tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Kirja-arvio: Tuottavatkin yritykset lihoiksi ja väki pihalle

Kirja-arvioni teoksesta Corianne Maier, Tervetuloa laiskuus. Taidosta ja välttämättömyydestä tehdä työssä mahdollisimman vähän. Suom. Erkki Junkkarinen. Tammi, Viborg, Tanska 2005, 122s. on julkaistu Erto-lehdessä 5/2005.

Jousta työstä

Corianne Maier, ranskalainen taloustieteilijä ja psykoanalyytikko, on kirjoittanut kirjan toimihenkilöille, jotka tuntevat työnsä hyödyttömäksi, ovat kyllästyneet vastaamaan loputtomiin haasteisiin, sisäiseen kasvuun ja luomaan menestystä. Siis hei! Kirjassa puhutaan sinusta, sinun tuntemuksista. Ei yrityksestä ja sen hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä.

Maier suuntaa ”Tervetuloa laiskuus” pamflettinsa suuryritysten ranskalaisille toimihenkilöille. Teksti kolahtaa lujaa myös suomalaisiin palkansaajiin. Yrityksillähän ei globalisoituneessa maailmassa tunnetusti ole isänmaata. Yritysmaailma on potentiaalisesti raaka - kaikkialla. Ranskassa rytisi joukkoirtisanomisten aalto vuonna 2003. Maier kutsuu tätä joukkoteurastukseksi. Suomessa ollaan vuonna 2005 hyvällä vauhdilla pistämässä lihoiksi usea tuottavankin yritys. (Ja tahti kiihtyy vuonna 2006 toim.huom.)

Jäljelle jääneiden suuryritysten toimihenkilöille Maier tarjoaa laiskuuden evankeliumia, joutenoloa. Työtä tekemällä ei voita mitään, mutta työssä tyhjää toimittamalla ei myöskään häviä. Periaatteena onkin tehdä mahdollisimman vähän tai olla vain tekevinään. Aivan samoin kuin yritysstrategioissa ja -kielessä ollaan vain sanovinaan.

Todellisuudessa yrityskielessä sijoitellaan peräkkäin tyhjää kolisevia sanoja tai loputtomia kirjainyhdistelmiä. Maier tarjoilee kirjassa herkullisia ilmaisuja, yrityksen ”newspeakkiä”, ei-kenenkään-kieltä. Englannilla höystetty ilmaisu ”Teen coachin kanssa merging projectin follow-upia ja tsekkaan downsizingia” tarkoittaa suomeksi tyypin jakelevan potkuja.

Suuryrityksen suomalaisilla www-sivuilla julistetaan newspeak -henkisesti yrityksen arvoja: ”Tee haastavia lupauksia ja pidä ne. Ole luova ja toimi kurinalaisesti. Kannustamme luovuuteen ja työskentelemme sovitulla tavalla. Luo menestyksesi”. Yrityskielessä toistuvat pätevyys, kokeneisuus, luovuus, tehokkuus, johdonmukaisuus – kaikki luovat vaikutelman tärkeydestä. Meier toteaa yrityskielen noudattavan kasvottoman poliittisen vallan linjaa. Sen ei tarvitse vakuutella, todistella tai suostutella, vaan se tyrkyttää yhtä ajattelumallia ja sulkee pois vaihtoehtoiset arvot.

George Orwell, visionäärinen kirjoittaja osoitti jo vuonna 1949 teoksessaan ”Vuonna 1984” kielen olevan tehokas tapa hallita. Maier vertaakin yritysten orwellilaista newspeakkia totalitaaristen valtioiden kielenkäyttöön. Neuvostoliitossa ilmestynyt Pravdakin oli totuus!


Miksi työssä sitten pitäisi laiskotella? Mikä on muuttunut? Ainakin yrityksen sitoutuminen toimihenkilöön, sanoo Maier. Sinut voidaan korvata koska tahansa. Työttömyys uhkaa nykyään kaikkia, eikä vain perinteisiä duunareita. Älä sitoudu. Ei yrityskään ole sitoutunut sinuun. Modernin yrityksen ihannekuva on solakka ydin, jossa mikä tahansa toiminta voidaan koska tahansa ulkoistaa. Tai ulkoistaa toinen työntekijä ja siirtää työt sinulle. Hierakkisten tasojen vähetessä esimiehiäkin on vähemmän. Olet saanut vastuuta, sinua ei komennella ja voit valittaa kasaantuvista töistä vain itsellesi.


Myös tutkintojen merkitys on muuttunut. Vielä viisikymmentä vuotta sitten tutkinnon suorittaminen johti ylös ja älymystöön. Nyt tutkinnot ovat devalvoituneet. Ne todistavat maksimissaan sen, että toimihenkilö osaa mukautua, joustaa ja olla sitkeä. Opinnäytteiden sijaan on tärkeää olla hyvä tyyppi. Osaaminen ei riitä, vaan on siirrytty vaatimaan osaamisen esittämistä. Yrityksiin otetaan työhön sen perusteella mitä olet, ei sen vuoksi mitä osaat. Joten mikset käyttäisi työaikaasi verkottumiseen, muiden vakuuttamiseen omasta käyttökelpoisuudestasi. Näin pidät huolen omasta työllistämiskelpoisuudestasi. Älä kuitenkaan yritä muuttaa tai vastustaa järjestelmää, varoittaa Maier, sillä toimihenkilöiden joukosta erotetaan säästöissä ne jotka herättävät huomiota.


Harmi kyllä, mutta Maierin pokkarimallinen kirja antaa vain niukasti käytännön vinkkejä työnteon esittämiseen. Kaikkihan ovat jo keksineet kansioiden mukanaan kuljettelun, vaikkei niitä mihinkään tarvitsisi! Jos kohta käytäntö kirjassa horjuukin, niin teoria on hyvä. Kaikki ei ole kohdallaan, kun työntekijältä vaaditaan lisää joustavuutta, lisää motivaatiota, lisää panosta. Ylipäätään lisää kaikkea. Maierin kirja on näppärä muistutus, että yritysyhteisöllisyyden, kehityksessä mukana pysymisen, meidän kilpailukykymme vahvistamisen sanahelinässä on hyvä pitää mielessä keitä ovat nuo yrityksen ”me”, jolle suuryritys pohjimmiltaan tuottaa. Humanismistahan ei yritystoiminnassa ole kysymys.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa tosi kiinnostavalta kirjalta. Täytyy lukea se mitä pikemmin.
Terveisin,
Minna

Anonyymi kirjoitti...

This site is one of the best I have ever seen, wish I had one like this.
»

Anonyymi kirjoitti...

I say briefly: Best! Useful information. Good job guys.
»