teettämisen ja tekemisen tapoja sekä määrittelevät uudelleen ammattiyhdistysliikkeen edustajien ja työnantajien vakiintuneita käytäntöjä.

Teoksen kirjoittajat:

Tuomo Alasoini, DI, VTT, sosiologian dosentti. Työskentelee Tekesissä teknologiajohtajana työelämän tutkimuksen ja kehittämisen tehtävissä. Kotoisin Karinaisista. Syntynyt vuonna 1958. ”Hyvä työ on hyvinvoinnin lähde.”

Anu-Hanna Anttila, VTT, sosiologian dosentti. Työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina (2009−2011) Turun yliopistossa. Kotoisin Karhulasta. Syntynyt vuonna 1965. ”Tutkijan velvollisuutena on olla heikomman puolella − ja uskaltaa sanoa se myös ääneen.”

Nikolas Elomaa, OTK. Työskentelee SAK:ssa edunvalvontajohtajana. Kotoisin Hyvinkäältä. Syntynyt vuonna 1968. ”It’s a long way to the top if you wanna rock’n’roll.”

Tapio Huttula, FT. Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n puheenjohtajana (2005−2011). Kotoisin Alajärveltä. Syntynyt vuonna 1963. ”Ammattiliitto täyttää tehtäväänsä eli palvelee jäsentään vain, jos se uudistuu ja katsoo tulevaisuuteen.”

Raija Julkunen, YTT, dosentti, yhteiskuntapolitiikan lehtori emerita Jyväskylän yliopistossa. Syntynyt vuonna 1944 Varkaudessa tehtaan varjoon ja valoon. ”Kirjoittamalla maailma ymmärrettäväksi ja muutettavaksi.”

Kaija Kallinen, YTM. Työskennellyt SAK:ssa sosiaalipoliittisena asiantuntijana vuodesta 1980. Syntynyt vuonna 1950 Pohjaslahdella, joka nykyisin on osa Mänttä-Vilppulaa. ”Oikeudenmukaisiin ratkaisuihin tarvitaan tietoa, järkeä ja tunnetta.”

Pauli Kettunen, VTT, poliittisen historian professori Helsingin yliopistossa. Syntynyt Säyneisen Losomäellä vuonna 1953. ”Että mitenkä? On hyvä kyseenalaistaa.”

Anne Kovalainen, KTT. Työskentelee akatemiaprofessorina Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Syntynyt vuonna 1960.

Lauri Lyly, SAK:n puheenjohtaja. Syntynyt vuonna 1953 Seinäjoella. ”Sopimisella Suomi on jatkossakin kilpailukykyinen”.

Tuire Santamäki-Vuori, KTT, kansantaloustieteen dosentti, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja. Kotoisin Hyvinkäältä. Syntynyt vuonna 1952. ”Hyvinvointipalvelujen tekijöiden, arjen ammattilaisten työ ansaitsee tulla paremmin näkyväksi ja arvostetuksi.”

Ann Selin, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n puheenjohtaja vuodesta 2002 alkaen. Kotoisin Helsingistä. Syntynyt vuonna 1960. ”Perusturvallisuus työssä, sen kaikissa merkityksissä, kuuluu jokaiselle.”

Anu Suoranta, VTT, hankekoordinaattori, SAK. Työskentelee Työelämän kehittämisen osastolla (2010−2012). Kotoisin Turusta. Syntynyt vuonna 1966. ”Ajantajuinen edunvalvonta tarvitsee yhteiskuntarelevanttien argumenttien rakentamiseen tutkijoita ja tutkimustietoa.”

torstaina, syyskuuta 16, 2010

ONKO KYSE PÄTKÄTYÖNTEKIJÖISTÄ?


Tekstini Onko kyse pätkätyöntekijöistä? on julkaistu TeMe:n Meteli 4/2010 -lehdessä

SAK:ssa pyörähti maaliskuussa 2010 käyntiin hanke ”Työn teettäminen reiluksi - turvaa pätkittyyn työelämään”. Hanke on kaksivuotinen.

Onko hankkeessa kyse pätkätyöntekijöistä? Vastaus on ei. Puhuminen pelkästään pätkätyöntekijöistä kaventaa fataalisti monella tavalla ammattiyhdistysliikkeen mahdollisuutta tarttua työelämän perustavalaatuiseen muutokseen. Ensinnäkin puhunta pätkätyöntekijöistä suuntaa katseen akselin väärään päähän. Kun katse kohdistuu taudin uhreihin, pätkätyöntekijöihin, niin samalla samentuu katse taudin aiheuttajaan. Työtä teettää työn teettäjä, monimuotoisesti ja omine motiiveineen. Siksi jo hankkeen nimeen, ja toiminnan kohteeksi, on nostettu ”työn teettäminen reiluksi” ja ”pätkitty”. Toimilla on tekijänsä ja tahtonsa. Ne tunnistaen, niitä on myös mahdollista säännellä.

Työelämän ilmiöitä, ei voi rinnastaa luonnonvoimien myllerrykseen. Työelämänmuutokset ovat valintojen tulosta, eivät välttämättömyyksiä. Tätä yhteistä tahtoa, päämääriä ja yhteiskunnallisia toimintatapoja ovat SAK:n lisäksi hankkeessa rakentamassa viisi ammattiliittoa. Mukana ovat JHL, PAM, TeMe, PAU ja Muusikkojen liitto.

Toiseksi puhunta pätkätyöntekijöistä tuottaa ”meitä” ja ”niitä”. Puhunta myös yleensä johtaa käytännön toimiin. Puhunnalla on rakennettu - kenties tiedostamatta - työyhteiskunnan Berliinin muuria. Ammattiyhdistysliikkeen perustavin ehto on työntekijöiden keskinäisen kilpailun esto. Sitä on pitkään kutsuttu solidaarisuudeksi. Berliinin muurista ja sen kaatamisesta oppien SAK:n hankkeessa on lähdetty ylittämään pätkätyöhön liitettyä ajattelua, että pätkätyöntekijyys tai sen kaveri vakituinen työntekijä olisivat geneettisiä ominaisuuksia. Kukaan ei kuitenkaan synny pätkätyöntekijäksi. Muuttuvassa työn teettämisen maailmassa kuka tahansa voi seuraavassa hetkessä löytää työnsä ja sitä myöden elämänsä pätkittynä. Hankkeen kovaa ydintä on, että pätkätyössä kyseessä ei ylipäätään ole ihmiseen, vaan työn järjestämiseen ja työmarkkinamekanismeihin ja työn hinnoitteluun liittyvä ominaisuus.

Kolmanneksi puhe pätkästä osuu vain murto-osaan työn teettämisen moninaistuneesta pelikentästä. Pätkä viittaa ensisijaisesti määräaikaiseen työn teettämiseen. Se kuitenkin on vaan osa peliä. Kentällä on enenevässä määrin osa-aikaisesti työtään tekeviä, itsensä työllistäviä, toiminimiä, ammatinharjoittajia ja vuokratyöntekijöitä.

Hankkeessa painotutaan vahvasti siihen, että itsensä työllistämistä näyttää nyt tunnistuvan kaikkialta. Työsuhteet pakenevat tai niiden velvoitteista paetaan paitsi julkisella, niin myös yksityisellä sektorilla. Kulttuurialoilta tuttu ilmiö levittäytyy läpi työmarkkinakentän. Mm. lähimarketeissa työllä on monet kasvot, sillä yksi myy lakritsia toiminimellä, toinen hyllyttää vaippoja teollisuuden provisiopalkkiolla, kolmas myy kosmetiikkaa konsulenttina, joku merkkivaatteita toiminimellä ja seuraava luontaistuotteita myynninedistäjänä. Merkittävä osa saman katon alla työskentelevistä voidaan lukea ns. bulk- yrittäjyyteen, joka kaiken järjen mukaan olisi pakotettava "yrittäjyyshuumasta" takaisin työsuhteeseen. Edunvalvonnan kulmasta oleellista on tunnistaa, että työ- tai edes työpaikka ei tyhjenny siihen miltä näyttää.

Mistä SAK -hankkeessa sitten on kysymys? Päämäärän kautta ilmaistuna. Hankkeessa pyritään rakentamaan työyhteiskunnan tahto ja tila, jossa ihmiset ovat työn teettämisen muodosta riippumatta yhdenvertaisia lain ja sopimusten edessä. Tämän tahdon toteuttamiseen SAK:n puheenjohtajansa Lauri Lylyn esittämänä ajaa maan seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan erillistä ”Moninaistuneen työn teettämisen politiikkaohjelmaa”. Ohjelmalla ratkotaan kokonaisvaltaisesti työn teettämisen muutoksesta johtuvia eriarvoisuuksia.

Anu Suoranta, hankekoordinaattori
Työn teettäminen reiluksi – turvaa pätkittyyn työelämään, SAK

Ps. Pätkätyöntekijä on työmarkkina-asema, pätkätyöläinen taas luokka-asema. Pätkätyön teettämisessä on kyse perin luokattomasta menosta, jossa koulutuksella ei ole väliä.

maanantaina, elokuuta 30, 2010

MOTIIVI JA DEMARI PÄTKIMISESTÄ



Pätkitystä työstä ja sen edunvalvontavaikutuksista Motiivi no 8/2010 Haloo! palstalla otsikolla "Kuinka pätkätyöntekijä ruskettuisi, Anu Suoranta?" ja Demarin 26.8.2010 haastattelussa "Pätkätyö halutaan mukaan yhteiseen edunvalvontaan".