maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Kirja-arvio: Pätkätyöläiset paitsioansassa?

Kirja-arvioni teoksesta Kimmo Kevätsalo, Irmeli Puntari, Satu Roos, Työelämän valttikortit, Talentum Helsinki 2006, 195 s. on julkaistu Akavalainen no 4/2006.

Keiden peli?

Marjapussissa, perinteisessä korttipelissä korttien jaossa määritellään pelin hallinta. Ilman valttikortteja peliin ei voi vaikuttaa. Valttikortit eivät jakaudu tasan, eivät pelissä eikä työelämässä. Työelämän valttikortit -teoksen kirjoittajien valttikorttilistauksessa yhteiskuntaluokalla on väliä ja koulutus kannattaa. Painoa annetaan myös työelämän sopimis- ja säätelykäytännöille. Oletus toimivasta hyvinvointivaltiosta hallitsee katsontaa. Läpi kirjan punnitaan ajatusta vapaudesta valita ansiotyön ja yrittäjyyden välillä. Yrittäjyyssanoma jää ristiriitaiseksi - ehkä tietoisesti, sillä yrittäjämäiset tavat ovat yleistyneet myös työtehtävissä, jossa kyseessä ei ole oma valinta vaan vapaaehtoinen pakko.

Kolmen kirjoittajan keskustelukirja ”Työelämän valttikortit” osallistuu perin henkilökohtaisista perspektiiveistä pohdintaan ansiotyön järjestä, muuttuvan työelämän hallinnasta, selviytymisestä ja yksilön mahdollisuuksista. Teokseen mahtuu kertomuksia myös loppuun palamista ja selviytymisiä.

Kirjoittajien osuudet erotellaan korttipelin tunnuksin. Irmeli Puntari ja Satu Roos ovat biokemistejä. Puntari työskentelee palkkatyösuhteessa akavalaisessa liitossa, Roos toimii yrittäjänä. Kimmo Kevätsalo on sosiologi, nykyään yrittäjä. Kevätsalon kritiikin terävin kärki kohdistuu ammattiyhdistysliikkeeseen, joka on hukannut unelmansa edistää vapausnäköalojen toteutumista. Väite, että ammattiyhdistysliike suojelee ydintyövoiman etuja, on akavalaistenkin pätkätyöntekijöiden näkökulmasta ajatuksia herättävä.

Ehkä merkittävimmän valttiässänsä, ikänsä ja työelämään tulon ajankohdan kirjoittajat ottavat annettuna. Vakituisten työsuhteiden tuoman turvan ja eläkekertymän varassa seisoo tukevasti. Rahaa ei tarvitse niin ajatella. Niiltä sijoilta on helpompi tähytä vapauden valtakuntaan, olkoon se yrittäjyyttä tai eläkeläisyyttä.

Kirjoittajien katsetta voi kritisoida tukeutumisesta menneeseen. Vaikka liputtaa hyvinvointivaltion ja työelämän sopimusjärjestelmän puolesta, on ymmärrettävä, että 1990-luvun lamavuodet muuttivat työelämän pelisääntöjä. Yksilöllisyyden korostuminen toi turvattomuutta. Myös työn sisällöistä on hankalampi nauttia, kun on keskityttävä osaamisensa esittämiseen ja myymiseen. Se kirjoittajien havainto, että työhön liittyvä tärkein haave urakursseilla on toive vakituisesta työstä, on hätkähdyttävä. Luovalla luokalla ei kaikki ole hyvin.

Laman jälkeen työelämään tulleiden akateemisten(kin) odotushorisontti on erilainen kuin kirjoittajien: korkea koulutus ei ole tae työstä, vakituisesta puhumattakaan. Nykyisten nelikymppisten maisterien joukossa kysymykseen ”kuinka monella on vakituinen työ?” nousee harva käsi, tohtoreista vielä harvemmalla. 2000 – luvun akateemisilla työsuhteiden väliin jää katkoja, sopimusyhteiskunta vaappuu ja uudelleenmäärittelyt hyvinvointivaltion turvaverkkojen suhteen ovat käynnissä; esimerkiksi tutkijat eivät voi olla varmoja ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Vapauden valtakunta, vaikkapa eläke ei näiltä jalansijoilta tunnu pelkästään kaukaiselta, vaan myös epävarmalta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Here are some links that I believe will be interested

Anonyymi kirjoitti...

Hmm I love the idea behind this website, very unique.
»

Anonyymi kirjoitti...

This site is one of the best I have ever seen, wish I had one like this.
»