Työ- ja elinkeinoministeriö on saanut (vihdoinkin) ulos soveltamisohjeen apurahansaajien työvoimapoliittisista edellytyksistä. Lakimutokset astuivat voimaan 1.1.2009. Ohje on julkinen asiakirja. Ohjeen pitäisi jatkossa löytyä Finlexistä. Ohjeen no on 745/023/2009. Nyt siihen pääse käsiksi Tieteentekijöiden liiton sivuilta klikkaamalla "uutisia - apurahansaajien pääsy työttömyysturvan piiriin helpottuu (10.3.2009)".
Ohjeeseen on syytä perehtyä. Aivan aluksi on hyvä ymmärtää, että työttömyysturva ei ole tutkimusrahoituksen muoto. Työttömyysturvalaki on laki siinä missä muutkin, ja joka väärin käytettynä johtaa sanktioihin. Väärinkäytös on esim. ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti. Uusi laki ja nyt annettu ohjeistus takaa työttömyysturvan työttömyystilanteessa. Se antaa mahdollisuuden mm. hakea uutta tutkimusrahoitusta ja ylläpitää tutkijan ammattitaitoa työttömyysturvaa vaarantamatta.
Tutkimustyön rahoitus on raaásti kilpailtua ja tohtorituotannon seurauksena tutkimustyömarkkinoilla on tönimiseen asti tungosta. Työttömyysturva on nyt järjestetty, mutta keskeisimmät oivallukset tutkimustyömarkkinoiden tervehdyttämiseksi ovat monilla vielä edessä.
Aloittaa voi tästä: Tutkijoiden ammattikunnan olisi hyvä ymmärtää, että tutkijan jatkaessa työskentelyä tilanteessa, jossa virkaa tai tutkimusrahoitusta ei ole, on se haitallista koko ammattikunnalle. Tämä yksilöllisistä intresseistä kumpuava ilmaisen ja usein kutsumuksella perustellun työn tekeminen on lyhytnäköistä ja murtaa tutkijakunnan ammatillisuutta. Tutkijan "yliopistolaisuus" ei saa olla itsepetoksen menetelmä, jolla veronmaksaja pistetään työttömyysturvan maksajaksi ja yliopistotyönantaja saa tätä kautta ilmaista työtä.
14 kommenttia:
Ilmaisen työn tekeminen on monisyinen ongelma. Omalta kohdaltani voin sanoa, että oikeastaan lähes kaikki tutkimukseni (väikkäri, artikkelit) olisivat jääneet tekemättä, jos olisin edellyttänyt niiltä vimpan päälle rahoitusta. Sitä on ollut aina liian vähän.
Herää tietenkin kysymys, mitä järkeä tässä on. Kukaanhan ei tässä yhteiskunnassa "tarvitse" humanistista tutkimusta. Siis, tavallisia lukijoita s.o. ihmisiä lukuunottamatta. Niiltä olen saanut parhaat kiitokseni kaikesta kirjoittamastani.
Tilanne vertautuu taiteilijoiden asemaan. Vain pieni prosentti taiteellisesta työstä tehdään asiallisen rahoituksen puitteissa. Yleensä taiteilijat rahoittavat työnsä ihan muilla hommilla, mutta palkkatyön tarkoitus on hengissä pysymisen ohella mahdollistaa taiteellinen työ.
Jos taidetta (kuvataidetta, kirjoja, teatteria...) ei tehtäisi, olisi maailma kammottava paikka elää. Ehkä myös humanistinen tutkimus tuo osan tuohon elämän mielekkyyteen.
En siis olisi kieltämässä vapaa-ajalla tehtävää tutkimusta, kuten en myöskään halua kieltää taiteen tekemistä. Olisi toki kohtuullista, että elämän pääasioista maksettaisiin palkkaa.
Olen ihan varma siitä, että jos humanistit lopettavat "vapaa-ajan harrastuksensa", loppuu myös humanistinen tutkimus. Sitä tahoa ei löydy, joka pystyisi kamppailemaan tällaiselle tutkimukselle riittävän rahoituksen. Ikävä kyllä.
Laki ja ohejistus nimenomaan sallii "harrastusmaisesti" tehdyn ajattelun. Kukaan ei kiellä kirjoittamasta, tutkimasta jne.
Mutta itse kuitenkin pidät ilmaista työtä "haitallisena koko ammattikunnalle"??
Silloin kun (työnantajalle) lmainen työ maksatetaan veronmaksajilla. Näiden muotoja on 1. nostetaan työttömyysturvaa ja tehdään tutkimustyötä 2. kun ilmainen työ tapahtuu yliopiston tarjoamissa työhuomeissa (yliopsto so. yhteiskunta, jonka veronmaksajat maksavat). Ammattikunnan työmarkkina-aseman kannalta molemmat vääristävät kilpailua. Ilmaista työtä on mahdollista tehdä lähinnä niillä, joihin sillä on varaa. Tutkijakyvyt ja lompakon paksuus taas eivät korreloi toisiinsa.
Kilpailu on joka tapauksessa täysin epäreilua - vai onko joku kuullut siitä, että virat, apurahat jne. jaettaisiin oikeudenmukaisesti ja läpinäkyvin perustein?
En kuitenkaan ihan tajua mitä tarkoitat sillä, että kilpailu vääristyy, jos yhteiskunta maksaa tutkimustyön. Käsittääkseni yhteiskunta (s. o. veronmaksajat) on tieteellisen työn pääasiallinen rahoittaja.
Useimmat ilmaista tai huonosti rahoitettua työtä tekevät humanistit ja taiteilijat ovat vähävaraisia. Paksua lompakkoa kantavat näillä aloilla lähinnä professorit.
Se, että vääryyttä on olemassa ei ole perustelu sille, että lisää vääryyttä olisi oikeus tehdä.
Tarkoitan sitä, että jos tutkimustyötä tehdään ilamiseksi, niin työnantajalla ei ole kovin montaa syytä maksaa samasta työstä kunnon palkkaa. Kyse on ihan työmarkkinalogiikan peruskuvio. mielikuvitellaanpa hetki: HYKS irtisanoo kaikki sairanhoitajansa, jotka sitten saavat työttömyysturvaa, mutta tekevät yhä samaa työtä sairaalassa. Miksi HYKS tällöin maksaisi palkkaa tosille sairaanhoitajille; kyse on kilpailun vääristämisestä.
Tuosta Anun puhumasta periaatteellisesta ongelmasta on ihan käytännönkin seurauksia: esimerkiksi erään tutkijaystävän ohjaaja on suhtautunut tämän apurahahakemuksiin haluttomasti, koska laitoksella on muitakin jotka työskentelevät työttömyyskorvauksella.
Taustalla kyseisessä tapauksessa voi olla tietysti vain laiskuus, mutta myös se, että laitos pystyy hankkimaan lisää tohtorintutkintoja tuottavia jatko-opiskelijoita, jos apurahoja tarvitsee suositella vain työssä aloittaville ja virkasuhteesta työttömäksi jääneiden oletetaan tekevän työnsä loppuun työttömyyskorvauksella.
Tietenkin ilmainen työ tuottaa monenlaisia ongelmia ja Anu onkin tehnyt mahtavaa työtä tutkijoiden tilanteen parantamiseksi. Lopullista ratkaisua ei vain edelleenkään ole syntynyt, sillä se edellyttäisi aivan toisenlaista yhteiskuntalogiikkaa, kuin mikä tällä hetkellä vallitsee.
Raaka totuus on, että merkittävä osa humanistien tutkimuksista jäisi kokonaan syntymättä ilman ilmaista työtä. Eikä sitä tutkimusten syntymättömyyttä asiasta päättävät mitenkään noteeraisi, pelkään pahoin. Turha edes haaveilla, että tilanne johtaisi rahoituksen kasvuun.
Päin vastoin. Seurauksena olisi pikemminkin toteamus, että erinäiset tutkimusalat eivät näköjään kiinnosta enää juuri ketään ja niiltä voidaan ottaa pois viimeisetkin resurssit. Sellaista on tapahtunut.
Humanisteilla on aika heikot aseet kamppailla työmarkkina-arvonsa puolesta yhteiskunnassa, jossa hegemoniset koulutustavoitteet liittyvät rahan tekemiseen.
Eilen tais olla Hesarissa juttu kaunokirjallisuuden kääntäjistä, jotka pääsevät parhaimmillaan about 1000 euron bruttokuukausipalkkaan. Kustantaja valitteli silti, että menoerä on turhan iso, koska ei voi ikinä tietää, meneekö kirja kuitenkaan kaupaksi.
Jos kääntäjät lakkaisivat kääntämästä, keksisivät kustantajat muita tapoja tehdä bisnestä. Pääasiahan on voiton tuottaminen.
Olen Hilkan kanssa samaa mieltä humnistisen tutkimuksen aliarvostuksesta. Mutta työttömyysturva ei edelleenkään ole se yhteiskunnan työkalu, jolla asiaa kannattaa lähteä ratkomaan. Keskustelua ja ratkaisuja "uuden työn" ja toimeentulon kysymyksiin on pikemminkin haettava perustulon, osallistumistulon tms. logiikasta.
Kansalaispalkka ratkaisisi suuren osan tutkijoiden, taiteilijoiden ja monien muidenkin ihmisten toimeentulo-ongelmista. Sitä ootellessa ei ole mitään syytä syyllistää puoli-ilmaista työtä tekeviä tutkijoita tai taiteilijoita.
Tutkijat eivät ole yhtenäistä massaa, eikä samat neuvot sovi kaikille. Oon kuullut mm. TKK:lta, että siellä oikein rukoillaan ihmisiä rupeemaan tutkijoiks ja tarjotaan rahoitusta. Normaalin DI:n alkupalkka kun pyörii siinä 4000 e paremman puolen tuntumassa, niin monikaan ei oo kiinnostunut tutkijanurasta sellaisella rahoituksella, joka on humanistille haaveitten täyttymys.
Vielä kommentti. Maassa on kyllä tutkijoiden aliarvostuksesta huolimatta erittäin suuri määrä tutkijoita, jolle työstä maksetaan palkkaa. Arvistan omaa ammattiani ja olen sitä mieltä, että siitä on amksettava kunnon palkkaa. En usko, että ratkaisua tämän ammattikunnan ongelmiin kannattaa lähteä hakemaan kansalaispalkasta. Pitkälti on pikemminkin kyse profession koon rajaamisesta. Ensi vaiheessa tohtoritulvan hillitsemisestä.
Totta kai tutkijoille on maksettava kunnon palkkaa. Turvaverkkoja tarvitaan silti, sillä kaikilla aloilla ei yksinkertaisesti ole olemassakaan kuin kourallinen vakituisia työpaikkoja, joihin esim. tohtorintutkinto pätevöittää.
Tai siis, näitä on ollut, mutta erilaiset tuottavuusohjelmat ovat vieneet niitä roppakaupalla mennessään samalla kun päteviä hakijoita on ilmaantunut pilvin pimein. Suuret ikäluokat lopettavat virat eläkkeelle lähtiessään. Huonoa politiikkaa, tietenkin.
Eikä sillä ole mitään tekemistä tutkijoiden kyvykkyyden tai ammattinsa arvostamisen kanssa. En myöskään näkisi niin, että tutkijoita tarvittaisiin vähemmän. Näin varakkaassa yhteiskunnassa pitäisi olla mahdollisuus investoida myös sellaiseen sivistykseen, jota ei voi välittömästi muuttaa rahaksi.
Paltaanpa lähtöruutuun. Juuri se nyt on järjestyksessä. Kun tutkijalle ei ole mahdollisuutta saada työstään palkkaa tai apurahaa on hän nyt, kiistatta oikeutetty yhteiskunnan turvaverkon palveluun. Eli siis työttömyysturvaan. Tämä ei ole ollut vuosiin selvää. Nyt on. Hilkalle(kin) suosittelen blogin linkistä ohjeistuksen lukemista ja miettimään viekö joku tällä ohjeella pohjan pois humanismin oikeutukselta.
Se miten työyhteiskunnan säädöstö nykyisellään rakentuu on työn ja työttömyyden pari. Se ei ole ikuinen, vaan ihmisten tekoa ja sitä voidaan muuttaa vastaamaan muuttunutta tilannetta. Ja jos tarkastellaan koko apurahansaajien vuoden 2009 alusta voimaan tullutta sotu- lainsäädäntöä (eläkkeet, tapaturma- ja sairaus) voidaan oivaltaa, että melko nerokkaasti juuri tällä on raivattu polkua muun kuin kaksinapaisen työn- ja työttömyyden yhteiskunnan maailmaan.
Edunvalvonta on pitkäjänteistä työtä ja usein se vaatii katsetta omaa todellisuutta laajemmalle. Joskus minun lyhyentähtäimen etu yksinkertaisesti ei ole pitkällä tähtäimellä kollektiivin etu. Tiivistäen. Humanistin(kaan) ei kannata tehdä työtään ilmaiseksi, jos korkeampana päämääränä on humansimin säilyminen.
Laki on briljantti ja ohjeistus samoin! Kiitän ja kumarran näistä, enkä valita yhtään :)
Koko keskusteluhan alkoi omasta puolestani kommentoidessani sun toteamusta, että tutkimustyötä tai jatko-opintoja pitäis tehdä ainoastaan silloin, kun niistä saa palkkaa tai apurahaa.
Tää ehto johtais siihen, että ainoastaan professorien (= rahoituksen jakajien) lemmikit vois tehdä tiedettä.
Näppituntumani nimittäin on, että muut raapivat rahoituksen sieltä täältä kokoon. Kaikki ne, joilla ei ole vaikutusvaltaista suojelijaa, eivät voi koskaan tietää, onko tilille tullut rahoitus se viimeinen. Työtä on vain sitkeästi jatkettava.
Väitöskirjan tekeminen on niin iso työ ja päätös, että sen toteutumista ei voi jättää professorien mielivallan armoille.
Lähetä kommentti