perjantaina, tammikuuta 28, 2011

REILUA TYÖTÄ ETSIMÄSSÄ

Työelämätutkija Anu Suorannan haastattelu Posti-ja logistiikka-alan unionin PAUn Reitti-lehdessä 1/2011

Iso joukko ihmisiä joutuu jatkuvasti tekemään työnsä vastentahtoisesti pätkissä, osa-aikaisena tai yrittäjänä. Moni vakituinenkin työntekijä kokee kiireen ja epävarmuuden lisääntyneen työssään. Mitä työlle on tapahtumassa? Miten ammattiyhdistysliike voisi vaikuttaa siihen, että työelämä olisi reilua myös työn tekijöille?

Työelämätutkija Anu Suoranta työskentelee parhaillaan SAK:ssa hankekoordinaattorina kaksivuotisessa ”Työn teettäminen reiluksi – turvaa pätkittyyn työelämään” -hankkeessa.
Hän painottaa, että nimenomaan työn teettämisen tapa näyttää pysyvästi muuttuneen. Merkittävänä muutoksena hän pitää itsensä työllistämisen lisääntymistä.

- Mielestäni kyseessä on vielä isompi työmarkkinamallin muutos kuin 1990-luvulla alkanut pätkätöiden teettäminen.

Teksti ja kuva: Taru Berndtson

Ei kommentteja: