tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Turvaverkko, palvelussuhde ja apuraha



Ihan selvyyden vuoksi. Vaikka selvitysmiehen tehtävänantoon on kirjattu erityisesti apurahatutkijan työttömyysturvan selvitys.

Niin. Työministeriön muotoilusta ei seuraa, että Tieteentekijöiden liiton fokus pysähtyisi apurahansaajiin. Tieteentekijöiden liiton agendalla ministerin tapaamisessa olivat, ja vakavuusjärjestyksessä; nyt esiintyvä palvelussuhteesta työttömäksi jäävien työttömyyturvan kiistäminen ja apurahansaajien työttömyysturvaoikeus. Ensimmäinen näistä on äärimmäisen vakava työelämän pelisääntöjen loukkaus. Toinen on muuttuvan työelämän selkeitä pelisääntöjä kaipaava seuraus.

Ensimmäisestä, palkansaajan työttömyysturvasta on olemassa sovittu järjestelmä, jota yksinkertaisesti kutsutaan laiksi. Tarkemmin. Työsuhdetta ja sen päättymisen seurauksia määrittävät työsopimuslaki (virkamieslaki) ja työttömyysturvalaki. Nyt työhallinto on ryhtynyt tulkitsemaan ohi lakien alan ja säätämistarkoituksen.

Oletan, että kaikille 30.3. valtioneuvoston kokoustilassa istuneille, niin työministerin tehtävää hoitavalle ministeri Tuula Haataiselle, avustajilleen ja työministeriön selvitysmiehelle kävi vallan selväksi, että kyse ei ole vain apurahansaajien työttömyysturvaongelmista, vaan ja erityisesti myös palkansaajista.

Olin tulkitsevinani tilanteesta myös sen, että ministeri asian nyt tietoonsa saatuaan ei vaan tyydy odottamaan, vaan puuttuu asiaan. Saatan olla väärässä, mutta mielestäni on kestämätöntä ajatella, että palkansaajaväestön edustajaksi asettunut puolue haluaisi palkansaajien työttömyysturvan kiistäjän maineen. TTL:n asiamies Tuuli Vänskän letkautusta mukaellen; "meiltä loppuu jäsenet, teiltä loppuu jäsenet". Työttömyyden kohtaavien tutkijoiden kannalta ongelma on tietenkin hyvinvointivaltion turvaverkon läpi valahtaminen. Tai tarkemmin. Hallinto tunkee ihmisen väkisin läpi silmukoiden. Minne tungetaan on epäselvää, mutta sen sijaan selvää on se, että lahjakkainkaan tutkija ei ole turvassa. Rahoitus voi katketa keltä tahansa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys,

Kiitos tarkentavasta selvityksestä!
Tiedän, että TTL ei aja vain apurahansaajien asemaa, ja tästä syystä oli tosi hienoa kuulla tarkemmin siitä, minkälaisia tärkeitä teemoja 30.3. tapaamisessa nostitte esiin!!

Vielä yksi pitkähkö ajatus Suorannan tekstin pohjalta: Todellakin, rahoitus voi katketa keltä tahansa ja turvaverkon läpi solahtaminen voi tapahtua kenelle tahansa.

(Vain tiettyihin oppialoihin rajattujen kokemusten ja mielikuvien pohjalta) minulle on jollain lailla tullut se vaikutelma, että tutkijuuteen liittyviin ongelmiin on kampuksilla herätty pikkuhiljaa (toiset nopeammin, toiset hitaammin). Tuntuu siltä, että jatkokoulutettavia laitoksille haalivat eivät välttämättä ihan kaikissa paikoissa ole edelleenkään riittävän tietoisia siitä, mihin kaikkeen he vastavalmistuneen maisterin sitouttavat. Puhumattakaan maisterin omasta tietoisuudesta.
Kun ongelmat tulevat omalla laitoksella jonkun tutkijan kohtelun kautta näkyviksi, tiedostamisen aste (toivottavasti) kasvaa ja asia nousee myös työyhteisön keskusteltavaksi.

Tutkijantyöhön liittyvien epäkohtien esiin nostamiseen voi kuitenkin liittyä mielenkiintoisia oheisilmiöitä, esimerkiksi erilaisia reaktioita kohdistuen tutkijaan, joka kritisoi ja vaatii muutosta (vrt. "tapetaan viestintuoja" -ilmiö...).
Esimerkkejä:
asian kaataminen kritisoijan niskaan:
-"tutkijaksi ryhtyminen on oma valinta, mitä siinä valitat" (=lähtemällä tutkijaksi valitsee myös tutkijantyöhön liittyvät epäkohdat, joista valittaminen ei sovi - mielenkiintoinen muutosvastarinnan muoto)
-"nämä jotkut (nuoret?) tutkijat vaativat niin kovasti kaikkea"-tyyppinen syyllistävä ihmettely
-tutkijoiden tilanteen vakavuutta vähättelevät kommentit (taustalla tietämättömyys?)
-epäkohtien ohittaminen huumorilla ja vitsailulla (mitätöiminen, "ei koske eikä liikuta minua" -asenne)
-"miksi sinä tästä asiasta vouhkaat, sullahan on kaikki hyvin" -tyyppiset ihmettelyt, jne.

(Nämä siis vain esimerkkeinä, en väitä, että ovat mitenkään yleispäteviä!)

Välillä vaikuttaa siltä (ja taas en puhu yleispätevästi, vaan omasta rajallisesta näkökulmastani!), että akateemisessa kilpailu- (ja kateus?)keskeisessä (yksilö)työympäristössä ei ihan vielä kaikkialla ehkä olla siinä vaiheessa, että tarpeeksi laajasti olisi ymmärretty kollektiivisen yhteen hiileen puhaltamisen merkitys tutkijoiden aseman parantamisessa. Ehkä ja toivottavasti olen väärässä? Tutkijoiden aseman tunnistaminen, tunnustaminen ja parantaminen selkiyttää kaikkien tutkimustyötä tekevien asemaa, myös niiden, jotka eivät henkilökohtaisesti joudu kohtaamaan epäkohtia. On päivänselvää, että juhlapuheiden julistus suomalaisen korkean koulutuksen "arvostettavasta" merkityksestä on saatettava jollakin tavalla vastaamaan tutkijoiden arkitodellisuutta. (Tietenkin tutkijoiden tämänhetkisissä tilanteissa on tässä suhteessa eroja myös oppialasta riippuen.)

Parempaan päin ollaan koko ajan menossa.
Kiitos Anu Suoranta, että ylläpidät tätä blogia!