maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Kenen joukoissa seisot?



Vihreän langan päätoimittaja Elina Grundströmin kulma taitelijoiden ja tutkijoiden viimeviikkoiseen ulosmarssiin TEMmistä ei avaudu. Olen toki samaa mieltä päätoimittajan kanssa, että lainsäädännön rukkaaminen on se tie, jolla hommaan saadaan tolkullinen roti. Mutta samalla en alkuunkaan ymmärrä Grundströmin argumenttia siitä, että nyt laadinnassa oleva työttömyysturvaohjeistus olisi vain pikalaastaria.

Ensinnäkin nyt valmistelussa olevan ohjeistuksen kautta määräytyy kenties hyvinkin pitkään ihan oikeiden ihmisten kohtalo työttömyysturvatilanteessa. Saadako vai eikö saada. On selvää, että kaikille työttömyysturva ei automaattisesti kuulu, mutta koko homman idea onkin turvata työttömyystilanteen turva niille, joille se kuuluu. Toiseksi on naivia kuvitella, että nyt valmistelussa oleva ohjeistus häviää historian hämärään lainmuutosten myötä. Niin se vaan hallintokulttuurissa on, että uutta rakennetaan vanhan pohjalle.

Grundström kehuu Cronbergin toiminnan hiljaisen akateemisen köyhälistön asioiden ryhdikkäästä hoitamisesta. - No jaa...Sanotaan niin, että vielä on suoritus ministeriltä kesken - ilmalento näyttää pitkältä, mutta lopullisia telemarkkeja odotellaan. Joten en kävisi vielä hurraamaan suoritukselle.

Sokerina pohjalla olen hämmästynyt, kenties jopa järkyttynyt Vihreän langan päätoimittajan vastakkainasettelusta. Se, että "koko muu Suomi keskittyy vaatimaan paperityöläisille juuri samanlaisia vakitöitä kuin heillä on ennenkin ollut" ei mielestäni ole milliäkään pois taiteilijoiden ja tutkijoiden työttömyysturvakamppailusta. Melkein väittäisin, että pikemminkin olemme perin samassa veneessä kemijärveläisten kanssa. Demarivihan keskellä olisi langassakin syytä pysähtyä miettimään ja tunnistamaan mikä taho niitä työsuhteiden ja sosiaaliturvan pelisääntöjä oikeastaan pyrkii alas ajamaan.


Ei kommentteja: