Kirja-arvosteluni teokseta Jakke Holvas – Jussi Vähämäki, Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Kustannusosakeyhtiö Teos, Helsinki 2005, 215 s.
Lunastuksen odotus
Jakke Holvas ja Jussi Vähämäki ottavat kantaa työelämän muutokseen, epätyypillisen työn tyypillistymiseen. Kirjan ytimenä ei ole vastustaa uutta työtä, vaan ravistella yhteiskuntaa nykytyötä vastaavaan kehikkoon. Karkeasti kirjoittajien peräämä muutos merkitsisi perustulojärjestelmää, jonka kautta pilkkahintaan tarjotusta uudesta pätkätyöstä olisi mahdollista kieltäytyä sekä vaatia työn sisältöä vaativa korvaus. Oikea palkka oikeasta työstä ei ole uusi ajatus. Sen sijaan näkemys siitä, että varalla olo, seuraavan työn etsintä on normi ja työssä olo on hetkellinen välitila, on ajatuksia herättävä.
Odotustila – Pamfletti uudesta työstä hakee vauhtinsa pitkän ajan jännitteestä. Apuja nykyisen työn ymmärtämiseen tekijät kaivavat kreikkalaisesta ajattelusta. Vertailuun asetetaan antiikin orja ja uuden pätkätyön tekijä. Orja omistettiin, hän kuului jollekin. Hän oli parempi kuin ”thes”, vierastyöläinen joka joutui vuokratuksi pois. Uuden työn tekijä, pätkätyöläinen ei kuulu kellekään, mutta etsii taukoamatta. Tyypillisesti yliopistovirkaa hakeva on jatkuvassa odotustilassa.
Koko elämä on työaikaa. Pätkien välillä ollaan matkalla seuraavaan eli ”between jobs”. Eletään hälytystilassa, sillä mikä tahansa kontakti seminaarin kahvitauolla voi olla hyödynnettävissä työn kentällä. Myös oman työn arvosta vallitsee epätietoisuus. Palautetta ei tule. Kaikki alkaa aina alusta uudessa projektissa, eikä edes työn päättymistä voi tulkita huonoksi osaamiseksi, vaan rahoituksen loppumiseksi. Kirjoittajat heittävät uuden työn arvon merkkien tulkitsemisen verrokiksi kremlologian, tuon neuvostohavainnoinnin, jossa pienistä merkeistä ja sanamuodoista tehtiin elämää suuremmat tulkinnat. Yliopistoyhteisössä vertaus pelaa; työstä saatu palaute on harvinaista. Jos joku kiireiltään, tai sen esittämiseltä ehtii ja vielä sanookin, niin siitä on syytä ryhtyä tulkitsemaan taka-ajatuksia. Onko kenties henkilökohtaisen suoritusosuuden arvio muuttumassa?
Työnteon katkojen ohella ongelma on myös työstä maksettu hinta. Akateemiset pätkätyöläiset myyvät ammattityötään millä hinnalla hyvänsä. Tai jättävät myymisen väliin ja tekevät luennot ja julkaisut ilmaiseksi saadakseen kartutettua CV:tään vielä yhdellä ranskalaisella viivalla. Oppineiden keskuudessa elää vahva usko, että paikka auringosta löytyy kun julkaisuluettelo on tarpeeksi pitkä. Lunastus on uskonasia.
Teoksessa ollaan vahvoilla akateemisten alojen osalta. Tutkijoiden työn vertaaminen strippareihin toimii; molempien on saatava huomiota, ilmaistava itseään ja pantava persoonansa peliin. Työ on totta tosiaan performatiivista. Kirjoittajien kuva uuden työn yhteiskunnasta kuitenkin vaappuu, jos otetaan ajatteluun mukaan hoiva-alan tai palvelusektorin työ. Lidl:n kassalla työ on yhä perin fyysistä, eikä lainkaan performatiivista. Kirjoittajille uusi ja vanha työ ovat monin paikoin kolikon vastakkaiset puolet. Uusi ei kuitenkaan välttämättä syrjäytä vanhaa. Vanhakin elää uutta, työntekijöille epävarmuutta tuottavaa elämää.
Työelämän suunnan muuttaminen vaatisi kokonaisratkaisun. Sen puuttuminen ei kuitenkaan estä ryhtymästä pieniin askeliin. Aloitetaan vaikka tästä. Yliopistot ovat jo pitkään proletarisoituneet, miellyttävää olisi että myös palkkatyöläismentaliteetti saapuisi samaan taloon. Palkkatyöläisyyden käsittämisen voisi aloittaa kirjoittajien ehdottamalla solidaarisuudella kolleegoita kohtaan. Työtä tehtäisiin vain palkkaa vastaan ja palkkauksesta tehtäisiin läpinäkyvää. Siis tietoisesti, juuri päinvastoin kun UPJ:n yksilöllisen suoriutumisen ajattelu kulkee. Tämä siksi, ettei ehdottomasta orjuudesta tulisi tavoiteltavaa vain sen takia, että on parempi kuulua jollekin kuin ei kellekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti