sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

TYÖN TEKIJÖIDEN KESKUSJÄRJESTÖ ry!

Loistavaa! JHL:n pj Tuire Santamäki-Vuori pyrkii rakentamaan ay-organisaatiota muuttuneita työn teettämistapoja vastaavaksi ja ehdottaa Suomen Kuvalehdessä 3/2009 Ay-liikkeelle yhtä keskusjärjestöä.

Santamäki-Vuori kiteyttää keskusjärjestötarpeen mm. näin: "Keskusjärjestörakennetta tulee arvioida vain palkansaajien edunvalvonnan tarpeista. Rakenteilla ei pidä yrittää uusintaa jakoja, joilla ei ole enää vastaavuutta modernissa työelämässä: työntekijät ja toimihenkilöt tai korkeasti ja vähemmän koulutetut. Kun työn maailma muuttuu, edunvalvonnassa korostuvat työn teettämistapojen sääntely, muutosturva, työn hallinta ja osaaminen, työelämän laatu sekä työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen. Nämä haasteet koskevat kaikkia palkansaajia työtehtävästä, asemasta tai koulutuksesta riippumatta".

Samoilla linjoilla on PAM:n pj. Ann Selin Pam-lehden avoimessa kirjeessään. Myös Selin näkee ammatillisten keskusjärjestön roolinmuutoksen tarpeet muuttuneesta pelikentästä käsin. Kyse on ay-liikkeen voimavarojen tehokkaamasta käytöstä mutta myös siitä, että "Yhä tarkoituksettomammaksi käy pyrkimys jaotella palkansaajia työntekijöihin, toimihenkilöihin tai ylempiin toimihenkilöihin. Myöskään muodollinen tutkinto tai koulutus ei nykyisessä työelämän arjessa ole luonteva jakolinja."

Samasta perusoivalluksesta (pätkä)työntekijöiden edunvalvonnan parantamiseksi oli kyse minun ja Outi Alanko-Kahiluodon Helsingin Sanomien 28.7.2008 kirjoituksessa "Perinteisiä ammattiliittoja on syytä päivittää". Kirjoitimme "Perinteisestä palkkatyöstä eroavat työt ja sen teettämisen muodot ovat työelämän tosiasioita läpi kaikkien keskusjärjestöjen: pamilaisesta siivoojasta tehyläiseen sairaanhoitajaan ja tieteentekijöiden sosiologiin". Eli hynttyyt yhteen, yhteiskuntapoliittinen edunvalvontakatse työn teettämistapoja vastaavaksi ja ammattiyhdistysliikkeen projektiksi työn tekijälle hyvän työelämän palautus!

1 kommentti:

Miina kirjoitti...

Nämä ovat hyviä ja odotettuja avauksia! Toivottavasti keskustelu lähtee kunnolla käyntiin sen sijaan, että päähuomio kiinnittyisi ikäviin pj-kähmintöihin.